Akaa palkitsi vuonna 2024 ansioituneita
Akaan kaupunki on jakanut vuotuiset tunnustukset elinkeinojen, liikunnan ja kulttuurin saralla.
Akaan yrittäjäpalkinnon 2024 sai K-Supermarket Akaa. Perusteluissa kerrotaan, että kauppiaaksi vuonna 2023 tullut Hanna Salminen on reipasotteisesti kehittänyt kaupan toimintaa ja työntekijöidensä tyytyväisyyttä sekä monimuotoista ja tasa-arvoista työyhteisöä. Tämän työn johdosta hän ansaitsi paikan kolmen kärjessä valtakunnallisessa K-Duuni Vuoden työnantajakauppias 2024 –kilpailussa. Paikallinen K-Supermarket tunnetaan myös katolla pörräävistä mehiläisistä ja omasta kattohunajasta, mikä tuo osaltaan hienosti esille Akaata Suomen hunajapääkaupunkina.
Vuoden kulttuuripalkinnon kaupunki luovutti Heikki Ahoselle. Ahonen, alias Hessu Maxx, on Reckless Love –yhtyeen rumpalina vienyt kotipaikkaansa Viialaa ja Akaan kaupunkia maailmalle jo 20 vuoden ajan. Muusikko on aktiivisesta toiminnastaan tunnetun Viialan Kulttuuriklubi ry:n perustaja.
Suomen mestaruus ja rajoja ylittävää yhteistyötä
Vuoden urheilijaksi valittiin Suomen mestaruuden keväällä voittanut miesten edustusjoukkue Akaa Futsal. Joukkue kirkasti aiemmat mitalit kultaiseksi tehden näin akaalaista seurahistoriaa suositun lajin parissa. Joukkue on toiminnallaan inspiroinut nuorisoa lajin pariin ja osoittanut että Akaassa on mahdollista menestyä.
Tänä vuonna Akaan kaupunki myönsi ensimmäistä kertaa myös Kunnon kuntalainen –tunnustuksen. Sen jakoivat Viialan Peli-Veikkojen & Toijalan Pallo-49:n Akaan YJ-joukkueet. Yhteistyötään tiivistäneet seurat ovat mahdollistaneet jalkapalloharrastuksen jatkamisen 10 vuotta ja sitä vanhemmille pelaajille Akaan YJ -joukkueissa. Tätä kautta molempien seurojen toimintaedellytykset paranivat ja jatkossa Akaalla on mahdollisuuksia nousta kaupunkina myös jalkapallokartalle.
Kunnon kuntalainen on Hämeen Liikunnan ja Urheilun lanseeraama tunnustus, jolla halutaan nostaa kunto-, harraste- ja terveysliikunnan arvostusta.
Yrittäjäpalkinnon saajan valitsi Akaan kaupunginhallitus, ja muut palkinnot Akaan hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunta.