Tapahtuma- ja tilarajoituksia esitetään pienillä lievennyksillä jatkettaviksi - Akaan kaupunki

Tapahtuma- ja tilarajoituksia esitetään pienillä lievennyksillä jatkettaviksi

Pirkanmaan pandemiaohjausryhmä esitti tänään aluehallintovirastolle tapahtuma- ja tilarajoituksien jatkamista lievennettyinä.

Ohjausryhmän esityksen mukaan pykälän 58 d mukaista tapahtumarajoitusta jatkettaisiin sisätiloissa 8.-22.1. Ulkotapahtumia voisi järjestää 8.1. alkaen. Pandemiaohjausryhmä kuitenkin suosittelee, että ulkotapahtumissa ei olisi ruoka- tai juomatarjoilua, jotta maskeja voidaan käyttää koko tapahtuman ajan.

THL:n luokittelemat korkean ja kohtalaisen riskin harrastus- ja virkistystilat esitetään tartuntatautilain 58 g-pykälän mukaisesti pidettäväksi edelleen suljettuina seuraavat kaksi viikkoa ajalla 8.-22.1. Tämä koskee esimerkiksi kuorolaulun, sisäliikuntapuistojen, kamppailulajien sekä joukkue- ja ryhmäliikunnan tiloja. Näin ollen vähäisen riskin tilat, kuten yksilölajien harrastustilat sekä edelleen kaikki lasten ja nuorten harrastusryhmien toiminta voisivat toimia normaalisti turva- ja hygieniavaatimukset huomioiden.

Akaan kaupunki noudattaa pandemiaohjausryhmän linjauksia. Odotamme avin päätöstä tapahtuma- ja tilarajoitusten jatkamisesta.

Akaassa koronan ilmaantuvuus on voimakkaassa kasvussa. Kaupungin henkilökunnalla on voimassa vahva etätyösuositus ja käytämme kasvomaskia kaikissa kohtaamisissa. Myös kuntalaisia muistutetaan maskinkäytöstä, hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta sekä turvaväleistä julkisilla paikoilla liikuttaessa.

Lisätietoja:

kaupunginjohtaja Antti Peltola, puh. 040 335 3335
ma. perusturvajohtaja Elina Anttila, puh. 040 335 4270
vs. sivistysjohtaja Virve Jämsén, puh. 040 335 3377