Uusi liikuntahalli nousi korkeuksiin - Akaan kaupunki

Uusi liikuntahalli nousi korkeuksiin

Akaan Viialan taajamasilhuetti on kokenut odotetun muodonmuutoksen: uuden liikuntahallin teräsrunko nousi korkeuksiinsa.

Rakentamisurakasta vastaava Jatke Pirkanmaa Oy työskentelee nyt monella rintamalla: väestönsuojat on valettu ja sokkeleita pystytetään.

–  Seuraavaksi asennetaan säänsuojat, jotta rakenteet pysyvät kuivana. Myös seinäelementtien asentamista aloitetaan, Akaan kaupungin rakennuttamispäällikkö Kimmo Seppälä kertoo.

Keväällä 2022 valmistuvaan halliin tulee kaksi liikuntasalia. Tilat soveltuvat Viialan yhtenäiskoulun käyttäjien lisäksi myös monipuolisesti seurojen ja opistojen toiminnalle, lasten ja nuorten vapaa-ajan viettoon sekä tapahtumille.

Isompaan saliin tulee 1500 hengen katsomo, joka esimerkiksi täyttää lentopallo- ja futsalliigojen loppuotteluiden vaatimukset. Tilojen nykyaikainen varustelu mahdollistaa myös otteluiden televisioinnin.

liikuntahallin runko
Liikuntahallissa voidaan järjestää suuria tapahtumia ja tilaisuuksia.

Yhteistyössä käyttäjien kanssa

Kaupunki ja liikuntatilojen käyttäjät ovat tehneet hallin suunnittelussa yhteistyötä alusta lähtien. Yhdessä tekeminen jatkuu edelleen, jotta lopulliset puitteet vastaavat mahdollisimman hyvin käyttäjien tarpeisiin.

–  Olemme esimerkiksi käyneet seurojen edustajien kanssa tutustumassa juoksusuoran pinnoitteen vaihtoehtoihin. Myös kentän merkinnöistä on tullut toiveita, joita kuuntelemme herkällä korvalla. Erilaisia toiveita pyritään huomioimaan määrärahojen puitteissa, sanoo Kimmo Seppälä.

Liikuntahallin rakentumisen vaiheita voi seurata netissä raksakameran välityksellä. Se on nähtävillä vuorokauden ympäri Liikuntahallin sivuilla.