Asuminen - Akaan kaupunki

Juomavettä ei tarvitse enää keittää Kuusikankaan, Kirkkokankaan ja Uudenkylän alueilla

HS-Vesi ja Tampereen kaupungin terveydensuojeluviranomainen tiedottavat: Juomavettä ei tarvitse enää keittää Kirkkokankaan, Kuusikankaan ja Uudenkylän alueilla. Vettä voi käyttää normaalisti. Talousvedestä 11.6.2025 otetuista näytteistä ei ole todettu taudinaiheuttajabakteereita. Talousveden keittokehotus annettiin varotoimenpiteenä 11.6.2025 aamulla klo 9 aikaan.      


Miljoonasillalla autoilevia muistutetaan painorajoituksen noudattamisesta

Toijalan ylikulkusillan, eli tutummin Miljoonasillan erikoistarkastuksessa on tehty havaintoja rakenteellisista vaurioista, jotka vaativat tarkkaa seurantaa. Jotta sillan vauriot eivät pääse laajenemaan, on erityisen tärkeää, että sillalla autoilevat noudattavat voimassa olevaa 3,5 tonnin painorajoitusta. Tekninen toimi asentaa Ryödintien päähän aiempaa paremmin näkyviä ennakkomerkkejä painorajoituksesta. Erikoistarkastuksen tarkemmat tulokset valmistuvat elokuussa. Tämän jälkeen arvioidaan sillan kunnon vaatimat toimenpiteet.


Akaan palveluliikennettä koskeva infotilaisuus 10.6.2025

Akaan palveluliikenteeseen tulee muutoksia 1.8.2025 alkaen. Liikennöitsijänä jatkaa Saarikunnan Liikenne, mutta Akaakyydin kalusto muuttuu Tuomi Logistiikan Pali-brändin (palveluliikenne) mukaiseksi. Myös reitteihin ja aikatauluihin tulee joitain muutoksia. Palveluliikennettä koskevista muutoksista sekä toiminnasta yleisesti kerrotaan kaikille avoimessa infotilaisuudessa Akaan lähitorilla, os. Kirkkotori 10, 2. krs., 37800 Akaa, tiistaina 10.6.2025 klo 9. Tilaisuudessa asiakkaat pääsevät tutustumaan palveluliikenteen suunniteltuihin


Anna palautetta alueiden kunnossapidosta talvikaudella

Alueiden kunnossapidon tulosyksikkö kerää palautetta katujen ja muiden yleisten alueiden kunnossapidon onnistumisesta talvikaudella 2024-2025. Käytämme tuloksia oman toimintamme kehittämiseen ja tarkastelemme tulevia työkohteita kyselyn tulokset mielessä. Vastausaikaa on 8.6.2025 asti. Vastaa kyselyyn Kiitos ajastasi!


Akaa-päivä valtaa kaupungin 17. toukokuuta

Akaa-päivää vietetään 17. toukokuuta 2025 monipuolisen ohjelman merkeissä eri puolilla kaupunkia. Tapahtumassa esitellään Akaata sujuvan arjen asuinpaikkana; kaupungin omakotitontit, asumisen tarjonta ja paikalliset palvelut tulevat kätevästi kerralla tutuksi. Lisäksi luvassa on maksuttomia kulttuuritapahtumia jokaisessa taajamassa. Tapahtumia on mukana järjestämässä Akaan kaupungin lisäksi paikallisia yrityksiä ja yhdistyksiä. Kotiunelmia ja tyyliä Akaan kaupunki järjestää koko perheen tonttipäivän


Akaan kaupunki muistuttaa puunkaadon ohjeistuksesta

Akaan kaupunki haluaa muistuttaa asukkaita ja maanomistajia, milloin puun kaatamiseen tarvitaan lupa. Lähtökohtaisesti asemakaava-alueella sijaitsevan puun kaatamiseen on aina oltava lupa rakennusvalvontaviranomaiselta. Puun saa kaataa ilman lupaa silloin, jos se aiheuttaa ympäristölleen välitöntä vaaraa. Lisäksi yksittäisen puun saa kaataa, jos kaikki seuraavat ehdot täyttyvät: 1. Puut sijaitsevat hallitsemallasi tontilla. 2. Puita kaadetaan enintään viisi ja


Akaan kaupunki valitsi operaattorit vapaa-ajan kohteille

Akaan kaupunki on valinnut Arajärven alueen operaattoriksi ja vuokralaiseksi Vaara & Maa Oy:n. Toimija vastaa alueen kehittämisestä, ylläpidosta ja toiminnan järjestämisestä. Kaupunki omistaa Akaan Viialassa Arajärvellä yleisen uimarannan sekä saunat, joiden lisäksi alueella sijaitsevat kaupungin vuokraama maja sekä majoitusmökit. Toimijan tavoitteena on säilyttää Arajärven alue rauhallisena ja keidasmaisena kohteena, jota monimuotoinen luonto ympäröi jatkossakin. Toimintoja


Yksityisteiden kunnossapitoavustukset ovat haettavissa

Yksityisteiden kunnossapitoavustukset vuodelle 2025 ovat haettavissa 28.4.2025 klo 15 mennessä. Yksityistielain muutoksesta johtuen avustusta myönnetään ainoastaan järjestäytyneille tiekunnille. Lue lisää avustuksista ja jätä hakemus sivuillamme Lisätietoja antaa kunnossapitopäällikkö Johanna Janhunen puh. 040 335 3274, johanna.janhunen@akaa.fi


Varhaiskasvatuksen palveluverkkosuunnitelman kuntalaiskuuleminen

Tervetuloa varhaiskasvatuksen palveluverkkosuunnitelman kuntalaiskuulemistilaisuuteen tiistaina 11.3.2025 klo 18-19 Toijalan yhteiskoulun auditorion os. Kurisjärventie 18, Akaa Varhaiskasvatuksen palveluverkkosuunnitelman tavoitteena on varmistaa terveelliset ja turvalliset sekä oppimisympäristöiltään nykyvaatimusten mukaiset tilat, jotka ovat ratkaisuiltaan tehokkaat ja taloudelliset. Voit tutustua aineistoon TWeb-palvelussa Tervetuloa!


Akaa mukana Asta-messuilla 31.1.–2.2.2025

Akaan kaupunki on tuttuun tapaan mukana Asta-messuilla Tampereen messu- ja urheilukeskuksessa 31.1.–2.2.2025. Kyseessä on Pirkanmaan suurin asumisen, rakentamisen ja remontoinnin messutapahtuma, joka tarjoaa vinkkejä, ajankohtaista tietoa, ideoita tai tekijöitä omiin projekteihisi! Löydät meidät osastolta A911 – poikkea paikalla kuulemaan tonteista sekä asumisen ja vapaa-ajan tarjonnastamme. Jaossa on myös uunituoretta matkailuesitettämme, jossa on mukana parhaat menovinkit


Sudet puhuttavat Akaassa – ilmoita havainnoista petoyhdyshenkilölle

Artikkelia korjattu: poistettu maininta, että kaupunginhallitus olisi päättänyt koulukuljetusten järjestämättä tai korvaamatta jättämisestä petoeläinhavaintojen perusteella. Alkuvuoden aikana Akaassa on tehty poikkeuksellisen paljon susihavaintoja. Akaan kaupunki ei toistaiseksi järjestä tai korvaa oppilaiden koulukuljetuksia petoeläinhavaintojen perusteella. Kaupunki tarkastelee kuljetuksiatapauskohtaisesti riistanhoitoyhdistykselta saatujen susihavaintotietojen perusteella. Jalannin riistanhoitoyhdistys muistuttaa, että jos suden näkee rakennetussa ympäristössä, asiasta tulee aina soittaa hätänumeroon


Asukkaat haluavat äänestää kuntavaaleissa ja vastata kyselyihin

Kysyimme Akaan asukkailta syksyllä, millä tavoilla he haluavat vaikuttaa kaupungin toimintaan ja palveluiden kehittämiseen. Kyselyyn vastasi 349 henkilöä. Vastaajat saivat valita usean vaihtoehdon osallisuuden keinoista. Suosituimmat tavat olivat kuntavaaleissa äänestäminen (71 prosenttia), kyselyihin vastaaminen (68 %), tapahtumiin osallistuminen (67 %) ja palautteen antaminen sähköisesti 62 %. Lisäksi esiin nousivat muun muassa kuntalaisaloitteen tekeminen tai allekirjoittaminen,


Teknisen toimen vikailmoitus- ja palautepalvelu uudistuu

Akaan kaupungin tekninen toimi laajentaa avointa vikailmoitus- ja palautepalveluaan. Aiemmin vioista on voinut ilmoittaa valaisinvioista, katualueista ja muilla alueilla havaituista puutteista. Nyt käyttöön otetaan vikailmoitus- ja palautepalvelu nimeltään Buildercom BEM. Järjestelmässä voi tehdä ilmoituksia myös rakennuksista ja niihin liittyvistä tiloista. Vanha palautepalvelu jää pois julkisesta käytöstä lähitulevaisuudessa. Teknisellä toimella palautteet ovat vielä nähtävillä ja ne


Akaan kaupunki myy huutokaupalla kolme määräalaa Viialan taajamasta

Akaan kaupunki myy huutokaupalla kolme määräalaa Viialan taajamasta Koiviston alueelta. Määräalat ovat huudettavissa Huutokaupat.com-palvelussa. Kohteisiin voi tutustua sopimuksen mukaan. Yhteydenotot: suunnitteluavustaja Sari Ahola-Mäenpää, puh. 040 335 3292. Kohteet ovat: Koivistontie 28, 37830 Akaa Määräala kiinteistöstä 20-444-1-1174 Pinta-ala 1650 m2, kokonaisrakennusoikeus: 247,5 k-m2 Huutokauppa päättyy la 7.12.2024 klo 21.05 tai 3 minuuttia viimeisen tarjouksen jälkeen Katso


Anna palautetta yleisten alueiden kesäkunnossapidosta

Alueiden kunnossapidon tulosyksikkö kerää palautetta katujen, puistojen ja muiden yleisten alueiden kunnossapidon onnistumisesta kesäkaudella 2024. Käytämme tuloksia oman toimintamme kehittämiseen ja tarkastelemme tulevia työkohteita kyselyn tulokset mielessä. Vastaa Webropol-kyselyyn Vastausaikaa on 15.11.2024 asti. Kiitos ajastasi!