Liikuntahalli

Koko Akaan yhteinen hanke, uusi liikuntahallirakennus, sijoittuu Viialan uuden yhtenäiskoulun rinnalle. Se soveltuu koulun käyttäjien myös monipuolisesti seurojen ja opistojen toiminnalle, lasten ja nuorten vapaa-ajan viettoon sekä kulttuuritapahtumille.

Kahdesta liikuntasalista isompi saa 1500 hengen katsomon, joka esimerkiksi täyttää lentopallo- ja futsalliigojen loppuotteluiden vaatimukset. Tilojen nykyaikainen varustelu mahdollistaa myös otteluiden televisioinnin. Myös liigatason peleille löytyy jatkossa Akaasta loistavat tilat, sanoo Akaan kaupunginjohtaja Antti Peltola.

Uusi halli mahdollistaa suuremmatkin tapahtumat ja tilaisuudet, jotka lisäävät Akaan vetovoimaisuutta.

Liikuntahalli rakentuu hyvälle sijainnille 20 minuutin matkan päähän Tampereelta, tarjoten asukkaille ja seuroille erinomaiset puitteet liikkua harrastamiseen.

Aikataulu

Kaupunki ja liikuntatilojen käyttäjät ovat tehneet suunnittelussa yhteistyötä kesästä 2019 lähtien. Liikuntahallin rakentaminen alkoi loppuvuodesta 2020. Liikuntahallia rakentaa Jatke Pirkanmaa Oy. Halli valmistuu jo keväällä 2022, ja viereen rakentuva uusi yhtenäiskoulu syyslukukaudeksi 2023.

Luonnos uudesta liikintahallin urheilukentästä ja rakennuksista

Uutta elinvoimaa liikkumiseen ja harrastamiseen

Liikuntahallia rakennetaan käyttäjälähtöisesti ja eri ryhmien tarpeet huomioiden. Uuden liikuntahallin työsuunnittelussa hallin tilaratkaisuja kehitetään edelleen yhteistyössä käyttäjien kanssa, joka tulisi palvelemaan kaikkia nyt ja tulevaisuudessa. Uusi liikuntahalli mahdollistaa myös uusia liikuntamuotoja seuroille ja koululiikunnassa. Luvassa on mieleistä harrastamisesta ja sen tuomia etuja.

Tehdään meidän tarpeitamme vastaava liikuntahalli, josta voimme olla ylpeitä yhdessä!