Akaan kaupungin vuoden 2023 tilinpäätös ylijäämäinen
Akaan kaupungin vuoden 2023 tilinpäätös oli 0,6 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Tilikauden tulos oli 0,6 miljoonaa euroa arviota parempi. Ulkoiset nettomenot alittivat arvion noin 0,5 miljoonaa euroa.
Akaan myönteinen kehitys näkyi edelleen myös Akaan muuttoliikkeessä. Tulomuuttajien määrä kasvoi edellisestä vuodesta, mutta elo-syyskuun aikana pois muuttaneiden määrä painoi nettomuuton kokonaisuudessaan negatiiviseksi.
Syntyneitä oli 107, mikä tarkoittaa kahdeksan prosentin kasvua edellisvuoteen verrattuna. Kuolleita oli 213, mikä on 22 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Asukasluku oli vuoden lopussa 16 408.
Kaupungin tärkeät hankkeet etenivät hyvin. Viialan uusi yhtenäiskoulu valmistui ja otettiin käyttöön sekä uusi keskuskeittiö valmistui. Akaan Toijalan uuden alakoulun urakoitsijaksi valittiin NCC Suomi. Toijalan kouluverkon uudistamisen toisen vaiheen ratkaisut tehdään kevään 2024 aikana.
Akaan alueelle saatiin myös yksityisiä investointeja, kuten uusi Lidlin myymälä. Tulipalossa tuhoutuneen Toijala Worksin tehtaan tilalle rakentui uusi tehdas.
”Vuosi 2023 oli onnistunut vaikeista toimintaympäristön muutoksista huolimatta. Kaupungin tärkeät hankkeet etenivät hyvin ja alueelle saatiin myös pitkään kaivattuja yksityisiä investointeja”, toteaa kaupunginjohtaja Antti Peltola.
Vuoden 2023 tilinpäätös käsitellään kaupunginhallituksessa 26.3. ja valtuustossa 12.6.
Lisätietoja:
kaupunginjohtaja Antti Peltola, puh. 040 335 3335, antti.peltola@akaa.fi
talousjohtaja Mari Puhka-Susi, puh. 040 335 3203, mari.puhka-susi@akaa.fi