Ajankohtaista - Sivu 70 - Akaan kaupunki

Sisäliikuntapaikat suljetaan 21.12. asti

Huonontuneen koronatilanteen vuoksi Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä on 29.11. linjannut uusia suosituksia kunnille ja kansalaisille. Akaan kaupungin johtoryhmä on käsitellyt linjauksia ja kehottaa kuntalaisia ja paikallisia toimijoita noudattamaan niitä. Julkiset ja yksityiset sisäliikuntatilat suositellaan suljettavaksi ajalla 2.12. – 21.12. Akaan kaupungin sisäliikuntatilat, mukaan lukien kuntosalit suljetaan suositusten mukaisesti kokonaan 2.-21.12. Kilpa- ja huippu-urheilun harjoittelu- ja kilpailumahdollisuudet


Kasvomaskien käyttö varhaiskasvatuksessa

Akaan kaupungin valmiusjohtoryhmä suosittelee kasvomaskeja julkisille ja yksityisille työpaikoille kaikissa kohtaamisissa 26.11.2020 alkaen. Varhaiskasvatuksessa asiakkaita suositellaan käyttämään kasvomaskeja liikkuessaan perhepäiväkotien ja päiväkotien alueella. Asiakkaat hankkivat kasvomaskinsa itse. Maskisuositus koskee koko Akaan kaupungin henkilökuntaa, myös kaikkia päiväkoteja. Kaupunki kustantaa työntekoon tarvittavat maskit työntekijöilleen. Maskia pidetään kaikilla työpaikoilla kaikissa kohtaamisissa ja työpaikalla liikuttaessa. Työpaikoilla tauoilla huolehditaan turvaväleistä


Akaan kaupunki kannustaa noudattamaan Pirkanmaan uusia koronasuosituksia – sisäliikuntatilat suljetaan 21.12. saakka

Huonontuneen koronatilanteen vuoksi Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä on 29.11. linjannut uusia suosituksia kunnille ja kansalaisille. Akaan kaupungin valmiusjohtoryhmä on käsitellyt linjauksia ja kehottaa kuntalaisia ja paikallisia toimijoita noudattamaan niitä. Linjaukset näkyvät palveluissa seuraavasti: ·  Julkisissa sisätiloissa sekä museoissa ja teattereissa yleisömäärä suositellaan rajattavaksi 2.-21.12. korkeintaan kymmeneen henkilöön. Kaikissa yleisötilaisuuksissa suositellaan noudatettavan korkeintaan 10 hengen rajaa. Myös


Talousarvioesitys tukee Akaan kehittymistä strategian mukaisesti

Akaan kaupunginjohtaja Antti Peltolan talousarvioesitys vuosille 2021-2025 on valmistunut. Ensi vuoden talousarvion toimintakulut ovat 119,7 miljoonaa euroa. Tavoitteena on 24 800 euron ylijäämä. Talousarvioesityksen lähtökohtana on valtuuston hyväksymän strategian mukaisesti kaupungin kehittymisen turvaaminen suunnitelmakauden aikana. Tavoitteena on myös talouden tasapainoon saattaminen. – Akaassa on meneillään hyvä kehitys ja talousarvioesitys tukee sitä, vaikka koronaepidemia tuo tulevien


Akaan arvokkaat luontokohteet yksiin kansiin

Akaassa tehtiin kesän 2020 aikana selvitys alueen arvokkaista luontokohteista. Selvitys on nyt valmistunut ja sen tuloksena on syntynyt julkaisu Akaan arvokkaat luontokohteet. Selvityksen tavoitteena oli saada päivitettyä tietoa alueen luontokohteiden tilanteesta. Tiedot ovat hyödynnettävissä tausta-aineistona viranomaiskäytössä esimerkiksi maankäytön suunnittelussa ja maan- ja metsänomistajien keskuudessa vaikkapa metsänhoidon suunnittelussa. Lisäksi se toimii tietopakettina kaikille alueen luonnosta ja


Tiukennuksia aikuisten liikuntaharrastusten järjestämiseen

Pirkanmaan pandemiaohjausryhmä eli ”koronanyrkki” antoi 24.11. uusia suosituksia koskien liikuntaharrastusten järjestämistä. Akaan kaupungin valmiusjohtoryhmä on käsitellyt asiaa 26.11. ja päivittänyt Akaan kaupungin tilojen käyttöön liittyvää ohjeistusta. Aikuisten joukkue- ja kontaktilajit tauolle kaupungin tiloissa Akaan kaupungin omissa tiloissa ei saa järjestää lainkaan aikuisten joukkue- ja kontaktilajitoimintaa 26.11. – 15.12.2020. Rajoitus ei koske maajoukkue-, SM- sekä 1-divisioonatason


Akaassa kehitteillä kansainvälinen innovaatio Green Plant

Viialan Keskustan koulun uusiokäytön innovatiivinen suunnittelu on johtanut kansainvälisten mahdollisuuksien äärelle. Green Plant -konsepti yhdistää datakeskuksen ja kasvituotannon. Koulu poistettiin opetustoimintakäytöstä sisäilmaongelmien vuoksi. Kehitysprojektin valmistelu on parhaillaan käynnissä. Valmistelussa on jo mukana lukuisia toimijoita kasvituotannosta datakeskusten kehitykseen. Keskusteluissa ovat mukana myös Akaan kaupunki, VTT ja Business Finland. Koulun käyttöön liittyviä päätöksiä tehdään, kun konseptin toteutettavuus


Aikuisten liikuntaharrastuksia keskeytetään 26.11.-15.12

Pirkanmaan koronatilanne on edelleen kiihtymisvaiheessa ja tilanne on viikon kuluessa merkittävästi heikentynyt.  Akaan kaupungin valmiusjohtoryhmä on käsitellyt koronalinjauksia  26.11 ja päättänyt seuraavaa: Aikuisten liikuntaharrastuksia tauolle Yli 20-vuotiaiden liikuntaharrastuksissa joukkue- ja kontaktilajien harrastus-, ottelu- ja kilpailutoiminta keskeytetään sisätiloissa 26.11.-15.12. Keskeytys ei koske maajoukkue-, SM- sekä 1-divisioonatason harjoittelu- ja kilpailutoimintaa. Rajoitus ei myöskään koske aikuisten harrastustoimintaa, jossa


Koronarajoitukset tiukentuvat myös Akaassa 26.11. alkaen

Pirkanmaan koronatilanne on edelleen kiihtymisvaiheessa ja tilanne on viikon kuluessa merkittävästi heikentynyt. Tilanteen vuoksi Pirkanmaan pandemiaohjausryhmä suosittelee yhä laajempaa maskien käyttöä 26.11. alkaen. Akaan kaupungin valmiusjohtoryhmä on käsitellyt koronalinjauksia tänään 25.11. Kasvomaskeja suositellaan nyt myös toisen asteen oppilaitoksiin sekä julkisille ja yksityisille työpaikoille kaikissa kohtaamisissa. Maskisuositus koskee sekä toisen asteen oppilaita että työntekijöitä. Työpaikkojen maskisuositus


Tehostetun palveluasumisen yksikkö Mäntymäen toiminnan jatkuminen

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto AVI on toteuttanut suunnitelmallisen ohjauskäynnin Akaan kaupungin ikäihmisten tehostetun palveluasumisen yksikköön Mäntymäkeen 7.10.2020. Tarkastuksen kohteena on ollut kiinteistön soveltuvuus tehostettuun palveluasumiseen. Aluehallintovirasto on todennut, että Mäntymäen kiinteistön tilat eivät vastaa sosiaalihuollon toimintayksikölle asetettuja vaatimuksia (vanhuspalvelulaki 22 § ja sosiaalihuoltolain 30 §). Tehdyllä tarkastuksella ei arvioitu hoidon ja hoivan sisältöä. Aluehallintovirasto on


Akaa Futsal vie kotikaupunkia maailman kartalle

Akaa Futsal aloittaa Mestarien Liigan pelit lauantaina 28. marraskuuta Tšekeistä. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun akaalainen futsaljoukkue pelaa eurokentillä UEFA:n Mestarien liigassa. Akaa Futsalin puheenjohtaja Tero Kivistön mukaan leijonajoukko odottaa pelimatkaa hyvin valmistautuneena ja intoa täynnä. –  Fiilikset ovat positiivisen odottavat. Jännitys alkaa nousta juuri sopivasti. Meillä on hyvä joukkue kasassa ja loukkaantumisista on selvitty,


Haloo Pirkanmaa! – kerro hyvä tekosi

Akaa osallistuu Tampereen hakuun Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2026. Tampereen lisäksi mukana on 19 kuntaa. Elämme jännittäviä aikoja, sillä kulttuuripääkaupunki valitaan jo vuonna 2021! Osallistu ja kerro hyvä tekosi Tampereen ja Pirkanmaan kulttuuripääkaupunkihaku haluaa näyttää koko Euroopalle, miten pienet teot voivat parantaa yhteisöä ja muuttaa maailmaa. Haastamme ihmiset, yhdistykset, yritykset, urheiluseurat – ihan kaikki – mukaan kampanjaan.


Akaan tuloveroprosentti pysyy ennallaan 22,25:ssa

Akaan valtuusto vahvisti Akaan kaupungin ensi vuoden tuloveroprosentiksi 22,25. Veroprosentti pysyy samana kuin tänä vuonna. Valtuusto päätti asiasta kokouksessa 11. marraskuuta. Myös kiinteistöveroprosentit päätettiin pitää ennallaan. Yleinen kiinteistöveroprosentti on 1,10, vakituisten asuinrakennusten 0,65, muiden asuinrakennusten 1,25, rakentamattoman rakennuspaikan 6,00, yleishyödyllisen yhteisön 0,00 ja voimalaitosten kiinteistöveroprosentti 3,10.  


Toijalan Sataman kehittäminen etenee – kaupunki ja yrittäjät yhteistyöhön

Akaan kaupunginhallitus hyväksyi 17. marraskuuta kaupunginjohtajan esityksen Toijalan Sataman alueen kehittämisestä. Sataman alueelle on tulossa yrittäjävetoisia palveluita jo ensi kesänä. Suunnitteilla on vesipuisto, minigolfrata, kahvilatoimintaa ja paljon muuta. Toijalan Sataman kehittäminen kuuluu Akaan kaupungin kärkihankkeisiin. BestParkin matkaparkki aloitti toimintansa Satamassa kesällä 2020. Lisätietoja: kaupunginjohtaja Antti Peltola, puh. 040 335 3335, antti.peltola@akaa.fi va. kaupunkikehitysjohtaja Jari Jokinen, puh.