Joukkoliikenne - Sivu 2 - Akaan kaupunki

Urjala, Akaa ja Valkeakoski yhdistivät voimansa – pian liikutaan VAU:lla

Joukkoliikenneuudistus parantaa liikenneyhteyksiä lähitaajamiin sekä solmii ne jatkoyhteyksiin. Urjala, Akaa ja Valkeakoski valtuuttivat keväällä ELY-keskuksen kilpailuttamaan alueen joukkoliikenteen mallilla, jossa he tilaajina vastaavat liikenteen suunnittelusta ja lipputulomallista. Uudet vuorot tulevat kulkemaan arkiaamuisin tunnin välein ja muuna aikana liikenneyhteyksiä parannetaan nykyisestä huomattavasti, sillä nyt iltaliikennettä ei ole käytössä lainkaan. Talviaikaan lisätään 11 vuoroa ja kesäliikenteeseen 2024


Akaan Toijalan asemarakennus täyttää 60 vuotta – sisätilat saivat ehostusta yhteistyöllä

60 vuotta täyttävän Toijalan asemarakennuksen sisätiloja on siistitty ja elävöitetty merkkivuoden kunniaksi. Asiaan tarttui joukko aktiivisia yrittäjiä, Akaan kaupungin eri toimijoita ja paikallisia nuoria. Yksi keskeinen toimija on ollut Akaan kaupungin starttipaja ja sen ohjaaja Kaisa Halme, jonka positiivisella otteella on saatu starttipajan toimintaan osallistuvat nuoret tarttumaan talkoisiin ja tekemään omanlaistaan historiaa rautatieasemalla. Seinien alaosat


Rautatiealan lakko päättyy – junaliikenne käynnistyy 24.3.2023

Rautatiealan lakko on päättynyt, ja junaliikenne käynnistyy uudelleen varhain perjantaiaamulla 24.3.2023. Akaan kaupungin hankkimaa junaliikennettä korvaavaa bussiliikennettä Lempäälään ei hankita enää perjantaille 24.3.   Katso ajankohtaiset tiedot junaliikenteen mahdollisista poikkeuksista oheisesta linkistä.


Veturimiesten lakon aikainen junia korvaava bussiliikenne

Rautatiealan Unionin (RAU) lakko pysäyttää junaliikenteen maanantaista 20.3. alkaen torstaihin 23.3. saakka. VR peruu kaikki kauko- ja lähijunat lakon ajalta. Päivitys 23.3.: Junaliikenne palaa normaaliksi perjantaina 24.3., eikä junaa korvaavia busseja siis tuolloin enää ajeta. Akaan kaupunki järjestää lakon ajaksi junia korvaavaa linja-autoliikennettä Toijala–Viiala–Lempäälä-välillä seuraavalla aikataululla: Huomaathan, että aamupäivän viimeinen vuoro päättyy klo 10 ja


Maksutonta pysäköintiä Toijalan asemalla jatkossakin

VR on tiedottanut, että Akaan Toijalan aseman pysäköintialue on muuttumassa maksulliseksi ja alueella alkaa pysäköinninvalvonta huhtikuun alussa. Jatkossa pysäköinti aseman keskustan puoleisella pysäköintialueella tulee olemaan ilmaista vain ensimmäiset kaksi tuntia. Radan toisella puolella on edelleen Akaan kaupungin tarjoamaa maksutonta pysäköintitilaa pitkäaikaispysäköintiin. Tällä alueella pysäköintiaikaa ei ole rajattu. Toijalan liityntäpysäköintialue sijaitsee Ryödintien alkupäässä, löydät perille osoitteella


Akaan joukkoliikenne toimii normaalisti myös AKT:n lakon aikana

AKT:n linja-autoliikenteen henkilökunnan lakko alkaa keskiviikkona 1.3.2023 klo 03.00 ja päättyy perjantaina 10.3.2023 klo 03.00. Akaan sisäistä paikallisliikennettä ja ELY-keskuksen hankkimaa seutuliikennettä Valkeakosken ja Urjalan suuntaan hoitavat linja-autoyritykset eivät ole lakon piirissä, eli bussiliikenne jatkuu tältä osin normaalisti. AKT:n tiedote lakkoa koskien, jossa mm. luettelo lakon piirissä olevista linja-autoyrityksistä: https://www.akt.fi/neuvottelut/lakkoinfo/ Pikavuoroliikennettä Tampereelta Helsinkiin ja Turkuun hoitavat


Akaakyydin puhelinnumero vaihtuu

Akaakyydin puhelinpalvelu siirtyy kaupungin omaksi toiminnaksi ke 1.2.2023 alkaen. Samalla puhelinnumero vaihtuu. Akaakyydin uusi puhelinnumero on 040 335 3017. Vanha puhelinnumero (0206 144 400) palvelee ti 31.1. asti normaalisti. Akaakyydin voi edelleen tilata myös Matkahuollon Reitit ja liput -sovelluksen kautta.


Vastaa Akaakyy­din käyt­tä­jä­ky­se­lyyn

Akaakyydistä on parhaillaan käynnissä kysely, jolla kartoitetaan käyttäjäkokemuksia. Kyselyyn voi vastata netissä täällä tai paperilomakkeella Akaakyydin autoissa ja kirjastoissa. Muualla täytetyn kyselylomakkeen voi palauttaa Akaakyydin autoihin tai kirjaston virkailijoille. Kyselyn tulosten perusteella tehdään päätöksiä Akaakyydin jatkokehittämiseksi vuoden 2023 aikana. Päivitys 9.12.: alkuperäisessä tiedotteessa oli virheellinen linkki. Nettikyselyn vastausaikataulua on pidennetty perjantaihin 16.12. saakka.