Tilapäinen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiolaina Suomessa toimiville vähintään kuusi henkilöä työllistäville yrityksille - Akaan kaupunki

Tilapäinen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiolaina Suomessa toimiville vähintään kuusi henkilöä työllistäville yrityksille

Business Finlandin tilapäistä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiolainaa voivat hakea kansainvälisillä tai kotimarkkinoilla toimivat yritykset sekä säätiöt ja yhdistykset, jotka haluavat kehittämistoiminnan avulla parantaa liiketoimintaedellytyksiään ja uudistaa toimintaansa ollakseen kilpailukykyisiä koronakriisin jälkeen. Rahoitus on tarkoitettu vähintään kuusi henkilöä työllistäville osakeyhtiömuotoisille (Oy, Oyj) pk- ja midcap-yrityksille, joiden liiketoimintaan koronaviruksen aiheuttama epidemia on vaikuttanut. Rahoitusta voivat hakea myös merkittävää liiketoimintaa tekevät säätiöt ja yhdistykset, jos koronavirus on vaikuttanut niiden liiketoimintaan.

Hakijan on kyettävä osoittamaan Business Finlandille, miten koronakriisi on vaikeuttanut sen liiketoimintaa tai millaisen uhkan kriisi muodostaa ja miten hakija yrittää ratkaista nämä haasteet kehittämistoimilla. Rahoitus on tarkoitettu sekä siltarahoitukseksi akuutin kriisin yli että uuden kilpailuedun luomiseksi kriisin jälkeen. Tilapäistä lainarahoitusta voi hakea lokakuun 2020 loppuun mennessä.

Rahoitus on tarkoitettu erityisesti seuraaville aloille:

  • Kauppa
  • Logistiikka
  • Majoitus- ja ravitsemistoiminta
  • Matkailu
  • Sosiaali- ja terveyspalvelut
  • Henkilöstönvuokrauspalvelut
  • Ohjelmistoliiketoiminta
  • Teollisuus

Lue lisää Business Finlandin sivuilta