Pirkanmaa siirtynyt koronan leviämisvaiheeseen – rokottamattomien tulisi välttää korkean riskin tapahtumia - Akaan kaupunki

Pirkanmaa siirtynyt koronan leviämisvaiheeseen – rokottamattomien tulisi välttää korkean riskin tapahtumia

Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä tiedotti tiistaina 9. marraskuuta, että se valmistelee mahdollisten rajoitusten käyttöön ottamista viikon kuluttua. Pandemiaohjausryhmä kuitenkin jo suositteli, että rokottamattomat henkilöt eivät toistaiseksi osallistuisi korkean riskin tapahtumiin.

Korkean riskin tapahtumia ovat sisätiloissa järjestettävät

  • isot yleisötapahtumat ilman yksilöityä istumapaikkaa
  • anniskeluravintolat
  • kontaktilajit (ei lapset ja nuoret)
  • yhteislaulutilaisuudet

Pandemiaohjausryhmä antoi vahvan maskisuosituksen julkisiin sisätiloihin, mukaan lukien joukkoliikennevälineet. Kouluille kaksi viikkoa sitten annettua maskilinjausta ei tässä vaiheessa muuteta. Työpaikoilla suositellaan edelleen etätyötä hybridimallissa, jolloin työpaikalla oloa vuoroteltaisiin.

Kaupungin kuntosaleilla luovutaan kokoontumisrajoituksista

Akaan kaupungin valmiusjohtoryhmä on päättänyt, että kaupungin kuntosaleilla luovutaan 10 henkilön kokoontumisrajoituksesta. Valmiusjohtoryhmä kuitenkin suosittelee, että kaupungin kuntosaleilla harjoittelisivat toistaiseksi vain rokotetut. Sama suositus koskee kaupungin järjestämiin isoihin yleisötapahtumiin ja –tilaisuuksiin osallistumista.

Lisätietoja:

kaupunginjohtaja Antti Peltola, puh. 040 335 3335
ma. perusturvajohtaja Elina Anttila, puh. 040 335 4270
vs. sivistysjohtaja Virve Jämsén, puh. 040 335 3377