Akaan vetovoima vahvistui ja talous toteutui arvioitua paremmin - Akaan kaupunki

Akaan vetovoima vahvistui ja talous toteutui arvioitua paremmin

Akaan kaupungin vuoden 2025 tilinpäätös toteutui arvioitua paremmin. Tilikauden alijäämä oli 1,05 miljoona euroa toteutuen 2,3 miljoonaa euroa talousarviota paremmin. Toimialat alittivat muutetun talousarvionsa noin 1,9 miljoonalla eurolla. Verotuloarvio jäi noin 1,4 miljoonaa euroa alkuperäistä arviota pienemmäksi ja 0,1 miljoonaa euroa muutettua arviota pienemmäksi.

”Vuosi 2025 oli Akaassa onnistunut. Talous toteutui talousarviota paremmin ja kaupungin vetovoiman vahvistuminen näkyi muun muassa maan kärkitasoa olevana muuttovoittona ja elinkeinoelämän kasvavana kiinnostuksena kaupunkiamme kohtaan”, toteaa kaupunginjohtaja Antti Peltola.

“Saimme edistettyä hienosti kärkihankkeitamme muun muassa palveluverkkoon, yritysalueisiin, joukkoliikenteeseen ja Toijalan asemanseutuun liittyen ja toivottavasti pääsemme pian kertomaan niistä lisää kuluvan vuoden puolella. Kiitos viime vuodesta kuuluu kaupungin henkilökunnalle sekä poliittisille päättäjille”, Peltola jatkaa.

Akaan kehitys vuonna 2025 oli monilta osin positiivista: Suomen kunnista Akaa sijoittui 19. sijalle kuntien välisessä muuttoliikkeessä (muuttovoitto + 72 asukasta). Alle 20 000 asukkaan kuntien joukossa sijoitus oli kolmas. Myös syntyvyyden osalta kehitys oli myönteistä: Lapsia syntyi 135 ja kasvua oli vuoden takaisesta 15 prosenttia. MDI:n tekemän selvityksen mukaan veto- ja pitovoimaindeksi on kasvanut Akaassa vuosina 2020–2025 kolmanneksi eniten seutukaupunkien joukossa.

Vuoden 2025 aikana edistettiin kaupungin palveluverkon kannalta keskeisiä investointeja: Toijalan uuden alakoulun rakentaminen eteni suunnitellusti ja varhaiskasvatuksen palveluverkkopäätös saatiin toteutukseen, muun muassa Toijalan uuden päiväkodin hankesuunnittelun osalta.

Kaupunginhallitus käsittelee tilinpäätöksen kokouksessaan 31.3. ja kaupunginvaltuusto 10.6.

 

Lisätietoja:

kaupunginjohtaja Antti Peltola, puh. 040 335 3335, antti.peltola@akaa.fi

talousjohtaja Mari Puhka-Susi, puh. 040 335 3203, mari.puhka-susi@akaa.fi