Kaupunki toivoo torilavalle ahkeraa käyttöä - Akaan kaupunki

Kaupunki toivoo torilavalle ahkeraa käyttöä

Toijalan torille saatiin tänä kesänä uusi kiinteä esiintymislava. Se on ollut käytössä jo muun muassa Iltatorilla ja Hunajatorilla, ja lava on havaittu toimivaksi tapahtumapaikaksi.

Lavalle kuitenkin toivotaan ahkeraa käyttöä muulloinkin kuin isoissa yleisötapahtumissa. Akaan kaupungin elinkeinopalveluilla on paikallisille yhteisöille ja toimijoille haaste.

– Haluamme haastaa kaikkia akaalaisia yksityisiä ja yhdistyksiä sekä muualta tulevia esiintyjiä hyödyntämään lavaa. Torin uudistamisen tavoitteena on lisätä monenlaista aktiviteettia torilla, ja siihen tarvitaan yhteisöjen osallistumista, kaupungin yrityskoordinaattori Jukka Turunen kannustaa.

Toripäivät ovat Toijalassa keskiviikkoisin ja lauantaisin. Turusen mielestä toimintaa voisi olla myös näiden päivien ulkopuolella, vaikka ympäri vuoden.

– Konsertit ja yhteislaulutilaisuudet sopivat lavalle mainiosti. Myös tanssiesitykset onnistuvat varmasti, sillä lavalle on rakennettu vahva lattia ja perustukset. Tällaisten tapahtumien järjestäminen olisi varsin helppoa toripäivinä, jolloin paikalla on yleisöä ja valmiina, Turunen kertoo.

Lava kannattaa varata etukäteen

Jos esityksen haluaa järjestää vaikkapa lauantaina toripäivän yhteyteen, niin Turunen suosittelee varaamaan lavan etukäteen. Lavaa voi käyttää ilman varaustakin, mutta virallisesti varanneet ovat etusijalla.

Varaaminen onnistuu jatkossa kaupungin nettisivujen kautta. Yksityiskohdat eivät vielä ole selvillä, mutta niistä tiedotetaan heti kun asiat selviävät.

– Tarkoituksena on, että lavan käyttö on maksutonta. Sähkön saa myös käyttöön, Jukka Turunen sanoo.

 

muusikko soittaa lavalla ja yleisö kuuntelee
Uusi torilava otettiin käyttöön elokuussa järjestetyllä Hunajatorilla.