Janne Uusimaa aloitti rakennustarkastajan sijaisena

Akaan vs. rakennustarkastajana on aloittanut Janne Uusimaa. Nokialla asuva Uusimaa kiinnostui tehtävästä, sillä hän näkee rakennusvalvonnan roolin merkityksellisenä kehittyvässä Akaassa.

— Tehtävässä yhdistyvät kehittyvä kaupunkirakenne ja perinteinen maaseudullinen ympäristö hyvien kulkuyhteyksien varrella. Lisäksi työn monipuolisuus erilaisten hankkeiden ja sidosryhmien kanssa kiinnostavat ja tuovat haastetta, Janne Uusimaa kertoo.

Rakennustarkastaja huolehtii kunnan rakennusvalvonnan viranomaistehtävistä. Työkenttään kuuluu johtaa ja kehittää rakennusvalvonnan toimintaa lupamenettelyssä, rakentamisessa ja rakennetun ympäristön valvonnassa.

Lisäksi hän hoitaa rakentamiseen liittyvää neuvontaa ja opastusta sekä rakennuslupapäätöksiä ja toimii rakennusvalvonnan esimiehenä.

Monen alan mies

Uusimaan työuralle on mahtunut eri tehtäviä useilta eri aloilta; hän on työskennellyt rakennusliikkeissä erilaisten yksityisten ja julkisten rakennushankkeiden parissa sekä toiminut korjausrakentamisen ja uudistuotannon aloilla. Myös suunnittelukokemusta on matkan varrella karttunut.

— Julkisella puolella tutuksi ovat tulleet niin asuntotoimi ja rakennusvalvonta, opetustehtävät kuin vapaa-aikapuolikin, hän mainitsee.

Uusimaa on suorittanut rakennustekniikan ylemmän korkeakoulututkinnon ja hänellä on ammattiopettajan pätevyys. Lisäksi erilaista osaamista ja koulutusta on kertynyt talotekniikkaan ja kiinteistönpitoon liittyen.

Rakennustarkastajan harrastuksiin kuuluu uiminen, kävelylenkit, ruuanlaitto, konekorjaus, mökkirakentaminen sekä koti- ja ulkomaanmatkailu mahdollisuuksien mukaan.

— Metalli-, puu- ja koristeveistoharrastukset ovat ajanpuutteen vuoksi jääneet nyt vähemmälle, Uusimaa päättää.

janne uusimaa