Sivistyslautakunta käsittelee talouden tasapainottamistoimia torstaina 26.9.
Akaan talouden tasapainottamisen tarve vaikuttaa myös sivistystoimen vuoden 2025 suunnitteluun ja sitä kautta monien akaalaisten arkeen. Sivistystoimeen kuuluu varhaiskasvatuksen ja koulujen lisäksi myös vapaa-aikapalvelut, eli nuorisotoimi, liikuntapalvelut, kulttuuri ja kirjasto. Sivistystoimella on myös iso rooli kaupungin hyvinvointityössä.
Sivistyslautakunta käsittelee säästölistaa kokouksessaan 26.9.2024. Sivistyslautakunta aloitti säästölistan käsittelyn jo elokuussa. Listalla on jotain kaikilta sivistystoimen tehtäväalueilta.
– Olemme joutuneet nostamaan tälle listalle kaikki sellaiset asiat, jotka eivät ole lakisääteisesti määriteltyjä tai joilla ei ole välitöntä tai ilmeistä viivästynyttä kustannusvaikutusta muualla, Akaan kaupungin sivistysjohtaja Hanna-Leena Holmström kertoo.
Talousarviovalmistelussa toimialojen sopeutustarve on suhteutettu toimialojen budjettiin ja koko kaupungin sopeutustarpeeseen.
– Usein ihmetellään, miksi kasvatuksen ja opetuksen toimialalta leikataan. Täytyy kuitenkin muistaa, että me olemme sekä henkilöstömäärällä että budjetilla mitattuna suurin toimiala. Jos me emme säästä ollenkaan, voi toisilla olla edessä mahdoton tehtävä, Holmström sanoo.
”Palveluverkkoa voidaan tiivistää”
Leikkauksia ehdotetaan esimerkiksi avustuksiin, kansalaisopistotoimintaan, varhaiskasvatuksen sijaismäärärahoihin ja vuodelle 2026 myös koulunkäynnin ohjaajiin.
Holmströmin mukaan suurin taloudellinen vaikutus sivistystoimen listalla on kuitenkin sillä, että lapsimäärän pienentyessä palveluverkkoa voidaan tiivistää. Oppilaiden määrän odotetaan ennusteiden mukaan kymmenessä vuodessa pienentyvän jopa 30 prosenttia, jolloin opetusryhmiä ei tarvita yhtä paljon kuin ennen.
– Eihän tämä mukavaa saati helppoa ole. Talouden tasapainottamista on Akaassa tehty jo useana vuonna, jolloin lisäsäästöt väistämättä näkyvät jonkun palvelun tason huonontumisena. Toivottavasti pystymme kuitenkin edelleen tuottamaan ydintoimintoja hyvin, ja ehkä muilla tavoilla kompensoimaan tehtyjä säästöjä. Esimerkiksi kolmannen sektorin tekemä työ on meille todella tärkeää ja toivottavasti voimme esimerkiksi neuvonnan keinoin ohjata yhdistyksiä muiden rahoituslähteiden ja keskinäisen yhteistyön äärelle, Hanna-Leena Holmström kertoo.
– Opetuksessa ja varhaiskasvatuksessa on sitoutunutta ja osaavaa henkilökuntaa töissä, ja toivottavasti saamme heidät säästölistasta huolimatta mukaan miettimään uudenlaisia toimintatapoja, jotta pystymme parhaalla mahdollisella tavalla hoitamaan meille annettua vastuullista kasvatus- ja opetustehtävää.
Vapaa-aika- ja hyvinvointilautakunta ei käsitellyt pääkirjaston muuttamista omatoimikirjastoksi
Vapaa-aika- ja hyvinvointilautakunta päätti talousarviosta omalta osaltaan jo elokuun kokouksessa.
– Vapaa-aikapalveluiden budjetti on hyvin pieni, joten säästöjä on vaikea löytää. Lautakunta teki omalta osaltaan vastuullista työtä, ja päätöksessä säästöiksi hyväksyttiin esimerkiksi pienet leikkaukset avustuksiin ja kirjaston määrärahaan. Pääkirjaston omatoimikäyttöön muuttamista tai lakkauttamista emme käsitelleet. Kirjaston merkitys on hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyön näkökulmasta todella merkittävä, sivistystoimenjohtaja Hanna-Leena Holmström sanoo.
Kaupunginhallitus antaa 5.11. ehdotuksensa valtuustolle talousarvioksi 2025 ja taloussuunnitelmaksi 2025–2029. Akaan valtuusto päättää talousarviosta ja taloussuunnitelmasta kokouksessaan 13.11.
Lisätietoja:
Akaan kaupungin sivistysjohtaja Hanna-Leena Holmström, puh. 040 335 3377, hanna-leena.holmstrom@akaa.fi