Nuorisopalvelut mukaan valtakunnalliseen digivälineiden testiryhmään - Akaan kaupunki

Nuorisopalvelut mukaan valtakunnalliseen digivälineiden testiryhmään

Akaan nuorisopalvelut on valittu mukaan digitaalisen nuorisotyön osaamiskeskus Verken testiryhmään. Testiryhmän tarkoituksena on testata loppuvuoden aikana erilaisia digitaalisia nuorisotyön toimintavälineitä ja etsiä niille tuoreita ja luovia käyttökohteita. Parhaimmat käytännöt kirjataan ylös, ja koottua materiaalia hyödynnetään Verken valtakunnallisessa toiminnassa.

Testiryhmässä on mukana Akaan lisäksi kahdeksan muuta nuorisoalan toimijaa ympäri Suomen. Akaan nuorisopalveluista ryhmässä ovat mukana nuorisotyöntekijät Milla Huovinen ja Marika Suonsivu.

– Olen kiinnostunut kaikenlaisista asioista ja tämä kuulosti niin houkuttelevan erikoiselta, että oli pakko tarttua asiaan ja pistää hakemusta menemään, naurahtaa Milla Huovinen.

Työparikseen testipenkkiin Huovinen sai houkuteltua Marika Suonsivun, joka ei sanojensa mukaan paljoa houkuttelua tarvinnut.

– Tosi kiva, että meidät valittiin tähän ryhmään. Nuorisopalveluiden omat resurssit ovat kuitenkin aika pienet, niin hienoa että saadaan tuotua tätä kautta uusia välineitä ja menetelmiä nuorisotyöhön, toteaa Suonsivu.

Nuoret pääsevät testaamaan

Käytännössä testiryhmä toimii siten, että kolmen viikon välein testiryhmäläisille saapuu paketti, joka sisältää erilaisia digitaalisia välineitä. Välineitä on monenlaisia koottavista ja koodattavista roboteista yksittäisiin elektroniikkaosiin. Paketin saapumisen jälkeen testiryhmäläiset koulutetaan välineiden käyttöön Teams-tapaamisen välityksellä. Koulutuksen jälkeen ryhmäläisillä on kolme viikkoa aikaa testata välineitä nuorten kanssa, kunnes uudet välineet saapuvat testattavaksi.

Akaan nuorisotyöntekijöiden suunnitelmissa on testata välineitä halukkaiden kanssa ohjaamissaan ryhmätoiminnoissa.

– Kunhan saadaan tuo ensimmäinen paketti, niin tiedetään vähän paremmin, miten välineet soveltuvat meidän toimintoihin. Mitään varsinaista ”robottiryhmää” ei ainakaan tässä vaiheessa olla vielä kuitenkaan perustamassa. Kiinnostuneita on ollut noissa jo kokoontuneissa ryhmissä, kun ollaan asiaa vähän jo etukäteen mainostettu, Huovinen kertoo.

– Olemme tosi avoimia yhteistyölle muidenkin tahojen kanssa, mikäli testausintoa herää myös muissa kaupungin toimijoissa, toteavat Huovinen ja Suonsivu.

nuoriso-ohjaajat esittelevät uusia digivälineitä

Lisätietoja:

Milla Huovinen, puh. 040 335 3551 ja milla.huovinen@akaa.fi
Marika Suonsivu, p. 040 335 3554 ja marika.suonsivu@akaa.fi

www.verke.org