Akaan kaupunki vuokraa maata DC One Oy:lle – neljän hehtaarin alueelle nousee aurinkovoimala - Akaan kaupunki

Akaan kaupunki vuokraa maata DC One Oy:lle – neljän hehtaarin alueelle nousee aurinkovoimala

Akaan kaupunki vuokraa Akaa Point –yritysalueelta noin neljän hehtaarin kokoisen maa-alueen Dc One Oy:lle aurinkovoimalan rakentamista varten.

Vuokrattava alue sijaitsee käytöstä poistetun kaatopaikan alueella. Lisäksi kaupunki on varannut yhtiölle viereisen noin neljän hehtaarin kokoisen maankaatopaikka-alueen myöhemmässä vaiheessa toteutettavaa aurinkovoimalaa varten.

Akaan kaupunkikehitysjohtaja Lasse Silvánin mukaan kyseessä on merkittävä päätös, joka tukee erinomaisesti Akaa Point -yritysalueen kehittymistä.

”Olemme yhdessä DC One Oy:n kanssa pohtineet myös sitä, miten yritys voisi vastata alueelle mahdollisesti sijoittuvien muiden yritysten tarpeisiin”, sanoo kaupunkikehitysjohtaja Lasse Silván.

Akaan kaupunginhallitus käsitteli maanvuokrausasiaa kokouksessaan tiistaina 4. kesäkuuta.

Akaan kaupunki ja Fincap DC Corp Oy solmivat keväällä 2024 kiinteistökaupan esisopimuksen, jonka tavoitteena on datakeskuksen rakentuminen Akaa Pointiin. Alueella toimii nyt Väyläviraston raakapuuterminaali.

Akaa Point on kooltaan 180 hehtaaria ja se sijaitsee valtateiden 3 ja 9 välittömässä läheisyydessä.

Lisätietoja:

kaupunkikehitysjohtaja Lasse Silván, puh. 040 335 3207, lasse.silvan@akaa.fi

va. elinkeinopäällikkö Jaakko Hautamäki, puh. 040 335 3690, jaakko.hautamaki@akaa.fi