Koulut - Sivu 2 - Akaan kaupunki

Mehiläisaiheisen piirustuskilpailun satoa

Hunajahulinoiden 10-vuotisen taipaleen kunniaksi Akaan kaupunki järjesti piirustuskilpailun 3.- ja 4. –luokkien oppilaille syksyllä 2023. Kilpailun teemana oli Mehiläiset – mahtavat pölyttäjämme. Pörriäisiä oli taiteiltu yhteensä 175 teokseen, joissa näkyi runsaasti omaperäisyyttä ja luovuutta. Videolla esitellään osa upeista töistä – katso ja ihastu! Voittajatyöt ovat esillä Akaan pääkirjastossa syksyn ajan.    


Viialan yhtenäiskoululle myönnettiin Joutsenmerkki

Kesäkuun lopussa valmistuneelle Viialan yhtenäiskoululle luovutettiin tänään Joutsenmerkki. Koulu on ensimmäinen Joutsenmerkitty koulu Pirkanmaalla ja vasta kuudes koko Suomessa. Akaan Viialassa sijaitseva uusi yhtenäiskoulu on 750 oppilaan kolmekerroksinen koulu, johon on toteutettu uuden opetussuunnitelman mukaiset muuntojoustavat tilat 0–9 luokkalaisille. Koulun suunnittelun ja rakentamisen lähtökohtana on ollut rakennuksen terveellisyys. Koulurakennus toteutettiin Joutsenmerkki-kriteerien lisäksi myös TerveTalon, Kuivaketju10:n


Koulutyö alkoi Viialan upouudessa yhtenäiskoulussa

Lukuvuosi Viialan yhtenäiskoulun uusissa tiloissa on käynnistynyt. Tunnelmat rehtori Jenni Ristimäellä ja apulaisrehtori Kimmo Metsbergillä ovat silminnähden helpottuneet ja iloiset. – Ensimmäisenä päivänä koko koulun väki kerääntyi pihalle, ja pidin puheen kuulutusjärjestelmästä. Sitten leikkasimme nauhan. Sen jälkeen oppilaat ja henkilökunta siirtyivät luokkiin ja me kuuntelimme hiljaisuutta, Ristimäki naurahtaa. Koulurakennuksessa isot linjat ovat kunnossa, mutta pientä


Koulukuljetusten aloituksessa ilmeni ongelmia – korjaaviin toimenpiteisiin ryhdyttiin heti

Koulun aloitus kuljetusoppilaiden osalta on Akaassa käynnistynyt haasteiden kera. Kesällä päättyneen kilpailutuksen ja koulukuljetuksen sekä joukkoliikenteen yhdistämisen myötä on ilmennyt mm. näiden kahden eri kuljetusmuodon reittien yhdistämisessä pulmia. Koulun alkaessa keskiviikkona kävi ilmi, että kaikki reitit eivät ole olleet toimivia tai kapasiteettiä ei ole varattu riittävästi. Tämän vuoksi osa kuljetuksista ei toteutunutkaan kuten olisi pitänyt.


Pohjois-Toijalan alakoulun asemakaavamuutoksesta on tehty valitus hallinto-oikeuteen

Pohjois-Toijalan alakoulun asemakaavamuutosta koskevasta päätöksestä on tehty valitus Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen. Akaan valtuusto hyväksyi uuden koulun sijoituspaikkaa koskevan asemakaavamuutoksen kokouksessaan kesäkuussa. Valituksen on jättänyt yksityishenkilö. Akaan kaupunki antaa hallinto-oikeuden lausuntopyyntöön vastineen, joka käsitellään elinvoimalautakunnan ja kaupunginhallituksen tulevissa kokouksissa. Entisen terveysaseman alueelle on tarkoitus rakentaa pohjois-Toijalan uusi alakoulu, joka kulkee työnimellä Nappilan koulu. Terveysaseman purun oli määrä


Tiedote ekaluokkalaisten vanhemmille

Uudet ekaluokkalaiset aloittavat koulun 9.8.2023. Ekaluokkalaisten koteihin on lähetetty kirjeet juhannusviikolla. Mikäli kirje ei löydä kotiin lähiviikkoina, ottakaa yhteys sivistystoimeen. Aamu- ja iltapäivätoiminta Aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestetään ma-pe klo 6:30-17:00 välisenä aikana. Toiminta on tarkoitettu pääosin esikoululaisille sekä 1. ja 2. vuosiluokan oppilaille. Aamu- ja iltapäivätoiminnan paikkaa voi hakea Akaan kaupungin Varhaiskasvatus ja koulut-sivuilta. Lisätietoja


Akaan lukio nousi 10 parhaan joukkoon Pirkanmaan lukiovertailussa

Akaan lukio on noussut kymmenen parhaan joukkoon Pirkanmaan sisäisessä lukiovertailussa. STT:n lukiovertailussa verrataan ylioppilaskirjoitusten tuloksia opiskelijoiden lähtötasoon eli kolme vuotta sitten lukionsa aloittaneiden peruskoulun päättötodistusten keskiarvoihin. Nykyistä ylioppilastutkinnon rakennetta mukaillen vertailuun poimitaan arvosanat äidinkielestä, parhaasta pitkästä aineesta sekä kahdesta parhaasta muusta aineesta, ja näistä lasketaan vertailtava keskiarvo. Akaan lukion rehtori Juha Alenius ja kaupungin sivistysjohtaja


Etelä-Toijalan kouluverkkoratkaisu palautui valmisteluun

Akaan kaupunginhallitus käsitteli 6.6.2023 kokouksessaan Etelä-Toijalan kouluverkkoratkaisua koskien uuden yhtenäiskoulun sekä lukion paikkaa. Kaupunginhallitus palautti asian yksimielisesti valmisteluun. Kaupunginhallituksen päätöksessä todetaan, että päätöksenteon tueksi halutaan lisää tietoa Lastumäen ja Pätsiniemen rakentamispaikoista. Uusikylän vaihtoehdon tarkastelusta luovutaan. Kouluverkkoasiaa ei näin ollen käsitellä 14.6. valtuuston kokouksessa, vaan asia tulee uudelleen päätöksentekoon kun rakentamispaikoista on saatu lisätietoja kaupunginhallituksen päätöksen


Etelä-Toijalan koulun sijaintipaikkojen tarkastelu valtuutetuille ja asukkaille 8.6.2023

Akaan valtuuston on pian tarkoitus päättää etelä-Toijalan uuden yhtenäiskoulun sijainnista. Valtuutetuille järjestetään tutustuminen sijaintipaikkoihin torstai-iltana 8.6.2023. Asukkaat ovat tervetulleita paikan päälle keskustelemaan valtuutettujen ja kaupungin viranhaltijoiden kanssa. Tilaisuudet ovat vapaamuotoisia. Tutustumisen aikataulu to 8.6.2023 Tutustumispaikat on esitelty oheisella kartalla. klo 17.30-18.15 Lastumäki (kartassa kohde1) klo 18.25-19.05 Etu-Kurkela (kartassa kohde2) klo 19.15-20 Uusikylä (kartassa kohde3) klo


Etelä-Toijalan kouluverkkouudistus etenee päätöksentekoon

Päivitetty 29.5.2023: Lisätty tieto Pätsiniemen/Kuusikankaan ja Lastumäen alueet ovat vahvoja vaihtoehtoja sekä rakennustoimikunnalle 29.5. tehty esitys. Lisätty myös, että lukion paikaksi esitetään aseman seutua. Akaan Toijalan kouluverkkouudistuksen toisesta vaiheesta on tarkoitus tehdä päätös 14. kesäkuuta pidettävässä valtuuston kokouksessa. Päätös koskee etelä-Toijalan alueen koulujen tulevaisuutta. Valmistelu on viime aikoina keskittynyt vaihtoehtoon, jossa etelä-Toijalaan rakennetaan uusi yhtenäiskoulu.


Viialan yhtenäiskoulu valmistui – opetus joutsenmerkityssä koulussa alkaa syksyllä

Viialan uuden yhtenäiskoulun käyttökatselmus oli perjantaina 28.4.2023. Akaan kaupunki otti rakennuksen vastaan rakentamisesta vastanneelta NCC Oy:ltä. Koulu valmistui suunnitellussa aikataulussa. Viialan taajaman oppilaat ja koulun henkilökunta aloittavat koulutien upouusissa tiloissa syksyllä. Laitteet ja kalusteet puuttuvat vielä, kuten myös pihatyöt ovat vielä kesken. Ne tehdään loppuun kesän aikana. Viialan yhtenäiskoulun apulaisrehtori Kimmo Metsberg iloitsee koulun valmistumisesta


Uusi opetuspäällikkö Jaana Viuhkola esittäytyy

Akaan kaupungin sivistystoimi vahvistui huhtikuussa uudella opetuspäälliköllä. Virassa aloittanut Jaana Viuhkola esittäytyy seuraavasti: ”Olen 47-vuotias Oulun yliopistosta valmistunut taide- ja taitopainotteinen luokanope ja asumme erityisopettajapuolisoni kanssa Loviisassa. Ajelen töihin Hämeenlinnasta, missä asustan viikot. Etsimme tällä hetkellä uutta kotia Tampereen lähistöltä. Arjen vauhdittajana meillä on 3-vuotias snautseri Jaakko. Ensimmäiset työviikot ovat tuntuneet työntäyteisiltä, mikä johtuu varmasti


Kuntalaisten kuulemistilaisuus Toijalan kouluverkkouudistuksesta 10.5.2023

Akaan kaupunki valmistelee Toijalan taajaman kouluverkkouudistuksen toista vaihetta. Hankkeeseen liittyen järjestämme asukkaille kuulemistilaisuuden Toijalan yhteiskoulun auditoriossa, os. Kurisjärventie 18, keskiviikkona 10.5.2023 klo 18.30 alkaen. Kouluverkkouudistuksen toinen vaihe käsittää eteläisen Toijalan alueen. Tilaisuutta voi seurata kaupungin Youtube-kanavan kautta. Tilaisuuden linkki tulee vähän ennen tilaisuuden alkua kouluverkkouudistuksen sivuille. Samasta paikasta löytyy kouluverkkouudistuksen tausta-aineisto, joka päivitetään tilaisuutta edeltävän


Esiopetuspäätösten toimittaminen viivästynyt

Esiopetuspäätösten toimitus on tänä keväänä valitettavasti toistuvasti viivästynyt. Kaikki esiopetuspaikkaa hakeneet ovat saaneet esiopetuspaikan. Päätökset on tehty huhtikuun alkupäivinä. Siirtymävaiheessa varhaiskasvatuksesta esiopetukseen johtuen Wilman kanssa ilmenneistä teknisistä haasteista päätöksiä ei useasta yrityksestä huolimatta ole saatu toimitettua huoltajille. Päätökset toimitetaan varhaiskasvatuksen yksiköiden avustamana reppupostina koteihin. Aamu-ja iltapäivätoiminnan hakuaikaa pidennetään edelleen siten, että kaikilla on mahdollisuus hakea


Akaan lukio kiinnosti kevään yhteishaussa

Akaan lukion suosio kevään yhteishaussa kasvoi selvästi, kun verrataan hakijamääriä viimeisen viiden vuoden ajalta. Akaalaisista ysiluokkalaisista 40 prosenttia asetti Akaan lukion ensimmäiseksi hakutoiveekseen. Toijalan yhteiskoulun opiskelijoiden keskuudessa paikallinen lukio oli ensisijainen kohde 58 prosentilla hakijoista, kun taas Viialan yhtenäiskoulussa vastaava määrä oli 20 prosenttia. Yhteensä ensimmäiseksi hakutoiveekseen Akaan lukion asetti 51 hakijaa. – Minua ilahduttaa