Hyvinvointikeskus nousi harjakorkeuteen

Uuden hyvinvointikeskuksen rakentamisessa saavutettiin tärkeä rajapyykki, kun talo nousi harjakorkeuteen. Harjannostajaisia juhlittiin perjantaina 18. syyskuuta.

Akaan kaupungin perusturvajohtaja Elina Anttila kertoi puheessaan, että henkilöstö odottaa malttamattomana uusien tilojen valmistumista. Palveluita kehitetään vastaamaan käyttäjien tarpeita. Hän halusi nostaa esille yhden nimen, joka ammattilaisten mielestä ansaitsee erityiskiitokset.

– Johtava hoitaja Marja Lehtonen on innostava ja kehittävä henkilö, jonka kanssa on miellyttävä tehdä tätä kokonaisuutta, Anttila sanoi.

Virtuaalikierros ja nimikilpailu

NCC Oy:n aluejohtaja Marko Nikander kertoi juhlissa, että kuntalaiset pääsevät pian tutustumaan tiloihin virtuaalikierroksen avulla. Esittelyvideo julkaistaan yrityksen nettisivuilla osoitteessa ncc.fi . Koronan vuoksi esittely päätettiin siirtää verkkoon.

Hyvinvointikeskus avautuu käyttäjille kesällä 2021.

Hyvinvointikeskukselle etsitään nyt nimeä kilpailun avulla – jätä ehdotuksesi sivuillamme

akaan hyvinvointikeskus ulkoa

harjannostajaisten yleisö taputtaa