Hautausmaakierros – Kylmäkosken hautausmaan historiaa ja hautoja/muistomerkkejä

25.06.2025 - 25.06.2025 Kylmäkosken hautausmaa

Akaan seurakunta järjestää yhdessä vapaaehtoisten kanssa edelliskesän tapaan suosittuja hautausmaakierroksia Toijalassa, Viialassa ja Kylmäkoskella.

Keskiviikkona 25.6. Reino ja Sirkka-Liisa Salminiemi kertovat Kylmäkosken hautausmaan historiasta ja siellä esiintyvistä haudoista ja muistomerkeistä. Kokoontuminen Kylmäkosken kirkon edessä klo 18.

Kirkonmäeltä laskeudumme kohti sankarihautoja ja siitä eteenpäin pitkin pääkäytävää ja tutustumme lähemmin mm. seuraaviin kysymyksiin:

  • kuka perimätiedon mukaan on lahjoittanut kirkon tiilet?
  • entä kuka lähetettiin Tipuriin opiskelemaan suomenkieltä 1800-luvun lopulla?
  • miten everstinna Viveka Martinoff liittyy Kylmäkoskeen?
  • entä kuka oli kirkonmies, joka joutui itse keräämään palkkansa viljakappoina taloista?

Pysähdymme myös kolmella haudalla, joilla tutustumme kolmen erilaisen ja omalla tavallaan merkittävän edelläkävijänaisen elämään:

  • yksi heistä väitteli tohtoriksi 78-vuotiaana
  • toinen oli edelläkävijä lasten hyvinvoinnissa
  • kolmannen elämäntyötä saamme ihastella yhä edelleen

* * * * *

Seuraavat kierrokset:

Ke 2.7.

  • klo 18, Viialan hautausmaa, kokoontuminen kirkon edessä.
  • aihe: Yhteiskunnalliset vaikuttajat Viialassa.
  • oppaina: Hillevi Peltola ja Hannu Pohjasto

Ke 9.7.

  • klo 18, Viialan hautausmaa, kokoontuminen kirkon edessä.
  • aihe: Liikuntavaikuttajat Viialassa.
  • oppaina: Saila Kallioinen ja Harri Rantala

To 24.7.

  • klo 18, Akaan hautausmaa, Toijala, kokoontuminen siunauskappelin parkkipaikalla.
  • aihe: Toijalan Martoissa vaikuttaneet henkilöt.
  • oppaana: Mari Pakkanen

 Ti 5.8.

  • klo 18, Akaan hautausmaa, Toijala, kokoontuminen vanhan siunauskappelin edustalla.
  • aihe: ”10 hautaa – 10 tarinaa”. Paikallishistoriaa 1800-luvun ja 1900-luvun alun ajoilta näiden kymmenen haudatun ihmisen elämänkertoihin liittyen.
  • oppaana: Pekka Ahlfors

Ke 13.8.

  • klo 18, Kylmäkosken hautausmaa, kokoontuminen kirkon edessä.
  • aihe: Kristilliset symbolit Kylmäkosken hautausmaalla.
  • oppaina: Hele & Heikki Ali-Löytty

La 23.8. (Hunajatori-päivä)

  • klo 10, kokoontuminen vanhan siunauskappelin edustalla.
  • aihe: Monivuotiset perennat vaihtoehtona yksivuotisille kasveille haudoilla.
  • oppaana: seurakuntapuutarhuri Paula Pastell

Tapahtuman tiedot

Sijainti: Kylmäkoskentie 137

Lisätietoa: Avoin tilaisuus.