Pirkanmaalla suositellaan jälleen etätyötä - Akaan kaupunki

Pirkanmaalla suositellaan jälleen etätyötä

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin koronatapausten määrä jatkaa kasvuaan. Tapausmäärässä ei näy taittumista. Sairaalaan tulee päivittäin keskimäärin kolme uutta koronapotilasta. Päivittäin hoidossa olevien potilaiden määrä on Taysin sairaaloissa kääntynyt kasvuun.

Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä suosittelee Pirkanmaalle etätyötä kaikkiin niihin tehtäviin, joissa etätyötä on mahdollista tehdä. Voimassa on laaja maskisuositus.

Lisäksi Pirkanmaan pandemiaohjausryhmä esittää aluehallintovirastolle, että kaikki sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet yli 16-vuotiaille rajoitettaisiin Pirkanmaalla korkeintaan 20 henkilöön. Isompia tilaisuuksia voisi järjestää, jos koronapassi on käytössä. Myös kunnat voivat itse päättää alueellaan järjestettävien tilaisuuksien rajoituksista.

Akaan kaupungin valmiusjohtoryhmä suosittelee linjausten noudattamista. Myös Akaan kaupungilla otetaan käyttöön vahva etätyösuositus.

Valmiusjohtoryhmä seuraa aktiivisesti tilannetta ja mahdollisista muista uusista linjauksista tiedotetaan erikseen.

Lisätietoja:

kaupunginjohtaja Antti Peltola, puh. 040 335 3335
ma. perusturvajohtaja Elina Anttila, puh. 040 335 4270
vs. sivistysjohtaja Virve Jämsén, puh. 040 335 3377