Uuden keskuskeittiön toiminta käynnistyy toukokuun lopussa
Kaupungin uusi keskuskeittiö on valmistunut aikataulussa Hämeentielle Toijalan taajamaan. Ruoan valmistus alkaa vähitellen toukokuun lopussa.
– Ensin valmistamme ateriat Arvo Ylpön koululle, ja sitten laajennamme Akaan päiväkoteihin. Ensi syksynä koulujen alkaessa kaikki ateriat on tarkoitus valmistaa täällä, kertoo Akaan kaupungin ruoka- ja siivouspalvelupäällikkö Taina Matilainen.
Tuotantokeittiössä tullaan valmistamaan päivittäin noin 2800 lounasateriaa ja 700 välipalaa Akaan kouluihin ja päiväkoteihin. Aiemmin kaupungin tuotantokeittiöt ovat sijainneet Arvo Ylpön koulun ja Toijalan yhteiskoulun tiloissa, jotka kävivät ahtaiksi ja epäkäytännöllisiksi.
Matilaisen mukaan isoin muutos on riittävän kokoiset tilat.
– Nyt meillä on iso valmistuskeittiö ja neliöt kaikin puolin kohdallaan. Varastotilaa on runsaasti mikä on iso asia. Uuni- ja patakapasiteettia on enemmän, joten aterioita voidaan valmistaa joustavammin.
Laitteet ja kalusteet uusiin tiloihin on valittu niin, että 10 työntekijän ergonomia ja turvallisuus paranevat verrattuna aiempaan. Myös automatisaatio lisääntyy.
– Valmistuskeittiössä on käytössä sähköpöydät, joita pystyy säätämään. Painavien ruoankuljetuslaatikoiden määrä vähenee nykyaikaisten ruoankuljetusvaunujen ansiosta.
Erityisruokavaliot valmistuvat omassa keittiössä
Kaikki ateriat valmistetaan Akaassa laktoosittomina, mutta muita erityisruokavalioita on noin 500. Yhtenä isona asiana on erillinen erityisruokavaliokeittiö, jossa on omat laitteet ja välineet aterioiden valmistamista ja säilyttämistä varten. Tilassa on oma astiahuolto.
– Erityisruokavalioiden valmistaminen on tarkkaa työtä. Kaksi kokkia saavat nyt työrauhan keskittymiseen, Taina Matilainen sanoo.
Rakennuksen tilat on suunniteltu niin, että tavarantoimittajat tulevat sisään omasta ovestaan ja jättävät kuorman niille varattuun tilaan. Näin liikenne valmistuskeittiössä rauhoittuu.
Rakentamisurakasta on vastannut NCC Suomi Oy.