Koronarokotusten ajanvaraus ja käytettävät rokotteet Akaan terveyskeskuksessa - Akaan kaupunki

Koronarokotusten ajanvaraus ja käytettävät rokotteet Akaan terveyskeskuksessa

Tiedotetta päivitetty 21.6.2021

Koronarokotusten ajanvaraus ja käytettävät rokotteet Akaan terveyskeskuksessa

Rokotteiden jakelusta kuntiin vastaa valtakunnallisesti THL ja alueellisesti Pirkanmaan sairaanhoitopiiri. Kunta ei voi vaikuttaa saataviin rokotemääriin tai niiden jakeluaikatauluihin. Akaaseen ja Urjalaan saapuvien rokote-erien määrä vaikuttaa rokotusten etenemiseen ja rokotusaikojen määriin, joten emme voi antaa uusia aikoja ennen kuin saamme riittävästi rokotteita. Tämän vuoksi emme valitettavasti voi aina vastata ajanvarauspyyntöön Klinik 24h-asioinnissa lupaamassamme kahdessa vuorokaudessa.

Uusia ikäryhmiä saatetaan ottaa rokotusten piiriin nopeallakin aikataululla. Muutoksista ilmoitetaan pääosin Akaan verkkosivuilla, digilehdissä sekä sosiaalisessa mediassa.

Rokotusten ajanvaraus

Rokotukset toteutetaan ajanvarauksella Akaassa ja Urjalassa – tarkemmat paikkatiedot ilmoitetaan ajanvarauksen yhteydessä.

Iän perusteella rokotuksen saavat voivat varata ajan seuraavalla tavalla:

Pihlajalinnan ja Terveystalon työterveysasiakkaat voivat saada koronarokotuksen myös omasta työterveydestä samoin perustein kuin terveyskeskuksessakin.

Rokotuksen ajanvaraus Pihlajalinnan työterveyteen: puh. 040 457 9032, ma-pe klo 12-14

Rokotuksen ajanvaraus Terveystalon työterveyteen: Terveystalon Oma Terveys- sovelluksen ajanvarauksen tai Terveystalon verkkosivujen kautta.

Ajanvaraus terveyskeskukseen sähköisesti eTerveyspalveluiden kautta.

Rokotteiden saatavuuden vuoksi aikoja ei aina ole varattavissa, mutta uusia aikoja lisätään, kun saamme varmistuksen saapuvasta rokote-erästä.

Ajanvarauksia saa tehdä vain 1 kpl/henkilö. Huomioithan varatessasi aikaa sähköisesti, että pääset 12 viikon kuluttua samaan aikaan tehosterokotukselle, jonne annetaan aika rokotuksen jälkeen rokotuspisteessä.

Sairautensa vuoksi riskiryhmiin kuuluvat varaavat ajat Klinik 24h-asioinnin kautta tai puhelimitse 040 335 3071 ma-pe klo 8 – 10.30. Riskiryhmiin kuuluvat eivät voi varata aikaa eTerveyspalveluiden kautta.

Jos asioit toisen puolesta, varaa aika Klinik 24h-asioinnin tai puhelinajanvarauksen kautta.

Käytettävät rokotevalmisteet

Tällä hetkellä 65 vuotta täyttäneille on käytössä Modernan Covid-19–rokote, BioNTech-Pfizerin Comirnaty sekä Astra Zenecan Vaxzevria-rokotevalmiste.

Riskiryhmään 1 ja 2 kuuluville 18-64-vuotiaille rokotteet ovat Modernan Covid-19 –rokote ja BioNTech-Pfizerin Comirnaty ja 16–17-vuotiaille BioNTech-Pfizerin Comirnaty.

Tehosterokotukset

65 vuotta täyttäneet:

1)Jos ensimmäinen annos on annettu Astra Zenecalla, tehosteannos annetaan ensisijaisesti Astra Zenecalla

2)Jos ensimmäinen annos on annettu Comirnatylla tai Modernalla, tehosteannos annetaan samalla valmisteella kuin ennen

3)Myös 65 vuotta täyttäneet voivat saada toisella rokotuskerralla mRNA-rokotetta, vaikka rokotussarja olisi aloitettu AstraZenecan adenovirusvektorirokotteella. THL kuitenkin suosittelee, että 65 vuotta täyttäneet jatkavat aiemmin saamallaan koronarokotteella, jos valmisteen käytölle ei ole ilmennyt lääketieteellistä estettä.

4) 65 vuotta täyttäneiden tehosterokotus annetaan ensimmäisellä rokotuskerralla annetun uuden ajan ja rokotevalmisteen mukaisesti.  Rokotuspaikalla rokotusvalmisteen vaihtaminen ei ole mahdollista.

Jos haluat vaihtaa rokotevalmisteen, otathan yhteyttä puhelimitse rokotusajanvaraukseen.

Alle 65-vuotiaat:

1)Jos ensimmäinen annos on annettu Astra Zenecalla, tehosteannos annetaan Comirnatylla

2)Jos ensimmäinen annos on annettu Comirnatylla tai Modernalla, tehosteannos samalla valmisteella kuin ennen

3)Alle 65-vuotiaille tehosterokotus annetaan ensmmäisellä rokotuskerralla saadun uuden ajan mukaisesti, riippumatta siitä vaihtuuko rokotevalmiste. Mahdolliset muutokset ilmoitetaan asiakkaille puhelimitse tai tekstiviestillä.

Tehosterokotusajan voi itse siirtää vain painavin perustein. Jos ensimmäisellä rokotuskerralla annettu tehosteaika ei sovi, otathan yhteyttä rokotusajanvarauspuhelimeen kaksi viikkoa ennen rokotusajankohtaa.

Ohjeita rokotukseen tulijalle

1. Saavuthan omalla rokotusajallasi täsmällisesti paikalle, jotta odotustila ei ruuhkaudu.

2. Rokotukselle ei saa tulla, jos on lieviäkään sairastumiseen viittaavia oireita. Käytä suu-nenäsuojusta paikalle tullessasi, mutta tarvittaessa suojan saa paikan päällä.

3. Varaa rokotuspäiviin mukaan Kela-kortti ja pukeudu niin, että saat helposti riisuttua olkavarren paljaaksi, koska se nopeuttaa rokottamista.