Ajankohtaista - Sivu 54 - Akaan kaupunki

Hyvinvointikeskukseen voi tutustua virtuaaliesittelyiden avulla

Pian valmistuvaan uuteen hyvinvointikeskukseen voi nyt tutustua virtuaaliesittelyiden avulla. Hyvinvointikeskuksen sisätilojen esittelyvideot löytyvät hyvinvointikeskuksen Instagram-tililtä. Kustakin osastosta on tehty oma videonsa. Videoita pääsee katsomaan Instagram-tunnuksilla. Meidän oli tarkoitus järjestää kuntalaisille esittelykierroksia paikan päällä, mutta valitettavasti koronan vuoksi suunnitelmat muuttuivat virtuaalisiksi. Tervetuloa tutustumaan uusiin tiloihin!    


Varhaiskasvatuksen hoitoaikojen kirjauksessa käyttökatko to 29.4.

Hyvät asiakkaat Lasten hoitoaikojen varauksessa ja leimaamisessa on huomenna torstaina klo 8-9 ohjelmiston täydellinen käyttökatko. Tuona aikana ohjelmaa ei saa avata eikä käyttää, joten lasten hoitoajat kirjataan huomen aamulla paperille eikä lapsille saa varata uusia hoitoaikoja tuon tunnin aikana. Pahoittelemme häiriötä.


Hyvinvointikeskuksen toiminta käynnistyy elokuussa

Akaan kaupungin perusturvatoimessa valmistaudutaan täysillä uuden hyvinvointikeskuksen käyttöönottoon. Arvioitu toiminnan aloituspäivämäärä 2. elokuuta 2021. Muuttoa uusiin tiloihin on suunniteltu ja valmisteltu jo pitkään. Kun h-hetki lähestyy, asiat menevät vauhdilla eteenpäin. – Nyt etenemme kohti konkreettisia suunnitelmia ja aikataulutuksia. Henkilöstömme tekee joka päivä kovasti työtä toiminnan käynnistämiseksi ja asiakkaiden vastaanottamiseksi uusissa tiloissa, kertoo Akaan ma. perusturvajohtaja


Uusi liikuntahalli nousi korkeuksiin

Akaan Viialan taajamasilhuetti on kokenut odotetun muodonmuutoksen: uuden liikuntahallin teräsrunko nousi korkeuksiinsa. Rakentamisurakasta vastaava Jatke Pirkanmaa Oy työskentelee nyt monella rintamalla: väestönsuojat on valettu ja sokkeleita pystytetään. –  Seuraavaksi asennetaan säänsuojat, jotta rakenteet pysyvät kuivana. Myös seinäelementtien asentamista aloitetaan, Akaan kaupungin rakennuttamispäällikkö Kimmo Seppälä kertoo. Keväällä 2022 valmistuvaan halliin tulee kaksi liikuntasalia. Tilat soveltuvat Viialan


Pirkanmaalla 10 hengen kokoontumisrajoitus 1.-16.5.2021

Aluehallintovirasto on päättänyt kymmenen henkilön kokoontumisrajoituksesta Pirkanmaalle toukokuun alusta 16.5. asti. Myös yksityistilaisuuksissa suositellaan kymmenen henkilön rajoitusta kuuden sijaan 1.-16.5.2021. Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä linjasi tiistaina, että ulkoliikunnassa alle 12-vuotiaiden (2008 ja myöhemmin syntyneiden) ohjatussa ryhmäliikunnassa voi harjoittaa lajinomaista harjoittelua ilman turvavälejä ja ryhmäkokoja. Kilpailutoiminta ei ole edelleenkään mahdollista. Lisätietoja: kaupunginjohtaja Antti Peltola, puh. 040 335 3335


Koronarokotusten ajanvaraus on avattu kaikille yli 60-vuotiaille

Koronarokotusten ajanvaraus on avattu kaikille yli 60-vuotiaille akaalaisille ja urjalalaisille. Samanaikaisesti jatketaan riskiryhmiin kuuluvien rokotuksia. Rokotteiden saatavuus on parantunut, joten uusia ikäryhmiä saatetaan ottaa rokotusten piiriin nopeallakin aikataululla ja siitä syystä niistä ilmoitetaan pääosin Akaan verkkosivuilla, digilehdissä sekä sosiaalisessa mediassa. Rokotukset toteutetaan ajanvarauksella Akaassa ja Urjalassa (tarkemmat paikkatiedot ilmoitetaan ajanvarauksen yhteydessä).  Voitte varata aikaa mielellään


Kuulutus vuoden 2021 kuntavaalien ehdokasasettelusta ja valtuutettujen määrästä

Kuntavaalit 2021 Akaan kaupunkiin vuosiksi 2021-2025 valittavien valtuutettujen määrä on 35 Akaan kaupunginvaltuuston päätöksen 28.9.2016 § 63 mukaisesti. Vaalilain 147 §:n mukaan puolueella, vaaliliitolla tai yhteislistalla on oikeus asettaa kussakin kunnassa enintään valittavien valtuutettujen puolitoistakertainen määrä ehdokkaita. Kun Akaalla valitaan 35 valtuutettua, puolueella voi olla enintään 52 ehdokasta. Puolueet voivat muodostaa keskenään vaaliliittoja. Vaaliliiton muodostaneiden


Vuoden 2021 kuntavaalit Akaassa

KUULUTUS / PÄIVITETTY 17.5.2021 Akaan kaupunkiin vuosiksi 2021-2025 valittavien valtuutettujen määrä on 35. Akaan keskusvaalilautakunta ilmoittaa kesäkuun 13. päivänä 2021 toimitettavien kuntavaalien johdosta seuraavaa: Äänioikeus Kuntavaaleissa äänioikeutettu on jokainen viimeistään vaalipäivänä 18 vuotta täyttävä henkilö, joka on a ) Suomen tai muun EU:n jäsenvaltion taikka Islannin tai Norjan kansalainen ja jonka kotikunta kyseinen kunta on


Akaan kaupunki ja UPM selvittävät Viialan keskusta-alueen kehittämisen mahdollisuuksia

Akaan kaupunki on kiinnostunut Viialan keskusta-alueen kehittämisestä vanhan vaneritehtaan ja juna-asemanseudun väliin rajautuvassa ympäristössä. Kaupunki ja UPM selvittävät nyt mahdollisuutta kiinteistökauppaan, jossa noin 24 hehtaarin kokoinen maa-alue siirtyisi rakennuksineen UPM:ltä kaupungin hallintaan. Maanomistus avaisi kaupungille uusia ovia Akaan Viialan taajaman kehittämiseen pitkälle tulevaisuuteen asutuksen, palveluiden ja yritystoiminnan näkökulmasta. Alueen tarkastelu käynnistyi kaupungin uuden strategisen yleiskaavan


Koronarokotusaikoja voivat varata riskiryhmään 2 kuuluvat yli 16-vuotiaat

Päivitetty 23.4.2021 klo 12.30: THL on laskenut riskiryhmä 2:een kuuluvien alaikärajaa 16 vuoteen. Ennen alaikäraja oli 18 vuotta. Koronarokotusten ajanvaraus on avattu vakavalle koronataudille altistavia sairauksia sairastaville (ryhmä 2) yli 16-vuotiaille akaalaisille ja urjalalaisille. Samanaikaisesti jatketaan erittäin voimakkaasti vakavalle koronataudille altistavia sairauksia sairastavien (ryhmä 1) yli 16-vuotiaiden sekä kaikkien 65 vuotta täyttäneiden rokotuksia. Rokotukset toteutetaan


Nuorten ryhmäharrastukset voidaan käynnistää Pirkanmaalla

Koronaviruksen ilmaantuvuus Pirkanmaalla on jatkunut lähes edellisviikkojen tasolla. Tartuntojen kokonaismäärä laski edellisviikosta jonkin verran, mutta Pirkanmaa on edelleen leviämisvaiheessa. Pirkanmaan pandemiaohjausryhmä linjasi tiistaina, että alle 20-vuotiaiden (vuonna 2002 tai myöhemmin syntyneiden) ryhmäharrastukset myös sisätiloissa voidaan tällä viikolla käynnistää OKM:n ja THL:n turvaohjeita noudattaen. Myös vapaan sivistyksen opetustoiminta, taiteen perusopetus ja nuorisotilat voidaan avata nuorille ohjattuun ryhmätoimintaan maskisuositusta


Työnantaja, vastaa ja vaikuta!

Kysely yritysten työllisyystarpeista Akaassa Kartoitamme nyt huhti-toukokuussa yritysten näkymiä työllisyystarpeisiin liittyen. Tavoitteena on saada tietoa, jonka pohjalta pystymme sujuvammin palvelemaan niin yrityksiä kuin työnhakijoitakin. Kysely toteutetaan sähköpostitse ja/tai puhelimitse ja kohderyhmänä on vähintään 5 henkilöä työllistävät yritykset. Elinkeinopalvelut toteuttaa kyselyn yhteistyössä PoVer-hankkeen (ESR) kanssa. Lisätiedot: Tanja Kulmala, 044 241 6173, tanja.kulmala@akaa.fi


Koronarokotusten ajanvaraus on avattu vakavalle koronataudille altistavia sairauksia sairastaville yli 40-vuotiaille

Koronarokotusten ajanvaraus on avattu vakavalle koronataudille altistavia sairauksia sairastaville (ryhmä 2) yli 40-vuotiaille akaalaisille ja urjalalaisille. Samanaikaisesti jatketaan erittäin voimakkaasti vakavalle koronataudille altistavia sairauksia sairastavien (ryhmä 1) 16 – 69-vuotiaiden sekä kaikkien 65 vuotta täyttäneiden rokotuksia. Rokotukset toteutetaan ajanvarauksella Akaassa ja Urjalassa (tarkemmat paikkatiedot ilmoitetaan ajanvarauksen yhteydessä). Voitte varata aikaa mielellään Klinik 24h-asioinnin kautta tai


Valtuuston kokous 21.4.

Akaan kaupunginvaltuuston seuraava kokous on keskiviikkona 21.4. klo 18 alkaen. Kokous on sähköinen kokous ja yleisöllä on mahdollisuus seurata kokousta livestreamin kautta. Kokouksen esityslistaan voit tutustua täällä.


AstraZenecan koronarokotteen käyttöä jatketaan 65 vuotta täyttäneillä

Tällä hetkellä 65 vuotta täyttäneille on käytössä Astra Zenecan Vaxzevria-rokotevalmiste, Modernan Covid-19 –rokote ja BioNTech-Pfizerin Comirnaty. Käytettävää rokotetta ei voi valita. Riskiryhmään 1 ja 2 kuuluville 18-64-vuotiaille rokotteet ovat Modernan Covid-19 –rokote ja BioNTech-Pfizerin Comirnaty ja 16 – 17 –vuotiaille BioNTech-Pfizerin Comirnaty. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on päättänyt, että koronarokotuksia AstraZenecan rokotteella voidaan jatkaa