Koronalta suojautuminen edelleen tärkeää - Akaan kaupunki

Koronalta suojautuminen edelleen tärkeää

Vaikka koronarokotukset ovat alkaneet myös Akaassa, kansalaisten on edelleen erittäin tärkeää noudattaa hygieniaohjeita.

Koronavirusrokotteet antavat suojan oireista ja vakavaa koronavirustautia vastaan. Vielä ei kuitenkaan ole tarkkaa tietoa rokotteen antaman immuniteetin kestosta tai siitä, kuinka hyvin rokotus estää viruksen tarttumista ihmisestä toiseen. Nämä tiedot tarkentuvat tutkimusten edetessä.

Edellä mainittujen syiden vuoksi on tärkeä muistaa, että rokotusten alkamisen myötä emme voi vielä luopua muista suojautumiskeinoista, kuten suu-nenäsuojusten käytöstä ja turvavälien noudattamisesta. Turvaväleistä, maskien käytöstä, kokoontumisrajoituksista sekä hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta tulee siis huolehtia edelleen.

Milloin suojaimista ja rajoituksista voidaan luopua?

Kaikki rajoitukset ja suojaustoimet voitaneen purkaa vasta silloin, kun riittävän suuri osa väestöstä on rokotettu ja laumasuoja on saavutettu.

Maailman terveysjärjestö WHO on 11.1. arvioinut, että kuluvan vuoden 2021 aikana ei vielä saavuteta maailmanlaajuista laumasuojaa. Myös WHO muistuttaa, että rokotusten edetessäkin on tärkeä muistaa muut suojautumiskeinot: maskit, käsi- ja yskimishygienia sekä turvavälit.

Paluu normaaliin elämään tapahtuu todennäköisesti vähitellen ja vaiheittain. Edelleen on tärkeä seurata viranomaisten ohjeita ja suosituksia. Terveydenhuollon yksiköissä ei pidä luopua esimerkiksi suu-nenäsuojusten käytöstä omin päin.

Vaikka avoimia kysymyksiä on vielä paljon, tiedämme sen, että rokotteet ovat tehokkain keino suojautua tautia vastaan ja päättää pandemia. Rokotekaan ei kuitenkaan ole pikaratkaisu, joten edelleen tarvitaan kärsivällisyyttä ja malttia.