Uuden yhtenäiskoulun ja liikuntahallin rakentaminen etenee
Akaan tulevaisuuden kannalta merkittävät rakentamishankkeet, Viialan uusi yhtenäiskoulu ja liikuntahalli etenevät aikataulussa. Liikuntahallin rakentaminen alkoi jo loppuvuodesta 2020, ja yhtenäiskoulun rakentamisen kilpailutus on käynnistynyt.
Uudet rakennukset sijoittuvat vierekkäin Akaan Viialaan vanhan Keskustan koulun läheisyyteen. Yhtenäiskoulusta tulee nykyaikainen 750 oppilaan koulu, joka soveltuu lisäksi monipuolisesti seurojen ja opistojen toiminnalle sekä lasten ja nuorten vapaa-ajan viettoon.
Koulun viereen rakenteilla oleva liikuntahalli palvelee koululaisten liikuntaa, akaalaisten harrastustoimintaa ja liigatason urheilujoukkueita. Kahdesta liikuntasalista isompi saa 1500 hengen katsomon, joka esimerkiksi täyttää lentopallo- ja futsalliigojen loppuotteluiden vaatimukset. Tilojen nykyaikainen varustelu mahdollistaa myös otteluiden televisioinnin.
Tilojen yhteiskäyttö sujuvaa
Rakennukset yhdistää käytävä, jolla turvataan oppilaiden sujuva kulkuyhteys yhtenäiskoulun ja liikuntatilojen välillä. Kulkuyhteys palvelee myös erilaisissa hallilla järjestettävissä tapahtumissa, jolloin koulun tiloja voidaan hyödyntää esimerkiksi kahvilatoiminnassa.
– Uusi koulu ja liikuntahalli ovat merkittävä vetovoimatekijä Akaalle. Ne rakentuvat hyvälle sijainnille 20 minuutin matkan päähän Tampereelta tarjoten asukkaille ja seuroille erinomaiset puitteet opiskeluun ja harrastamiseen. Myös liigatason peleille löytyy jatkossa Akaasta loistavat tilat, sanoo Akaan kaupunginjohtaja Antti Peltola.
Valmistelua tehtiin yhteistyössä käyttäjien kanssa
Sekä koulun että liikuntahallin tiloista on haluttu tehdä toimivat ja monikäyttöiset eri käyttäjäryhmien tarpeisiin. Kaupunki ja liikuntatilojen käyttäjät ovat tehneet suunnittelussa yhteistyötä kesästä 2019 lähtien.
Liikuntahallin valmistelussa kartoitettiin kaupungin liikuntatoimen, Akaan koulujen sekä seurojen tarpeita. Tarveselvityksen perusteella toteutukselle laadittiin vaihtoehtoja, joista Akaan valtuusto valitsi lokakuussa 2019 lopullisen toteutuksen arvoltaan 7,7 miljoonaa euroa.
Paraikaa käynnissä olevassa työsuunnittelussa hallin tilaratkaisuja kehitetään edelleen yhteistyössä käyttäjien kanssa.
Liikuntahallia rakentaa Jatke Pirkanmaa Oy. Halli valmistuu keväällä 2022, uusi yhtenäiskoulu syyslukukaudeksi 2023.
Havainnekuva koulusta ja liikuntahallista.
Lisätietoja:
Rakennuttamispäällikkö Kimmo Seppälä, puh. 040 335 3685
Tekninen johtaja Jaana Koota, puh. 040 335 3517
sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@akaa.fi