Vuoden Kuhnuriksi Raimo Sinkkonen, Kuningattareksi Mieli – Etelä-Pirkanmaan mielenterveys ry - Akaan kaupunki

Vuoden Kuhnuriksi Raimo Sinkkonen, Kuningattareksi Mieli – Etelä-Pirkanmaan mielenterveys ry

Vuoden Kuhnuriksi 2024 on valittu Akaan Isku ry:n puheenjohtaja Raimo Sinkkonen. Sinkkonen on 30-vuotista taivaltaan juhlivan yhdistyksen perustaja, puheenjohtaja ja kantava voima. Hän on edelleen 83-vuotiaana aktiivisesti mukana akaalaisten nuorten ja aikuisten liikunnan ja hyvinvoinnin edistämisessä ja esimerkiksi toimii nyrkkeilyharjoitusten vetäjänä useita kertoja viikossa.

Sinkkonen on antanut vapaaehtoistyölle suuren osan elämästään, ja hänen merkityksensä akaalaiselle urheilulle ja yhteisölle on valtava.

Vuoden Kuningattarena palkittiin Mieli – Etelä-Pirkanmaan mielenterveys ry. Yhdistys tekee ruohonjuuritasolla pienillä teoilla elämää suurempia kokemuksia kaikenikäisille akaalaisille. Asukkaiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen ennaltaehkäisevällä mielenterveystyöllä on varsin tärkeä ja ajankohtainen teema.

Yhtenä näkyvänä ja suosittuna tukimuotona yhdistyksellä on tukikoirakkotoiminta. Siinä kohdataan ihmisiä yhteisillä koirakävelyillä, kahvitteluhetkillä koirakahvilassa tai vierailemalla erilaisissa yhteisöissä. Lukukoirat myös kuuntelevat kärsivällisesti lukemaan opettelevia Akaan kirjastoissa.

Tunnustukset jaettiin lauantaina 24.8.2024 Akaan Hunajatorilla, joka järjestettiin osana Hunajahulinoita nyt 11. kertaa. Tunnustuksen saajiksi saatiin ehdotuksia kuntalaisilta. Valinnan suoritti raati, johon kuuluu Akaan kaupungin sekä kansalaistoiminnan edustajia.

Lisätietoja:

viestintäasiantuntija Sini Kantola, puh. 040 335 3205, sini.kantola@akaa.fi

Joukko ihmisiä seisoo Toijalan torin lavalla.