Koronarokotusten ajanvaraus on avattu kaikille yli 60-vuotiaille - Akaan kaupunki

Koronarokotusten ajanvaraus on avattu kaikille yli 60-vuotiaille

Koronarokotusten ajanvaraus on avattu kaikille yli 60-vuotiaille akaalaisille ja urjalalaisille.

Samanaikaisesti jatketaan riskiryhmiin kuuluvien rokotuksia. Rokotteiden saatavuus on parantunut, joten uusia ikäryhmiä saatetaan ottaa rokotusten piiriin nopeallakin aikataululla ja siitä syystä niistä ilmoitetaan pääosin Akaan verkkosivuilla, digilehdissä sekä sosiaalisessa mediassa.

Rokotukset toteutetaan ajanvarauksella Akaassa ja Urjalassa (tarkemmat paikkatiedot ilmoitetaan ajanvarauksen yhteydessä).  Voitte varata aikaa mielellään Klinik 24h-asioinnin kautta tai numeroista  040 335 3071 ja 040 335 3072 klo 8–12. Sekä Klinik 24h-asioinnin ajanvaraus, että puhelinajanvaraus ovat ajoittain ruuhkautuneet, joten varautukaa pitkiin odotusaikoihin

Varatessanne aikaa rokotukseen tutustuttehan valmiiksi, kuulutteko käynnissä oleviin rokotusryhmiin ja kirjatkaa peruste Klinik 24h-asioinnin alussa olevaan selitekenttään. Kirjaus nopeuttaa huomattavasti ajanvaraustoimintaa. Lisätietoa sairauksista ja rokotusjärjestyksestä THL:n sivuilta.