Pirkanmaa siirtyi koronan leviämisvaiheeseen – Akaassa jatketaan varotoimia taudin leviämisen ehkäisemiseksi - Akaan kaupunki

Pirkanmaa siirtyi koronan leviämisvaiheeseen – Akaassa jatketaan varotoimia taudin leviämisen ehkäisemiseksi

Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä totesi kokouksessaan 3.8., että Pirkanmaan sairaanhoitopiiri siirtyy koronaepidemian leviämisvaiheeseen.

Hankalaan koronatilanteeseen ei ole tullut helpotusta, ja tilanne on mennyt edelleen huonompaan suuntaan. Viime viikolla Pirkanmaalla todettiin 521 uutta koronatartuntaa, mikä on enemmän kuin koskaan aiemmin. Myös sairaalahoidon tarve on kasvanut.

Myös Akaassa koronatilanne on huonontunut. Viime viikonlopun jälkeen Akaassa todettiin yhdeksän uutta koronatartuntaa, joista osassa tartunnan lähde on epäselvä. Kaupungin valmiusjohtoryhmä kehottaa asukkaita yleiseen varovaisuuteen. Pirkanmaalla voimassaolevaa maskisuositusta kehotetaan noudattamaan myös Akaassa, samoin kuin pitämään huolta turvaväleistä ja huolehtimaan käsihygieniasta.

Koulut alkavat lähiopetuksena

Peruskoulut ja toisen asteen opetus aloitetaan ensi viikolla lähiopetuksena. Kouluilla on suunnitelmat valmiina myös etäopetukseen siirtymisen varalta, jos sitä hetkellisesti tarvitaan. Yli 12-vuotiaiden maskinkäyttösuositus jatkuu kouluissa ainakin siihen saakka, kunnes 12-15-vuotiaat ovat voineet saada kaksi rokoteannosta.

Akaan varhaiskasvatuksessa suositellaan, että huoltajat käyttävät kasvomaskeja liikkuessaan päiväkotien ja perhepäiväkotien alueilla.

Kaupungin henkilöstön etätyösuositus jatkuu syyskuun loppuun asti.

Kaupungin kokoontumisissa noudatetaan 5.-29.8. voimassaolevia Avin määräyksiä henkilömääristä ja turvaväleistä. Määräysten mukaan yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia voi järjestää sisätiloissa, jos osallistujamäärä on enintään 10 henkilöä. Ulkotiloissa yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia voi järjestää, jos osallistujia on enintään 50. Edellä mainittuja osallistujamääriä ylittäviä tilaisuuksia voi kuitenkin järjestää, jos turvallisuus niissä voidaan varmistaa Opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen 31.5.2021 antaman ohjeen mukaan.

Kaupungin valmiusjohtoryhmä suosittelee paikallisia tapahtumajärjestäjiä noudattamaan Avin ohjeita. Valmiusjohtoryhmä seuraa tilannetta aktiivisesti.

Lisätietoja:

kaupunginjohtaja Antti Peltola, puh. 040 335 3335, antti.peltola@akaa.fi
ma. perusturvajohtaja Elina Anttila, puh. 040 335 4270, elina.anttila@akaa.fi
vs. sivistysjohtaja Virve Jämsén, puh. 040 335 3377, virve.jamsen@akaa.fi