OTA-hanke kutsuu työnantajat hyödyntämään monimuotoista työvoimaa
Akaan työnantajat ja työllisyyden parissa työskentelevät tahot kutsutaan mukaan yhteistyöhön kehittämään yhdessä alueen osaamista vieraskielisen ja osatyökykyisen ja osatyöhaluisen eli monimuotoisen työvoiman työllistämiseksi.
Akaan kaupunki on mukana maaliskuussa 2024 alkaneessa OTA Etelä-Pirkanmaa — Osaava työnantajuus -hankkeessa.
Kolmen vuoden ajan alueella on kolmen henkilön lisäresurssi valmiina kehittämään työnantajien osaamista monimuotoisen työvoimaan liittyen. Pääkohderyhmä ovat Akaan, Pälkäneen, Urjalan ja Valkeakosken työnantajat. Muita yhteistyötahoja ovat kaikki alueen organisaatiot, joiden toimintaan liittyy monimuotoisen työvoiman työllistyminen alueelle, muun muassa kunnat, oppilaitokset ja muut koulutusorganisaatiot, kolmanne sektorin toimijat ja seurakunnat.
Kolmen hengen tiimiin kuuluvat hankepäälllikkö Tuija Hyyrynen sekä työnantajakoutsit Anna-Maija Rantala ja Katariina Tcheuffa. Työtä tehdään kaikissa neljässä kunnassa, vaikka tiimin toimisto sijaitsee Valkeakoskella.
Syksyllä yritystapahtuma Akaassa
Työantajakoutsit kehittävät yhdessä työnantajien kanssa työnantajien osaamista monimuotoisen työvoiman työllistämisessä ja sitouttamisessa esimerkiksi erilaisten kokeilujen ja koulutusten avulla.
Työnantajakoutsit antavat tukea myös työnantajien rekrytointi- ja työnantajamielikuvavalmiuksien kehittämiseen. Tavoitteena on, että eteläinen Pirkanmaa pystyy jatkossa paremmin tukemaan monimuotoisen työvoiman asettumista alueen työnantajien palvelukseen.
Kesälomien jälkeen tiimi kiertää Akaassa eri työnantajien luona. Syksylle on myös suunnitteilla yritystapahtuma yhdessä kaupungin elinkeinopalvelujen kanssa, jolloin Tuijaan, Anna-Maijaan ja Katariinaan voi tutustua ja he kertovat lisää työnantajille tarjolla olevista palveluista.
Hanketta toteuttaa UrAVa ry ajalla 1.3.2024 – 28.2.2027 ja rahoittava viranomainen on Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Hankkeen toiminta rahoitetaan ESR+ -rahoituksen kautta.
Lisätietoja:
hankepäällikkö Tuija Hyyrynen, tuija.hyyrynen@tyotie.fi, puh. 044 491 6086