Nuoret - Akaan kaupunki

Lempi-bussi toimii nuorten kohtaamispaikkana

Akaan nuorisopalvelut liikkuu tänä kesänä Lempi-bussilla nuorten suosimiin paikkoihin eri puolilla Akaata. Nuorisopalveluiden henkilökunta pääsee bussilla jalkautumaan sinne, missä nuoret viettävät kesäpäiviään. Bussissa nuoret voivat viettää aikaa, tavata niin aikuisia kuin muita nuoria sekä viihtyä erilaisten aktiviteettien parissa. Nuoria vastassa saattaa olla nuorisotyöntekijöiden lisäksi esimerkiksi Akaan kirjaston henkilökuntaa. Toiminta on tarkoitettu noin 13–17-vuotiaille nuorille. –


Polkupyöräsuunnistus alkaa perjantaina 30.5.

Pian 40 vuotta täyttävä perinteinen Akaan polkupyöräsuunnistus käynnistyy jälleen perjantaina 30.5.2025. Rastien hakuaika on 15.9.2025 asti. Rastikartan voit hakea perjantaista alkaen Akaan kirjastoista kirjastojen aukioloaikojen puitteissa tai tulostaa polkupyöräsuunnistuksen sivuilta. Suunnistuksessa vähintään 13 pistettä löytäneiden kesken arvotaan 100 euron ja 50 euron lahjakortit. Muistathan palauttaa rastikartan joko paperisena Akaan kirjastoihin tai sähköpostitse liikunta@akaa.fi viimeistään 16.9.2025.


Liikuntapalveluiden kesän ajan tapahtumat

  ⇒Polkupyöräsuunnistus 30.5.-15.9.2025 ⇒Rantauimakoulut: Rantauimakouluihin ilmoittautuminen alkaa tiistaina 3.6. klo 12 Rantauimakoulut järjestetään kesällä 2025 Sataman, Luttusen ja Tipurin rannoilla. Uimakoulu kestää kaksi viikkoa ja ryhmä kokoontuu joka arkipäivä maanantaista perjantaihin. ⇒Kesän liikuntaryhmät 19.5.-19.6.2025 ⇒Nuorten maksuttomat kesätreenit: Alle 30-vuotiaille suunnatut maksuttomat kesätreenit kesäkuussa  ⇒Monitoimihallin poikkeavat aukioloajat kesällä Touko-elokuussa Ma-pe klo 9-21 La klo 12-15 Su


Nuorille maksuttomia kesätreenejä kesäkuussa

Akaan liikuntapalvelut järjestää alle 30-vuotiaille maksuttomia treenejä kesäkuussa. Aikataulu: Viikko 23 Ma klo 12-13 Frisbeegolf, Monitoimihallin ympäristö To klo 15-16 Kuntonyrkkeily, Sampolanranta Viikko 24 Ma klo 12-13 Ulkokuntosali, Toijalan urheilukenttä To klo 15-16 Puistojumppa, Sampolanranta Viikko 25 Ma klo 12-13 Kuntoportaat, Nahkialanvuori Viikko 26 Ma klo 12-13 Kuntosali, Monitoimihalli To klo 15-16 Koripallo, Toijalan yhteiskoulu


Pelaa sulkapalloa tai höntsyile Akaa Areenalla ja Monitoimihallilla

Akaa Areenalla ja Monitoimihallilla on mahdollista käydä pelaamassa sulkapalloa tai mennä höntsyilemään esim. perheen tai kavereiden kanssa silloin, kun halli on auki eikä tilassa ole varauksia. Hallit ovat koulujen käytössä toukokuun loppuun asti arkisin klo 8-16, mutta ilta- ja viikonloppuaikoina on näin kesän lähestyessä myös mukavasti vapaita vuoroja. Ota perhe mukaan tai haasta kaverit peleille!


Akaan lukion hakijamäärä jatkoi edelleen kasvuaan

Akaan lukion hakijamäärä jatkoi kasvuaan tämän kevään yhteishaussa. Lukion valitsi ensisijaiseksi opiskelupaikaksi 62 hakijaa, kun viime vuonna vastaava luku oli 54. Hakijamäärä nousi nyt kolmantena vuonna peräkkäin. Suurin osa lukioon hakeneista tulee Akaasta. Toijalan yhteiskoulusta 41 opiskelijaa valitsi paikallisen lukion ensisijaiseksi vaihtoehdoksi, ja Viialan yhtenäiskoulusta 17 opiskelijaa. Viialan hakijoiden määrä nousi 10 opiskelijalla. Myös muutama


Makeeta harrastamista Akaassa -hanke etsii harrastustoiminnan tuottajia

Haemme harrastusten tuottajia Makeeta harrastamista Akaassa -hankkeeseen. Haku kohdistuu seuraavalle lukuvuodelle ja toiminta-aika on lukuvuosi 2025-2026. Makeeta harrastamista Akaassa -hanke toteuttaa Harrastamisen Suomen mallin mukaista harrastustoimintaa Akaassa, mikä mahdollistaa lasten ja nuorten maksuttoman harrastamisen koulupäivän yhteydessä. Harrastustoimintaa järjestetään kaikilla Akaan kouluilla. Harrastusten hankinta ja toiminta toteutetaan Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän avustuksen ja sen ehtojen puitteissa.


Liikuntaneuvonnan ajanvarauskalenteri nyt käytössä

Akaan liikuntapalvelut järjestää maksutonta liikunta- ja elintapaneuvontaa kaikenikäisille, terveytensä kannalta liian vähän liikkuville kuntalaisille. Liikuntaneuvonnan kautta saat tietoa terveyttä edistävästä liikunnasta, ohjatusta liikunnasta sekä ulko- ja hyötyliikunnan mahdollisuuksista. Liikuntaneuvonnan tavoitteena on tukea liikunnan aloittamisessa sekä auttaa löytämään oma tapa aktiiviseen arkeen. Liikuntaneuvonnassa saat myös vinkkejä ja tietoa uniterveys- ja ravitsemussuosituksista. Nyt voit varata ajan maksuttomaan


Talvilomaviikko tarjoaa kokemista ja tekemistä

Talvilomaviikolla Akaassa järjestetään runsaasti erilaisia tapahtumia. Heittäydy Harry Potterin maailmaan tai lähde koko perheellä viihtymään mestaruusliigalentopallon pariin. Lisäksi nuorille on luvassa tekemistä muun muassa nuorisokahviloissa Toijalassa ja Viialassa. Löydä Akaa-elämyksesi! Tapahtumia: La 22.2. klo 17 Mestaruusliiga-ottelu: Perhepeli Akaa-Volley vs. Hurrikaani, Akaa Areena La 22.2. klo 17 Täältä pesee -komedia ENSI-ILTA Seurantalo Sampolassa La 22.2. klo


Abit juhlivat penkkareita – rekat liikkeellä 6.2.2025

Akaan lukion abiturientit juhlivat penkkareita torstaina 6.2.2025. Tule bongaamaan penkkarirekat, kekseliäät asut ja nappaamaan karkkia! Penkkarirekkojen aikataulu: klo 11.50 Lähtö lukiolta klo 12 Toijalan tori klo 12.10 Arvo Ylpön koulu klo 12.25 Nahkialan koulu klo 12.40 Pappilan koulu Siirtyminen bussilla Viialaan klo 13.10 Viialan kirkon piha klo 13.25 Viialan yhtenäiskoulu Bussilla takaisin Toijalaan Tervetuloa seuraamaan


Kaupungin kesätyöpaikat haettavissa 2.3.2025 asti

Akaan kaupungin kesätyöpaikat 17–23 -vuotiaille nuorille ovat haettavissa 1.2.–2.3.2025. Kesätöitä on tarjolla sivistystoimen ja teknisen toimen työtehtävissä 2–4 viikon mittaisissa jaksoissa. Työaika vaihtelee yksiköittäin 30–38,25 tuntia/viikko. Tehtävät ovat avustavia tehtäviä, joihin et tarvitse aikaisempaa kokemusta. Reippaudella, täsmällisyydellä ja positiivisella asenteella pääsee siis pitkälle! Katso koko työnhakuilmoitus ja täytä hakemus Kuntarekryn sivuilla


Sivistystoimen avustushaku 1.2. – 28.2.2025

Sivistystoimen vuoden 2025 avustushaku on käynnissä 1.2. – 28.2. Päätökset avustuksista tehdään maaliskuussa ja myönnetyt avustukset maksetaan toukokuun 2025 aikana. Avustukset myöntää hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunta. Akaan kaupunki myöntää avustuksia järjestöille ja toimijoille, joiden kotipaikka on Akaa ja / tai joiden pysyväisluonteinen toiminta kohdistuu Akaan kaupungin asukkaisiin. Haettavana olevat avustukset ovat: Avustus kulttuuritoimintaan Avustus nuorisotoimintaan Avustus


Akaan lukion Wanhat tanssivat 7.2.2025

Akaan lukion toisen vuoden opiskelijat juhlivat valtaanpääsyään perinteisillä Wanhojen tansseilla Toijalan Monitoimihallilla perjantaina 7.2.2025. Tervetuloa mukaan juhlimaan wanhojen kanssa! Ohjelma: klo 10 – Esitys alakouluille, päiväkodeille ja kaikille kiinnostuneille klo 12 – Esitys yläkoululle ja lukiolle klo 17 – Kahvio avautuu Toijalan yhteiskoulun aulassa klo 18 – Iltajuhla (wanhojen perheet, sukulaiset, ystävät ja kaikki kiinnostuneet)


Yhteishaku lähestyy – tervetuloa tutustumaan Akaan lukioon

Akaan lukiolla järjestetään esittelyilta torstaina 9.1.2025. Esittelyssä pääsee tutustumaan Akaan lukion taito- ja taideaineiden linjojen sekä LUMA-linjan toimintaan. Tämän lisäksi on tarjolla tietoa opiskelusta Akaan lukiossa. Esittely alkaa klo 18.00 Toijalan yhteiskoulun ja Akaan lukion auditoriossa, jonka jälkeen on vuorossa esittelypisteisiin tutustumista. Lämpimästi tervetuloa! Kevään 2025 perusopetuksen jälkeisen koulutuksen yhteishaku on 18.2. – 18.3.2025.


Akaan nuorten itsenäisyyspäivän etkot

Akaan kaupungin nuoriso- ja kulttuuripalvelut järjestävät yhdessä ohjelmatoimisto Popmasterin kanssa itsenäisyyspäivän etkot lauantaina 30.11.2024 klo 17-22. Tapahtumapaikkana on entisen ravintola Kruunan & Klaavan talo Toijalassa ( Kurisjärventie 11, 37800 Akaa ). Tapahtuma on maksuton sekä päihteetön ja se on suunnattu nuorille 7. -luokkalaisista ylöspäin (13-18v.). Ohjelmassa on muun muassa DJ:n soittamaa toivemusiikkia tanssin tahtiin, itsenäisyyspäivän