Tukea arkeen - Akaan kaupunki

Turvallisuuskysely kuntalaisille – vastaa 8.10.2023 mennessä

Akaan kaupunki on nostanut turvallisuuden yhdeksi kuntastrategian arvoista. Haluamme luoda kuntalaisille turvallisen elin- ja työympäristön. Tavoitteen saavuttamiseksi olemme organisoimassa kaupungin turvallisuustyötä ja laatimassa kaupungille turvallisuussuunnitelmaa. Työn pohjaksi haluaisimme saada mahdollisimman kattavan kuvan siitä, millaiseksi akaalaiset kokevat kotikaupungin turvallisuustilanteen eri osa-alueilla. Turvallisuustilanteen selvittämiseksi toteutetaan kaikille kuntalaisille suunnattu turvallisuuskysely. Vastaa eHarava-kyselyyn Kysely aukeaa parhaiten uusimmilla versioilla seuraavista


Akaa aloittaa hävikkiruoan myynnin neljästä koulusta

Akaan kaupungin siivous- ja ruokapalvelut aloittaa hävikkiruoan myynnin syksyllä 2023. Hävikkiruokaa myydään neljästä koulusta: Arvo Ylpön koulusta, Kylmäkosken koulusta, Toijalan yhteiskoulusta ja Viialan yhtenäiskoulusta. Tavoitteena on, että kouluissa ylijäävää ruokaa myydään kuluttajille sen sijaan, että ruokaa heitetään roskiin. Ruokaa myydään kilohinnalla. Myynti tapahtuu ResQ-sovelluksen kautta, josta asiakas voi ostaa haluamansa annokset tai tuotteet. Ostokset ovat


Hyvinvointialueen palveluverkon uudistus alkaa laajalla keskustelulla vastaanottopalveluista, työikäisten sosiaalipalveluista ja vuodeosastoista

Hyvinvointialueen aluehallituksen asialistalla on julkaistu ensimmäinen osa ehdotuksesta palveluverkon uudistukseksi. Siinä on sovellettu maanantaina 14.8. aluevaltuuston hyväksymiä palveluverkon kehittämisen periaatteita. Aluehallitukselle esitetään, että se käynnistää ehdotuksesta 21.8. laajan keskustelukierroksen eri toimielimissä ja asukastilaisuuksissa elo-syyskuun aikana. Nyt valmistunut ehdotus tähtää toiminnallisesti ja taloudellisesti kestävään ja tuottavuutta lisäävään palvelujen verkostoon vastaanottopalveluissa, aikuisten sosiaalityössä ja vuodeosastopalveluissa. Palveluverkkoa tiivistetään


Uuden keskuskeittiön toiminta käynnistyy toukokuun lopussa

Kaupungin uusi keskuskeittiö on valmistunut aikataulussa Hämeentielle Toijalan taajamaan. Ruoan valmistus alkaa vähitellen toukokuun lopussa. – Ensin valmistamme ateriat Arvo Ylpön koululle, ja sitten laajennamme Akaan päiväkoteihin. Ensi syksynä koulujen alkaessa kaikki ateriat on tarkoitus valmistaa täällä, kertoo Akaan kaupungin ruoka- ja siivouspalvelupäällikkö Taina Matilainen. Tuotantokeittiössä tullaan valmistamaan päivittäin noin 2800 lounasateriaa ja 700 välipalaa


Pirkanmaan hyvinvointialueen asukasinfo to 1.12. klo 17

Tervetuloa seuraamaan Pirkanmaan hyvinvointialueen asukasinfoa torstaina 1.12.2022 klo 17-18. Tilaisuus toteutetaan Teams Liven kautta. Seuraa tilaisuutta tämän linkin kautta Teemana ovat avopalvelut ja sairaalapalvelut.  Asukasinfo viitotaan suomalaisella viittomakielellä. Voit lähettää tilaisuuteen ennakkoon kysymyksiä tämän linkin kautta Tilaisuuden aikana kysymyksiä voi lähettää Teams Liven kautta. Asukasinfot tallennetaan ja tekstitetyt tallenteen tulevat katsottavaksi hyvinvointialueen verkkosivuille pirha.fi.


Nepsy-materiaalilainaamo kiinni 8.12.2022 – 8.1.2023

Nepsy-materiaalilainaamo on kiinni 8.12.2022 – 8.1.2023. Tauon jälkeen lainaamo on seuraavan kerran auki keskiviikkona 11.1.2023 klo 15–17.15. Materiaalilainaamo on tarkoitettu akaalaisille nepsy-perheille ja kasvatusalan ammattilaisille. Se toimii kohtaamispaikka Narikassa osoitteessa Kirkkotori 10. Tervetuloa!  


Miten raha- ja digipelaaminen näkyy arjessasi? Kerro meille kokemuksistasi! 

Miten raha- ja digipelaaminen näkyy arjessasi? Mistä hakisit paikkakunnallasi apua, jos oma tai läheisesi pelaaminen aiheuttaisi huolta? Kerro meille vastaamalla kyselyyn pelihaitoista ja niihin saatavilla olevista palveluista. Kyselyssä kerätään tietoa raha- ja digipelaamiseen liittyvien haittojen yleisyydestä Pirkanmaalla ja asukkaiden kokemuksia siitä, mistä he hakisivat tai olisivat hakeneet apua ongelmalliseen pelaamiseen. Kyselyyn vastaaminen vie sinulta noin


Pirkanmaan hyvinvointialueen verkkosivut on julkaistu

Pirkanmaan hyvinvointialue vastaa pirkanmaalaisten terveys- ja sosiaalipalveluista sekä pelastuspalveluista 1.1.2023 alkaen. Hyvinvointialueen uudet verkkosivut on nyt julkaistu. Käy katsomassa osoitteessa www.pirha.fi miltä uusi hyvinvointialueen ilme näyttää. Verkkosivustoa kehitetään loppuvuotta kohti. Palautetta sivustosta voi antaa sivustolla olevan palautelomakkeen kautta.


Tule mukaan Pirkanmaan hyvinvointialueen asukasinfoihin 24.11. ja 1.12.

Pirkanmaan hyvinvointialue järjestää alueensa asukkaille loka-, marras- ja joulukuussa kolme infotilaisuutta, joita voi seurata verkon välityksellä. Tilaisuuksissa vastataan myös asukkaiden kysymyksiin hyvinvointialueesta ja sen palveluista. Asukkaille järjestetään kolme eri sisältöistä tilaisuutta, joissa voi kysyä hyvinvointialueesta, julkisista sosiaali- ja terveyspalveluista sekä pelastuspalveluista. Kysymyksiä voi esittää etukäteen verkkolomakkeen kautta tai kirjallisesti tilaisuuden aikana. Ensimmäinen tilaisuus pidettiin lokakuussa.


Pirkanmaan hyvinvointialueen kysely asukkaille maksutavoista vastaanottotoiminnoissa

Pirkanmaan hyvinvointialue järjestää kyselyn asiakasmaksutavoista pirkanmaalaisille. Kyselyn tarkoituksena on selvittää, millä tavoin pirkanmaalaiset ovat halukkaita jatkossa maksamaan käynneistään terveydenhuollon vastaanottopalveluissa. Kyselyn tuloksia hyödynnetään sujuvan asioinnin kehittämisessä. Tarkoituksena on kartoittaa asiakasnäkemystä, jotta maksamisesta saataisiin sujuvaa ja tehokasta. Kysely kattaa terveydenhuollon ja suun terveydenhuollon palvelut. – On tärkeää selvittää nyt pirkanmaalaisten halukkuus maksaa vastaanottotoiminnan asiakasmaksuja myös muulla


Attendo irtisanonut hoivakoti Peltolan sopimuksen – palveluiden jatkuvuus halutaan turvata

Attendo sanoo irti merkittävän määrän ikääntyneiden palveluja koskevia sopimuksiaan kuntien ja kuntayhtymien kanssa. Attendon mukaan irtisanomisten taustalla ovat ensi vuoden huhtikuussa ja joulukuussa edessä olevat muutokset hoitajamitoituksessa. Attendo on irtisanonut myös Akaan Peltolan nykyisen sopimuksen Akaan kaupungin/Pirkanmaan hyvinvointialueen kanssa päättyen toukokuussa 2023. Pirkanmaan hyvinvointialue vastaa ikäihmisten tehostetun palveluasumisen palvelujen järjestämisestä 1.1.2023 alkaen. Akaan kaupunki, Pirkanmaan hyvinvointialue


Nepsy-lainaamo avautui kohtaamispaikka Narikassa

Akaalaisille nepsy-perheille ja kasvatusalan ammattilaisille tarkoitettu materiaalilainaamo on avattu kohtaamispaikka Narikassa. Lainaamosta löytyy välineitä ja kuvia arjen helpottamiseksi. Se on auki keskiviikkoisin klo 15—17.30. Nepsy on lyhenne neuropsykiatrisista haasteista, jotka johtuvat aivotoiminnan rakenteellisesta ja toiminnallisesta poikkeavuudesta. Lainaamoon voit tulla matalalla kynnyksellä ilman ajanvarausta. Materiaalia saa lainata, vaikka diagnoosia ei olisi. Paikan päällä tapaat nepsy-valmentajat Sakari


Sosiaali- ja terveyspalveluiden digiohjausta Akaan ja Urjalan yhteistoiminta-alueella

Mikäli tarvitset apua sähköisten sosiaali- ja terveyspalveluiden käytössä, tavoitat digiohjaajan puhelimitse arkisin ma-pe klo 8-15 tai sähköpostilla. Digiohjaaja Eerika Laine puh. 040 335 3142 eerika.laine@akaa.fi Ota talteen myös Viialan kirjastolla (Solmukatu 3) järjestettävien digiohjausten ajankohdat 15.9. ja 22.9.2022 klo 10-12 6.10., 13.10. ja 20.10.2022 klo 10-12 3.11., 10.11., ja 24.11.2022 klo 10-12 1.12., 15.12. ja


Sähköinen perhekeskus on julkaistu

Sähköinen perhekeskus on verkkosivusto, joka kokoaa yhteen lasten, nuorten ja perheiden palvelut. Palvelut on jaoteltu ikäryhmittäin sekä elämäntilanteen mukaan. Pääset tutustumaan sivustolle täältä https://akaa.fi/tukea-arkeen/sahkoinen-perhekeskus/  Sivusto tarjoaa arjen apua, tukea ja kohtaamispaikkoja. Esimerkiksi Kasvatus ja vanhemmuus – Arjen tietopankki-osiosta löydät lapsen ja nuoren hyvinvointia tukevaa tietoa ja käytännöllisiä neuvoja arkeen. Sähköistä perhekeskusta on koottu tulevaisuuden sote-keskus


M-junan lisävuorot, Akaakyyti ja muuta uutta Akaan joukkoliikenteessä

M-junalle lisävuoroja arkisin, lähiliikenteeseen tunnin vuoroväli VR:n lähiliikenteen M-junavuorojen tarjonta kasvaa: uusia vuoropareja tulee Tampere–Toijala-välille 5 ja Tampere–Nokia-välille 10. Suurin osa uusista M-junavuoroista alkaa liikennöidä 15.8, lisäksi kolmen uuden Tampere–Toijala-välin vuoroparin liikennöinti alkaa 29.8. Uusien vuorojen ansiosta Toijala–Tampere–Nokia-välillä kulkee jatkossa arkisin lähijunia varhaisesta aamusta iltaan asti noin tunnin välein klo 6–22 välisenä aikana. Tampereen ja