Käsityö- ja muotoilukoulu Näpsä - Akaan kaupunki

Käsityö- ja muotoilukoulu Näpsä

Monipuolista käsityön taiteen perusopetusta 6 – 13-vuotiaille. 

Käsityön taiteen perusopetuksen tavoitteena on antaa oppilaalle kokemuksia käsityöstä, muotoilusta ja teknologiasta sekä syventää näihin kuuluvaa osaamista. Opinnot luovat edellytyksiä myönteiselle suhteelle käsityölliseen tekemiseen ja innostavat oppilasta oivalluksiin, mielikuvitukseen ja tekemisen iloon.

Käsityö- ja muotoilukoulu Näpsässä oppilas oppii ilmaisemaan itseään käsityön eri osa-alueilla, joita ovat esinesuunnittelu ja esineiden valmistus, tekstiilin ja vaatetuksen suunnittelu ja valmistus sekä ympäristön suunnittelu ja rakentaminen.

Opiskelu luo edellytyksiä jatko-opinnoille, elinikäiselle harrastamiselle ja visuaalisen kulttuurin kehittämiselle. Opiskelu on opetussuunnitelmaan perustuvaa, tavoitteellista ja vuodesta toiseen etenevää.

Näpsässä harrastetaan kerran viikossa. Akaassa ryhmiä on keskiviikkoisin ja torstaisin. Opetus tapahtuu Kulttuuritalo Laaksolassa, Ryödintie 2, Akaa.

Oppilaaksi ilmoittautumisaika on keväällä huhti-toukokuussa, mutta vapaita paikkoja täydennetään myös lukuvuoden aikana. Ilmoittautua voi siis koska vain.

Ilmoittautuminen: http://napsa.inschool.fi

Näpsä sosiaalisessa mediassa:
Facebook: Käsityö- ja muotoilukoulu Näpsä
Instagram: napsa_kasityokoulu
TikTok: napsa_kasityokoulu

 

Kohteen tiedot

Käsityö- ja muotoilukoulu Näpsä

Ryödintie 2, Akaa

 

Asiakaspalvelu, oppilashallinto
napsa@taitopirkanmaa.fi
P. 050 560 6332
ma–to klo 9–16

Rehtori Maria Suikkanen
maria.suikkanen@taitopirkanmaa.fi
P. 050 598 8692

 

Akaan vastuuopettaja  

mirva.juntunen@taitopirkanmaa.fi 

Etkö löytänyt etsimääsi?