Korona - Sivu 6 - Akaan kaupunki

Kirjastot avautuvat kävijöille – nuorten ulkoliikuntaharrastukset jatkuvat

Pirkanmaan pandemiaohjausryhmä tiedotti tänään, että koronatilanne on edennyt viikon ajan myönteiseen suuntaan ja tartuntojen määrä on puoliintunut edellisviikosta. Ohjausryhmän linjauksen mukaan Pirkanmaan museot ja kirjastot voidaan nyt avata hygieniaohjeita noudattaen. Myös vuonna 2002 ja myöhemmin syntyneiden ohjattuja ulkoliikuntaharrastuksia avataan ilman ryhmäkokorajoitusta. Jos tilanne jatkuu suotuisana, ohjausryhmä tarkastelee ensi viikolla aikuisten ryhmäliikuntaharrastusten avaamista ulkona sekä uimahallien,


Koronarokotusten ajanvaraus on avattu kaikille yli 55-vuotiaille

Koronarokotusten ajanvaraus on avattu kaikille yli 55-vuotiaille akaalaisille ja urjalalaisille. Samanaikaisesti jatketaan riskiryhmiin kuuluvien rokotuksia. Rokotteiden saatavuus on parantunut, joten uusia ikäryhmiä saatetaan ottaa rokotusten piiriin nopeallakin aikataululla ja siitä syystä niistä ilmoitetaan pääosin Akaan verkkosivuilla, digilehdissä sekä sosiaalisessa mediassa. Rokotukset toteutetaan ajanvarauksella Akaassa ja Urjalassa (tarkemmat paikkatiedot ilmoitetaan ajanvarauksen yhteydessä).  Voitte varata aikaa mielellään 


Pirkanmaalla 10 hengen kokoontumisrajoitus 1.-16.5.2021

Aluehallintovirasto on päättänyt kymmenen henkilön kokoontumisrajoituksesta Pirkanmaalle toukokuun alusta 16.5. asti. Myös yksityistilaisuuksissa suositellaan kymmenen henkilön rajoitusta kuuden sijaan 1.-16.5.2021. Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä linjasi tiistaina, että ulkoliikunnassa alle 12-vuotiaiden (2008 ja myöhemmin syntyneiden) ohjatussa ryhmäliikunnassa voi harjoittaa lajinomaista harjoittelua ilman turvavälejä ja ryhmäkokoja. Kilpailutoiminta ei ole edelleenkään mahdollista. Lisätietoja: kaupunginjohtaja Antti Peltola, puh. 040 335 3335


Koronarokotusten ajanvaraus on avattu kaikille yli 60-vuotiaille

Koronarokotusten ajanvaraus on avattu kaikille yli 60-vuotiaille akaalaisille ja urjalalaisille. Samanaikaisesti jatketaan riskiryhmiin kuuluvien rokotuksia. Rokotteiden saatavuus on parantunut, joten uusia ikäryhmiä saatetaan ottaa rokotusten piiriin nopeallakin aikataululla ja siitä syystä niistä ilmoitetaan pääosin Akaan verkkosivuilla, digilehdissä sekä sosiaalisessa mediassa. Rokotukset toteutetaan ajanvarauksella Akaassa ja Urjalassa (tarkemmat paikkatiedot ilmoitetaan ajanvarauksen yhteydessä).  Voitte varata aikaa mielellään


Koronarokotusaikoja voivat varata riskiryhmään 2 kuuluvat yli 16-vuotiaat

Päivitetty 23.4.2021 klo 12.30: THL on laskenut riskiryhmä 2:een kuuluvien alaikärajaa 16 vuoteen. Ennen alaikäraja oli 18 vuotta. Koronarokotusten ajanvaraus on avattu vakavalle koronataudille altistavia sairauksia sairastaville (ryhmä 2) yli 16-vuotiaille akaalaisille ja urjalalaisille. Samanaikaisesti jatketaan erittäin voimakkaasti vakavalle koronataudille altistavia sairauksia sairastavien (ryhmä 1) yli 16-vuotiaiden sekä kaikkien 65 vuotta täyttäneiden rokotuksia. Rokotukset toteutetaan


Koronarokotusten ajanvaraus on avattu vakavalle koronataudille altistavia sairauksia sairastaville yli 40-vuotiaille

Koronarokotusten ajanvaraus on avattu vakavalle koronataudille altistavia sairauksia sairastaville (ryhmä 2) yli 40-vuotiaille akaalaisille ja urjalalaisille. Samanaikaisesti jatketaan erittäin voimakkaasti vakavalle koronataudille altistavia sairauksia sairastavien (ryhmä 1) 16 – 69-vuotiaiden sekä kaikkien 65 vuotta täyttäneiden rokotuksia. Rokotukset toteutetaan ajanvarauksella Akaassa ja Urjalassa (tarkemmat paikkatiedot ilmoitetaan ajanvarauksen yhteydessä). Voitte varata aikaa mielellään Klinik 24h-asioinnin kautta tai


AstraZenecan koronarokotteen käyttöä jatketaan 65 vuotta täyttäneillä

Tällä hetkellä 65 vuotta täyttäneille on käytössä Astra Zenecan Vaxzevria-rokotevalmiste, Modernan Covid-19 –rokote ja BioNTech-Pfizerin Comirnaty. Käytettävää rokotetta ei voi valita. Riskiryhmään 1 ja 2 kuuluville 18-64-vuotiaille rokotteet ovat Modernan Covid-19 –rokote ja BioNTech-Pfizerin Comirnaty ja 16 – 17 –vuotiaille BioNTech-Pfizerin Comirnaty. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on päättänyt, että koronarokotuksia AstraZenecan rokotteella voidaan jatkaa


Koronarokotusten ajanvaraus on avattu vakavalle koronataudille altistavia sairauksia sairastaville yli 50–vuotiaille

Koronarokotusten ajanvaraus on avattu vakavalle koronataudille altistavia sairauksia sairastaville yli 50–vuotiaille akaalaisille ja urjalalaisille. Samanaikaisesti jatketaan erittäin voimakkaasti vakavalle koronataudille altistavia sairauksia sairastavien 16–69-vuotiaiden sekä kaikkien 65 vuotta täyttäneiden rokotuksia. Rokotukset toteutetaan ajanvarauksella Akaassa ja Urjalassa (tarkemmat paikkatiedot ilmoitetaan ajanvarauksen yhteydessä).  Voitte varata aikaa mielellään  Klinik 24h-asioinnin kautta tai numeroista  040 335 3071 ja 040


Koronarokotusten ajanvaraus on avattu yli 65-vuotiaille

Koronarokotusten ajanvaraus on nyt avattu yli 65-vuotiaille henkilöille. Samanaikaisesti jatketaan erittäin voimakkaasti vakavalle koronataudille altistavia sairauksia sairastavien 16–69-vuotiaiden ja vakavalle koronataudille altistavia sairauksia sairastavien yli 60-vuotiaiden akaalaisten ja urjalalaisten rokotuksia. Rokotukset toteutetaan ajanvarauksella Akaassa ja Urjalassa (tarkemmat paikkatiedot ilmoitetaan ajanvarauksen yhteydessä).  Voitte varata aikaa mielellään Klinik 24h-asioinnin kautta tai numeroista 040 335 3071 ja 040


Lasten harrastustoimintaa avataan Pirkanmaalla

Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä linjasi tiistaina, että vuonna 2008 syntyneiden ja sitä nuorempien lasten ryhmäharrastustoiminta sisätiloissa on mahdollista ensi viikosta lähtien. Harrastustoimintaa voidaan järjestää Opetus- ja kulttuuriministeriön turvaohjeistusta noudattamalla ja korkeintaan kymmenen henkilön ryhmissä. Kilpailuja ei voi järjestää. Ohjausryhmä arvioi nuorten harrastusmahdollisuuksia ensi viikolla. Tartuntatautilain §58d:n käyttöä esitetään aluehallintovirastolle jatkettavaksi kuukaudella. Museoiden, kirjastojen, kylpylöiden, uimahallien, saunojen,


Viialan yhtenäiskoulun keittiön henkilökunta karanteeniin koronan vuoksi

Viialan yhtenäiskoulun keittiön henkilökunta on asetettu karanteeniin koronan vuoksi. Keittiöllä työskentelee viisi henkilöä. Asia kävi ilmi tänään sunnuntaina. Keittiölle on saatu rekrytoitua sijaisia ensi viikoksi, joten toiminta siellä jatkuu normaalisti. Tapaukseen ei liity enempää altistumisia koululla. Lisätietoja: ma. perusturvajohtaja Elina Anttila, puh. 040 335 4270 tekninen johtaja Jaana Koota, puh. 040 335 3517


Koronaoireisena pysyttävä kotona ja käytävä testissä

Pirkanmaan pandemiaohjausryhmä on eilen tiedottanut, että pääsiäisen lomilta palaavien pitää hakeutua nopeasti koronatestiin, mikäli ilmenee oireita. Sairaana ei tule mennä työpaikalle, julkisiin paikkoihin, kouluun tai päiväkotiin. Akaassa yläkoulut ja lukio palasivat eilen lähiopetukseen pandemiaohjausryhmän suosituksen mukaisesti. Yläkoulussa ja lukiossa tulee käyttää kasvomaskeja kouluympäristössä. Akaan kaupungin valmiusjohtoryhmä on linjannut, että koko henkilöstöllä maskinkäyttö on pakollista kohtaamisissa,


Koronarokotusten ajanvaraus on avattu kaikille yli 70-vuotiaille, riskiryhmään 1 kuuluville 16 – 69-vuotiaille sekä riskiryhmään 2 kuuluville 60 – 69-vuotiaille

Koronarokotusten ajanvaraus on avattu kaikille yli 70 -vuotiaille, erittäin voimakkaasti vakavalle koronataudille altistavia sairauksia sairastaville 16 – 69-vuotiaille (riskiryhmä 1) sekä vakavalle koronataudille altistavia sairauksia sairastaville 60 – 69 vuotiaille (riskiryhmä 2) akaalaisille ja urjalalaisille. Akaan terveyskeskus tiedottaa uusien ikäryhmien rokotusten käynnistymisestä verkkosivuillaan sekä paikallislehdissä heti kun saamme rokotteita riittävästi. Rokotukset toteutetaan ajanvarauksella Akaassa ja


Sairautensa vuoksi riskiryhmiin kuuluvien koronarokotukset tauolle

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on päättänyt, että koronarokotuksia AstraZenecan rokotteella voidaan jatkaa 65 vuotta täyttäneillä maanantaista 29.3. alkaen. AstraZenecan rokotteita on kuitenkin edelleen huonosti saatavilla, ja viikolle 13 ei Pirkanmaan sairaanhoitopiirin sairaala-apteekista saatu yhtään kyseistä rokotetta. Siitä syystä Akaan terveyskeskuksessa sairautensa vuoksi riskiryhmiin kuuluvien rokotukset tauotetaan ja niiden jatkumisesta ilmoitetaan heti kun rokotteiden saatavuus


AstraZenecan koronarokotteen käyttöä jatketaan 65 vuotta täyttäneillä

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on päättänyt, että koronarokotuksia AstraZenecan rokotteella voidaan jatkaa 65 vuotta täyttäneillä maanantaista 29.3. alkaen. Haittavaikutusten mahdollisuutta nuoremmilla selvitetään edelleen. –  65 vuotta täyttäneillä ei ole havaittu lisääntynyttä riskiä saada rokotuksen jälkeen hyvin harvinaisia veren hyytymishäiriöitä, joiden mahdollista yhteyttä AstraZenecan koronarokotteeseen parhaillaan selvitetään. Tämän ikäryhmän rokotuksia voidaan siis jatkaa normaalisti, toteaa