Akaa sai varhaiskasvatusikäisten lasten tukemiseen 341 200 euroa - Akaan kaupunki

Akaa sai varhaiskasvatusikäisten lasten tukemiseen 341 200 euroa

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Akaan kaupungille 341 200 euron erityisavustuksen varhaiskasvatuslain mukaisen tuen uudistamisen edistämiseksi.

Varhaiskasvatusikäisten lasten oikeus tukeen vahvistuu elokuun alusta lukien. Lain muutoksen myötä varhaiskasvatukseen osallistuvalla lapsella on oikeus saada yksilöllisen kehityksensä, oppimisensa ja hyvinvointinsa edellyttämää yleistä, tehostettua ja erityistä tukea.

Akaan varhaiskasvatuksessa on jo aiemmin ollut käytössä yleinen, tehostettu ja erityinen tuki, mutta nyt saatava rahoitus mahdollistaa tuen vahvistamisen entisestään.

Akaan varhaiskasvatus tulee käyttämään erityisavustusta pysyvien toimintamallien, rakenteiden ja toimintakulttuurin kehittämiseen.

– Konkreettisesti saamme erityisavustuksella lisää varhaiskasvatuksen erityisopettajia. Lisäksi erityisavustusta tullaan käyttämään kehittämistoiminnan koordinaatioon, koulutuksiin sekä monialaisen ja moniammatillisen yhteistyön kehittämiseen, kertoo Akaan kaupungin varhaiskasvatusjohtaja Anneli Säteri.

– Olen iloinen ja huojentunut myönnetystä erityisavustuksesta, sillä koen sen lahjana Akaan varhaiskasvatukselle. Henkilöstön lisäresursointi ja kehittämistoiminta mahdollistavat tulevanakin toimintakautena visiomme toteutumisen: Hymyilevä aikuinen – hymyilevä lapsi, Säteri päättää.

lapset leikkivät päiväkodissa