Akaa on mukana valtakunnallisessa valmiusharjoituksessa
Akaan kaupunki osallistuu syksyllä valtakunnalliseen LVV26-valmiusharjoitukseen, jonka järjestää Lupa- ja valvontavirasto. Harjoituksen tavoitteena on vahvistaa viranomaisten, kuntien ja muiden toimijoiden valmiutta toimia erilaisissa häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa.
LVV26 on yksi Suomen laajimmista valmiusharjoituksista. Siihen osallistuu yli 400 valtionhallinnon, kuntien, elinkeinoelämän, seurakuntien ja järjestöjen toimijaa eri puolilta maata. Harjoituksen teemana on väestönsuojelu. Siinä harjoitellaan muun muassa viranomaisten yhteistyötä, tilannekuvan muodostamista, johtamista sekä viestintää poikkeusoloissa.
Harjoitus perustuu kuvitteelliseen tilanteeseen, jossa yhteiskunnan turvallisuustilanne heikkenee ja kriittisen infrastruktuurin toiminta häiriintyy. Syksyn pääharjoituksessa osallistujat harjoittelevat myös väestönsuojeluun liittyviä toimintamalleja ja väestön siirtoihin liittyviä järjestelyjä.
Akaan kaupungin palvelut toimivat normaalisti
Harjoittelu ei aiheuta muutoksia Akaan kaupungin palveluihin eikä sillä ole vaikutuksia asukkaiden arkeen. Kaikki kaupungin palvelut toimivat normaalisti harjoituksen aikana.
Valmiusharjoituksen tarkoituksena on kehittää toimintaa ennakolta, jotta mahdollisissa häiriö- ja poikkeustilanteissa palvelut voidaan turvata mahdollisimman hyvin ja toiminta olisi sujuvaa sekä turvallista.
– Varautuminen on osa kaupungin normaalia toimintaa. Harjoitusten avulla voimme arvioida ja kehittää omaa valmiuttamme sekä vahvistaa yhteistyötä eri viranomaisten ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Näin huolehdimme siitä, että pystymme turvaamaan palvelut myös poikkeuksellisissa tilanteissa, kertoo Jarmo Airaksinen, Akaan kaupungin tekninen johtaja.
Yhteistyö on valmiuden perusta
Valmiusharjoituksessa korostuvat eri viranomaisten, kuntien, järjestöjen ja muiden toimijoiden välinen yhteistyö sekä tiedonkulku. Harjoituksen avulla kehitetään yhteistä toimintakykyä tilanteissa, joissa nopea reagointi ja yhteistyö ovat erityisen tärkeitä.
LVV26-harjoitus huipentuu valtakunnalliseen pääharjoitukseen 29.9.–1.10.
– Akaa sijaitsee keskeisellä paikalla Suomen liikenneverkossa, joten varautuminen ja hyvä yhteistyö viranomaisten kanssa ovat meille erityisen tärkeitä. Harjoitukset auttavat varmistamaan, että pystymme huolehtimaan asukkaiden turvallisuudesta ja palveluiden jatkuvuudesta myös poikkeuksellisissa tilanteissa, kaupunginjohtaja Antti Peltola sanoo.
Lisätiedot:
Jarmo Airaksinen, Tekninen johtaja, 040 335 3517, jarmo.airaksinen@akaa.fi
Antti Peltola, kaupunginjohtaja, 040 335 3335, antti.peltola@akaa.fi
Pauliina Lindgren, viestintäasiantuntija, 040 335 3205, pauliina.lindgren@akaa.fi
