Perustietoa

Akaan kaupunki on syntynyt vuonna 2007 entisten Toijalan kaupungin ja Viialan kunnan yhdistyttyä. Kylmäkoski liittyi Akaaseen vuonna 2011. Pitäjänä ja kuntana Akaalla on pitkät perinteet. Seudulla on ollut varhaista asutusta jo vuosituhansia ennen ajanlaskumme alkua.

Akaasta on Tampereelle alle puolen tunnin matka ja Helsinkiin noin 1,5 tuntia. Vieressä on moottoritie ja kaupungin halkaisee päärata, mikä mahdollistaa liikkumisen nopeasti joka suuntaan.

Kunnan sisällä etäisyydet ovat lyhyitä ja palvelut sijaitsevat lähellä. Myös luontoon pääsee kotiovelta. Esimerkiksi Tarpianjoki, Haihunkoski ja Jalantijärvi tarjoavat monenlaisia virkistäytymismahdollisuuksia ympäri vuoden. Toijalan Satamasta aukeaa Vanajavesi, joka vie pohjoiseen Tampereella tai etelään Hämeenlinnassa.

Mistä tulee nimi Akaa?

Akaa-nimityksen alkuperästä ei ole yksiselitteistä varmuutta. Historiankirjat tuntevat ainakin kaksi erilaista tulkintaa. H. Ojansuun mukaan kantamuoto on ’Akas’ ja nimen johtuvan virolaisesta henkilönimestä Aga. (Suomalaista paikannimitutkimusta I, 1920).

H. Pippingin taas pitää nimen alkuperänä muinaisgermaanista sanaa ’ahuaz’, joka on lausuttu suunnilleen ’akats’ ja merkitsee vettä. Pipping mukaan Akaa on alun perin merkinnyt sitä Vanajan lahtea, johon Lontilanjoki laskee. (Finlandska ortnam, 1918).