Akaan kaupunki suruliputtaa kouluampumisen johdosta 3.4.2024 - Akaan kaupunki

Akaan kaupunki suruliputtaa kouluampumisen johdosta 3.4.2024

Akaan kaupunki järjestää suruliputuksen Vantaan kouluampumisen johdosta keskiviikkona 3. huhtikuuta.

Suruliputus alkaa aamulla kello 8 ja se päättyy auringon laskiessa. Suruliputuksella kunnioitamme ja muistamme kouluampumisen uhreja sisäministeriön toiveen mukaan.

Akaan koulujen rehtorit ovat tänään keskustelleet koulujen henkilökunnan kanssa näistä hyvin surullisista ja valitettavista tapahtumista. Lasten kanssa tai luokissa on keskusteltu koulun kriisisuunnitelman ohjeiden mukaisesti jo tänään tai keskustellaan viimeistään huomenna. Tarpeen mukaan oppilashuollon edustajia otetaan mukaan keskusteluihin. Akaan seurakunnan työntekijät ovat tarjoutuneet avuksi tapahtuneen käsittelemiseksi kouluissa.

Akaan kaupungin opetuspäällikkö Jaana Viuhkola kertoo, että Akaan kouluissa turvallisuutta valvotaan tarkasti ja koulujen aikuiset ovat valmistautuneet myös kertomaan turvallisuusohjeita oppilaille, opiskelijoille ja huoltajille.

Koulujen turvallisuussuunnitelmat ja kriisisuunnitelma ovat taas tammikuusta alkaen olleet rehtorien tarkastelussa.

Suunnitelmien sekä harjoittelun, kuten säännöllisten lukukausittaisten poistumis- ja sisäänsuojautumisharjoitusten osalta tilanne Akaan kouluissa on hyvä. Henkilöstöä myös koulutetaan Akaassa kriisitilanteiden ja turvallisuusasioiden varalta.

Puhuminen tärkeää

Tämän päivän ampumavälikohtaus saattaa järkyttää lapsia ja puhuttaa myös kodeissa. Jos lapsi ei ota asiaa puheeksi, on tärkeää, että kotona puhutaan asiasta aikuisten aloitteesta. Suosittelemme, että lapset ja nuoret välttävät netissä aiheesta mahdollisesti kiertävien videoiden katselemista.

Jos tapahtuman pohjalta herää huoli lapsesta, tai on tarve saada tukea asian käsittelyyn, apua saa hyvinvointialueen sosiaali- ja kriisipäivystyksestä. Sosiaali- ja kriisipäivystykseen saa yhteyden ympäri vuorokauden soittamalla numeroon 0500 625 990 tai hätänumeron 112 kautta.

Tukea saa myös esimerkiksi Mieli ry:n kriisipuhelimesta numerosta 09 2525 0111 ja Mieli ry:n nettisivuilta. Mannerheimin lastensuojeluliitto opastaa verkkosivuilla yleisemmin onnettomuustilanteiden varalta. Verkossa MLL:n taholta apua on tarjolla esimerkiksi Nuortennetin chatissä.

Lisätietoja:

opetuspäällikkö Jaana Viuhkola, puh. 040 335 3382, jaana.viuhkola@akaa.fi