Hengitystieinfektio-oireisten lasten testaaminen

Uutinen julkaistu 27.8.2020

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on 25.8.2020 päivittänyt ohjeistustaan lasten hengitystieinfektioista. Merkittävimmät muutokset ohjeistuksessa koskevat lasten testaamisen kriteereitä.

Kun huoltaja toteaa, että lapsella on hengitystieinfektio-oireita, lapsi ei saa mennä kouluun tai varhaiskasvatukseen. Lapsi pitää viedä testiin, jos hänellä on huoltajan tai terveydenhuollon ammattilaisen arvion mukaan koronavirusinfektioon sopivia oireita. Lue lisää koronaviruksen oireista Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen nettisivuilta .

Jos oireilu on hyvin lievää, eikä lapsi tiettävästi ole altistunut varmistetulle koronavirustapaukselle eikä perheestä kukaan ole matkaillut edeltävän 14 vrk aikana, oireita voi seurata kotona ilman testaamista. Oireisena lapsi ei kuitenkaan voi mennä kouluun tai varhaiskasvatukseen.

Jos lapsella on allerginen nuha, yksittäisiä aivastuksia tai jos hänen nenänsä alkaa valua ulos mennessä mutta oireilu loppuu sisätiloissa, lapsi voi mennä kouluun tai varhaiskasvatukseen, kunhan hänen yleistilansa on muuten normaali eikä infektio-oireita ole.

Jos oireet seurannassa kokonaan väistyvät, ei testiin tarvitse mennä, vaan kouluun tai varhaiskasvatukseen voi palata yhden oireettoman päivän jälkeen.

Jos testitulos on negatiivinen, lapsi voi palata kouluun tai varhaiskasvatukseen, kun hän on parantumassa, vaikka oireet eivät olisi kokonaan väistyneet.

Jos testi otetaan, mutta tuloksen saaminen viivästyy, voi kouluun tai varhaiskasvatukseen palata yhden oireettoman päivän jälkeen, jos lapsi ei tiettävästi ole altistunut varmistetulle koronavirustapaukselle eikä perheestä kukaan ole matkaillut edeltävän 14 vrk aikana.

Saman perheen samaan aikaan sairastuneista riittää yksi negatiivinen koronatestitulos. Kaikkia perheen lapsia ei ole tarpeen testata.

Jos lapsen hengitystieoireet pitkittyvät, häntä ei tarvitse testata toistuvasti, kunhan oirekuva pysyy samanlaisena.

Ohjeet kiteytettynä:

1) Hengitystieoireinen lapsi ei saa mennä kouluun tai varhaiskasvatukseen

2) Jos lapsella on koronavirukseen sopivia oireita, lapsi pitää viedä koronatestiin. Jos tulos on negatiivinen, lapsi voi palata kouluun tai varhaiskasvatukseen, kun hän on parantumassa tai oireilee vain vähän. Jos testi otetaan, mutta tuloksen saaminen viivästyy, voi kouluun tai varhaiskasvatukseen palata yhden oireettoman päivän jälkeen, jos lapsi ei tiettävästi ole altistunut varmistetulle koronatapaukselle eikä perheestä kukaan ole matkaillut edeltävän 14 vrk aikana.

3) Jos oireilu on hyvin lievää, lapsi ei tiettävästi ole altistunut koronavirukselle eikä perheestä kukaan ole matkustellut 14 vuorokauden aikana, oireita voi seurata kotona ilman testaamista. Jos kotona ollessa oireet väistyvät, kouluun tai varhaiskasvatukseen voi palata yhden oireettoman päivän jälkeen.

4) Allerginen nuha, yksittäiset aivastukset tai nenän vuotaminen vain ulkona eivät estä lapsen menoa kouluun tai varhaiskasvatukseen.

5) Saman perheen samaan aikaan sairastuneista riittää yksi negatiivinen testitulos. Kaikkia perheen lapsia ei tarvitse testata.

6) Jos lapsen hengitystieoireet pitkittyvät, häntä ei tarvitse testata toistuvasti, jos oireet pysyvät samanlaisena.

Lue lisää Terveyden ja hyvinvoinnin nettisivuilta

Lisätietoja saat omasta koulusta tai varhaiskasvatuksesta.

Lisätietoja antaa myös Akaan kaupungin johtava ylilääkäri Tiina Määttä puh. 040 335 2422 tai tiina.maatta@akaa.fi