Kaupunginhallituksen päätökset 31.3.2026
Akaan kaupunginhallitus kokoontui 31.3.2026 ja teki seuraavat päätökset:
66 § Anomus, alueen kehittäminen, Akaan Syke ry
Kaupunginhallitus päätti
- että Akaan kaupunki luovuttaa Toijalan torialueen ja torilavan käyttöoikeuden Akaan Syke ry:lle kaupunginhallituksen hyväksymän sopimuksen mukaisesti.
- hyväksyä esityslistan liitteenä olevan Akaan Syke ry:n ja Akaan kaupungin välisen sopimuksen torin käytöstä.
- oikeuttaa elinkeinopäällikön tekemään sopimukseen teknisluonteisia, vähäisiä ja asiakirjan viimeistelyyn liittyviä muutoksia ennen allekirjoittamista.
- valtuuttaa elinkeinopäällikön allekirjoittamaan sopimuksen
- oikeuttaa teknisen johtajan sopimaan kaupungin vastuulle kuuluvan ylläpidon käytännön toteutuksesta siltä osin kuin vastuut tarkentuvat sopimuskauden aikana.
- että torin lavan käyttöehdot säilyvät ennallaan ja pysäköinti tapahtumien ulkopuolella on edelleen mahdollista ja maksutonta.
- hyväksyä Akaan Syke ry:n hakemuksen siltarahoituksesta
- valtuuttaa talousjohtajan allekirjoittamaan velkakirjan ja sopimaan yksityiskohdista yhdistyksen kanssa siltarahoituksen osalta
- tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa
67 § Akaan kaupungin tilinpäätös vuodelta 2025
Kaupunginhallitus päättää
– esittää valtuustolle tilikauden 2025 tuloksen, 1.052.569,67 euron alijäämän käsittelystä seuraavaa:
o tuloutetaan tehtyä poistoeroa suunnitelman mukaan 1.637,73 euroa, joka on Toijalan Moottoritien sisääntulon rakentamiseen kohdistuvaa poistoeron vähennystä.
o tilikauden alijäämä 1.050.931,94 euroa kirjataan taseessa oman pääoman erään tilikauden yli-/alijäämä.
– allekirjoittaa vuoden 2025 tilinpäätöksen ja jättää tilinpäätöksen tilintarkastajien tarkastettavaksi
– saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen edelleen valtuuston käsiteltäväksi sekä
– antaa hallintotoimelle oikeuden tehdä tilinpäätökseen tarvittaessa teknisluonteisia ja tilintarkastajan suosittelemia muutoksia.
68 § Kaupunginjohtajan ajankohtaiskatsaus
Merkittiin tiedoksi
69 § Oikaisuvaatimus kaupunginhallituksen henkilöstöjaoston päätökseen 19.2.2026 § 7
Salassapidettävä JulkL 24 §
70 § Kaupunginhallituksen edustajien määrääminen muihin toimielimiin vuosiksi 2025-2027
Kaupunginhallitus määräsi kaupunginhallituksen edustajan vuosiksi 2025-2027 seuraaviin toimielimiin:
– elinvoimalautakunta Mika Lohi
– nuorisovaltuusto Tommi Eskola
71 § Itsenäisyyspäivän kunniamerkit 2026
Kaupunginhallitus päätti, että
- kunniamerkkejä haetaan luottamushenkilöille 1-3 kpl ja kaupungin henkilökunnalle 1-2 kpl
- todeta, että ehdokkaat luottamushenkilöiden osalta toimitetaan hallintojohtajalle 9.4.2026 mennessä
- Johtoryhmä nimeää henkilökunnasta ehdokkaat, joille kunniamerkkiä haetaan
72 § Valtuuston 25.3.2026 tekemien päätösten laillisuuden valvonta sekä täytäntöönpano
Todettiin päätökset laillisiksi ja täytäntöön pantaviksi
73 § Valtuustoaloite / Pappilan koulun liikuntatilojen säilyttämisestä käytössä
Lähetettiin aloite valmisteluun
74 § Valtuustoaloite / Lasten kulttuurikeskuksen perustaminen Akaaseen
Lähetettiin aloite valmisteluun
Lisätietoja: Kaupunginjohtaja Antti Peltola p. 040 335 3335 ja hallintojohtaja Katariina Koivisto p. 040 335 3227
Kaikki pöytäkirjat löytyvät TWeb-palvelusta.
