Ajankohtaista - Sivu 9 - Akaan kaupunki

Vuoden Kuhnuriksi Paavo Helenius, Kuningattareksi SPR Akaa

Akaassa on jälleen palkittu Vuoden Kuhnuri ja Kuningatar. Vuoden Kuhnuri -tunnustuksen sai Paavo Helenius. Hän on akaalaisen yhdistystoiminnan superaktiivi, joka vaikuttaa muun muassa Toijalan Eräveikkojen, Lions Club Toijala/Akaan ja Vapepan riveissä. Heleniuksen voi nähdä useissa tapahtumissa järjestyksenvalvojana, letunpaistajana tai punanuttuisena partasuuna. Vuoden Kuhnuri on viettänyt 14-vuotiaasta lähtien jouluaattonsa pukkikeikoilla Toijalan eräveikkojen varainkeruun hyväksi. Vuoden Kuningattarena


Hunajahulinat tulevat – Akaa kutsuu makeaan menoon

Akaan kaupunki valmistautuu jälleen vuoden makeimpaan juhlaan, kun Hunajahulinat valtaa kaupungin 23.–30.8.2025. Viikon mittainen sadonkorjuujuhla tuo esiin lähiruokaa, paikallista kulttuuria ja yhteisöllisyyttä – kaikki Suomen hunajapääkaupungin hengessä. Koko viikon ajan on luvassa kennokaupalla kivaa eri puolilla Akaata. Ohjelmassa on muun muassa toritapahtumia, kulttuuriesityksiä, kirppiksiä, saunailtoja ja lähiruokakierroksia. Jokaiselle löytyy jotakin – olitpa sitten hunajafani, kulttuurinnälkäinen tai


Liikuntapalveluiden ajankohtaiset syyskauteen

Liikuntaryhmien syyskausi käynnistyy 1.9.2025, ilmoittautuminen alkaa 18.8. klo 8.00 Liikuntapalveluiden ohjatut ryhmät alkavat maanantaina 1.9. Tarkemmat tiedot ja aikataulut erityisryhmien ja ikääntyneiden liikuntaryhmistä löydät ohjatun liikunnan sivuilta. Ilmoittautuminen liikuntaryhmiin alkaa 18.8.2025 klo 8.00 ensisijaisesti sähköisesti Hellewi-järjestelmän kautta. Jos sähköinen ilmoittautuminen ei onnistu, ilmoittautumisia otetaan vastaan myös puhelimitse 18.8. klo 8.00 alkaen: 040 335 3566, 040


Seutukaupunkien vetovoima on parantunut

Seutukaupunkien tunnettuus on kasvanut, selviää seutukaupunkiverkoston tuoreesta tutkimuksesta. Seutukaupunkeja ovat seutunsa ja talousalueensa keskukset tai keskusparit, jotka muodostavat ympärilleen työssäkäynti- ja asiointialueen. Tutkimus toteutettiin sähköisesti huhti-toukokuussa 2025, ja siihen osallistui noin 10 400 vastaajaa. Tunnettuus on parantunut eniten jo ennestään tunnetuilla vetovoimaisilla kaupungeilla. Heikommin pärjänneillä tilanne on heikentynyt edelleen. Kovat vetovoimatekijät kuten opiskelupaikat, työmahdollisuudet ja


Kaupunginhallituksen 12.8.2025 päätökset

Akaan kaupunginhallitus kokoontui 12.8.2025 ja teki seuraavat päätökset: 206 § Omistajaohjaus/ Wiiala-talon ja Kunnankuja ns. Virkailija-talon myynti Kaupunginhallitus päätti palauttaa asian valmisteluun 207 § Omistajaohjaus/ Akaan vuokra-asunnot oy hallituksen puheenjohtajan valinta Kaupunginhallitus päätti, että Akaan vuokra-asuntojen yhtiökokous kutsutaan koolle ja toteaa omistajaohjauksena, että hallituksen puheenjohtajaksi valitaan Tuire Tuominen-Järvinen. 208 § Rasin puukoulurakennuksen myyntitapa Kaupunginhallitus päätti


Palveluliikenne siirtyy Pali-aikaan 1.8.2025

Akaan palveluliikenne siirtyy Pali-aikaan perjantaina 1.8.2025. Palveluliikenteen liikennöitsijänä jatkaa akaalaisille tuttu Saarikunnan Liikenne, mutta autojen ulkoasu on Tuomi logistiikan vihreänsävyisen Pali-brändin mukaista. Asiointiyhteydet ja reitit ovat pitkälti samat kuin ennenkin eli arkisin klo 9-13, mutta tarkkoja kellonaikoja pysäkeille ei ole. Kuljettaja noutaa ja vie takaisin joustavasti ilmoitettujen aikataulujen puitteissa. Suosituksena on edelleen tilata kyyti soittamalla


VAU-liikenteen aikataulut vaihtuvat 4.8.2025

VAU-liikenne siirtyy syys- ja talvikauden 2025-2026 aikatauluihin maanantaina 4.8.2025. Katso uudet aikataulut sivuiltamme Liikennöitsijänä aloittaa Tokeen Liikenne Oy. Uusi sopimuskausi on 4.8.2025–7.8.2028, ja siihen sisältyy optiovuodet 1+1. Alkavalla syys- ja talvikaudella VAU-liikenteestä jää pois viikonloppuisin ajettavat vuorot. Syynä on vähäinen asiakasmäärä.


Ehdota Vuoden Kuningatarta ja Kuhnuria

Vuoden 2025 Kuningatar ja Kuhnuri julkistetaan Hunajatorilla lauantaina 23. elokuuta 2025. Pyydämme jälleen kuntalaisten ehdotuksia tunnustusten saajiksi. Tunnustuksilla huomioidaan henkilöt, joiden myönteinen toiminta kaupungin ja sen asukkaiden hyväksi ansaitsee makean kunniamaininnan. Kuhnuri on paikallinen persoona, joka luo taustatyöllään yhteishenkeä Akaassa. Kuningatar taas on koko kaupungissa näkyvästi paikallistoimintaan osallistuva tekijä. Lähetä perusteltu ehdotuksesi viimeistään 13.8.2025 sähköpostitse


Tipurin uimarannalta ja Luttusista on löytynyt sinilevää

Päivitys 12.8.2025: Tilanne Luttusissa ja Tipurilla on ennallaan, eli rannoilta löytyy edelleen sinilevää. Tipurin uimarannalta Kylmäkoskella on löytynyt sinilevää. Myös Luttusen uimarannalla on tehty sinilevähavainto keskiviikkona 23. heinäkuuta. Uiminen rannoilla ei toistaiseksi ole suositeltavaa. Toijalan sataman uimarannalla ja Arajärvellä ei ole vahvistettuja sinilevähavaintoja. Sinilevätilannetta päivitetään tähän uutiseen. Uutista päivitetty 23.7.2025 klo 10.07: lisätty tieto, että


Hunajahulinoiden ohjelma on julkaistu

Hunajahulinoiden 2025 ohjelma on nyt julkaistu! Pörrää mukaan makeaan menoon 23.-30.8.2025. Luvassa on perinteiseen tapaan Hunajatori ja Läheltä lähtee! -lähiruokakierros, sekä uutena tapahtumana muun muassa upean paluun Akaan kesään tekevä Paljujen yö. Ohjelma: la 23.8. Hunajatori ja Harrastemessut, järj. Akaan kaupunki ja Lions Club Toijala Paljujen yö, järj. Akaan nuorkauppakamari su 24.8. Peräkonttikirppis Toijalan torilla


Syksyn liikuntaryhmät alkavat 1.9.

Liikuntapalveluiden ohjatut ryhmät alkavat maanantaina 1.9. Tarkemmat tiedot ja aikataulut erityisryhmien ja ikääntyneiden liikuntaryhmistä löydät täältä: syksyn tuntikalenteri Ilmoittautuminen syksyn 2025 liikuntaryhmiin alkaa 18.8.2025 klo 8.00. Ilmoittautuminen ryhmiin tapahtuu ensisijaisesti sähköisesti Hellewi-järjestelmän kautta. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Jos sähköinen ilmoittautuminen ei onnistu, ilmoittautumisia otetaan vastaan myös puhelimitse 18.8. klo 8 alkaen: 040 335 3566 040 335 3366 040


Varhaiskasvatuspalvelut kesällä 2025

Viikoilla 26-30 eli 23.6.-27.7.2025 varhaiskasvatuspalveluita järjestetään keskistetysti kesäpäivystyksenä Pappilan ja Pajantien päiväkodeissa sekä päiväkoti Onnissa. Kesäpäivystysajan hoitoa järjestetään ennakkovarausten mukaisesti ja lapselle osoitettu päivystysryhmä on tiedotettu huoltajille hoitopaikan kautta ennen kesäpäivystyksen alkua. Kesäajan hoitoa keskittämällä pyrimme mitoittamaan henkilöstöresurssin tarkoituksenmukaisesti ja vähentämään ruokahävikkiä. Mikäli lapselle ei tarvita ennakkoon varattua hoitoa, pyydämme ilmoittamaan siitä mahdollisimman pian lapsen


Kaupunginhallituksen päätökset 17.6.2025

Akaan kaupunginhallitus kokoontui 17.6.2025 ja teki seuraavat päätökset:  181 § Asiantuntijoiden osallistuminen Akaan kaupunginhallituksen kokouksiin vuosina 2025-2027 Kaupunginhallitus päätti kaupunginhallituksen kokoukseen osallistuvista vuosina 2025-2027 seuraavaa: 1) Toteaa, että esittelijänä toimivan kaupunginjohtajan ollessa estyneenä hänen sijaisenaan toimii hallintojohtaja. 2) Kaupunginhallituksen kokousten pöytäkirjanpitäjänä toimii hallintojohtaja, joka on siten oikeutettu olemaan läsnä ja käyttämään puheoikeutta kaupunginhallituksen kokouksissa. Hallintojohtajan ollessa estyneenä kaupunginhallituksen kokousten pöytäkirjanpitäjänä toimii henkilöstöjohtaja.


Kuntopassien ja erityisliikuntakorttien myynti päättyy Viialan kirjastossa 31.7.

Kuntopassien ja erityisliikuntakorttien myynti päättyy Viialan kirjasto Vilkussa 31.7.2025. 1.8.2025 alkaen eläkeläisten kuntopassien ja erityisliikuntakorttien myynti keskitetään Toijalan Monitoimihallille. Kortteja voi ostaa Monitoimihallin kahviosta Monitoimihallin aukioloaikoina. Eläkeläisten Kuntopassi Eläkeläisten Kuntopassi on eläkkeellä oleville kuntalaisille tarkoitettu kortti, joka oikeuttaa käymään liikuntapalveluiden järjestämissä ohjatuissa ryhmissä. Lisäksi kortin ostamalla voi käyttää Monitoimihallin, Rasin voimailutilan ja Kylmäkosken kuntosalia ilman