Pirkanmaalle esitetään tapahtumien ja tilojen sulkua kahdeksi viikoksi - Akaan kaupunki

Pirkanmaalle esitetään tapahtumien ja tilojen sulkua kahdeksi viikoksi

Pirkanmaan pandemiaohjausryhmä tiedotti tänään, että koronan ilmaantuvuus on nyt Pirkanmaalla 566 tartuntaa 100 000 asukasta kohden kahden viikon ajalta. Ilmaantuvuus on selkeästi valtakunnallista tasoa korkeampi. Viime viikolla todettiin 1613 uutta tartuntaa.

Pirkanmaalla sairaalahoidon kuormitus on edelleen lisääntynyt koronapotilaiden hoidon vuoksi. Vaikka suurin osa sairaalaan joutuneista on rokottamattomia, koko alueella on vähennettävä ihmisten välisiä kohtaamisia yleisötapahtumia kieltämällä ja asiakastiloja sulkemalla.

Pandemiaohjausryhmä esittää aluehallintovirastolle kaikkien yleisötilaisuuksien ja yleisten kokouksien kieltämistä ja sisätiloissa olevien liikunta-, urheilu-, huvi- tai virkistystilojen sulkua kahden viikon ajaksi. Tapahtumat ja tilat eivät olisi asiakkaiden käytettävissä edes koronapassilla.

Tapahtumakielto koskee kaikkia yleisötilaisuuksia osanottajamäärästä riippumatta tartuntatautilain 58 pykälän perusteella. Yleisötilaisuuksien kielto koskisi muun muassa teatteri- ja elokuvaesityksiä, konsertteja ja urheilutapahtumia.

Asiakastilojen sulkeminen tartuntatautilain 58g-pykälän koskisi voimaan tullessaan seuraavia tiloja:

  • joukkueurheiluun, ryhmäliikuntaan ja kontaktilajien harrastamiseen sekä vastaavaan liikuntaan käytettävät tilat sekä kuntosalit ja vastaavat tilat
  • yleiset saunat, uimahallit ja kylpylät sekä niiden pukuhuonetilat
  • tanssipaikat ja kuorolaulutoiminnan tilat ja harrastajateatteritilat
  • huvi- ja teemapuistot sekä sisäleikkipaikat ja -puistot
  • kauppakeskusten yleiset oleskelutilat

    Tilat voivat olla auki vain ammattiurheilijoille.

Akaan kaupungin valmiusjohtoryhmä on käsitellyt pandemiaohjausryhmän linjauksia ja päättänyt, että Akaassa valmistaudutaan uusien rajoitusten käyttöönottoon. Tiedotamme asiasta tarkemmin, kun Avi on tehnyt päätöksensä.

Lisätietoja:

kaupunginjohtaja Antti Peltola, puh. 040 335 3335
ma. perusturvajohtaja Elina Anttila, puh. 040 335 4270
vs. sivistysjohtaja Virve Jämsén, puh. 040 335 3377