Kirjasto - Akaan kaupunki

Kuntopassien ja erityisliikuntakorttien myynti päättyy Viialan kirjastossa 31.7.

Kuntopassien ja erityisliikuntakorttien myynti päättyy Viialan kirjasto Vilkussa 31.7.2025. 1.8.2025 alkaen eläkeläisten kuntopassien ja erityisliikuntakorttien myynti keskitetään Toijalan Monitoimihallille. Kortteja voi ostaa Monitoimihallin kahviosta Monitoimihallin aukioloaikoina. Eläkeläisten Kuntopassi Eläkeläisten Kuntopassi on eläkkeellä oleville kuntalaisille tarkoitettu kortti, joka oikeuttaa käymään liikuntapalveluiden järjestämissä ohjatuissa ryhmissä. Lisäksi kortin ostamalla voi käyttää Monitoimihallin, Rasin voimailutilan ja Kylmäkosken kuntosalia ilman


Lempi-bussi toimii nuorten kohtaamispaikkana

Akaan nuorisopalvelut liikkuu tänä kesänä Lempi-bussilla nuorten suosimiin paikkoihin eri puolilla Akaata. Nuorisopalveluiden henkilökunta pääsee bussilla jalkautumaan sinne, missä nuoret viettävät kesäpäiviään. Bussissa nuoret voivat viettää aikaa, tavata niin aikuisia kuin muita nuoria sekä viihtyä erilaisten aktiviteettien parissa. Nuoria vastassa saattaa olla nuorisotyöntekijöiden lisäksi esimerkiksi Akaan kirjaston henkilökuntaa. Toiminta on tarkoitettu noin 13–17-vuotiaille nuorille. –


Polkupyöräsuunnistus alkaa perjantaina 30.5.

Pian 40 vuotta täyttävä perinteinen Akaan polkupyöräsuunnistus käynnistyy jälleen perjantaina 30.5.2025. Rastien hakuaika on 15.9.2025 asti. Rastikartan voit hakea perjantaista alkaen Akaan kirjastoista kirjastojen aukioloaikojen puitteissa tai tulostaa polkupyöräsuunnistuksen sivuilta. Suunnistuksessa vähintään 13 pistettä löytäneiden kesken arvotaan 100 euron ja 50 euron lahjakortit. Muistathan palauttaa rastikartan joko paperisena Akaan kirjastoihin tai sähköpostitse liikunta@akaa.fi viimeistään 16.9.2025.


Uusi kokous- ja tapahtumatila Kulttuuritalo Laaksolaan

(Ennakkotiedoista poiketen laulaja Marikon esiintyminen klo 15 on sairastapauksen johdosta valitettavasti peruttu.) Kulttuuritalo Laaksolan (Saunatie 4, 37800 Akaa) uusi kokous- ja tapahtumatila Vuokola avataan Valkeakoski-opiston Löydä sisäinen taiteilijasi -kurssin opiskelijoiden töistä koostuvan näyttelyn myötä lauantaina 26.4.2025 klo 13.00 – 17.00. Samanaikaisesti avataan myös Akaan kuvataiteilijoiden uusi kevätnäyttely ”Kerrostumia”, jonka teoksiin voi puolestaan tutustua Laaksolan näyttelytilassa


Kuntalaiset toivovat kirjastoihin asiantuntijoiden haastatteluita sekä keskustelutilaisuuksia yhteiskunnallisista aiheista

Valkeakosken, Lempäälän, Akaan, Urjalan, Vesilahden ja Pälkäneen kirjastot selvittivät kyselyllä kuntalaisten näkemyksiä ja toiveita vaikuttamisen, osallisuuden sekä sananvapauden edistämisen keinoista. Marraskuussa auki olleeseen kyselyyn vastasi kuuden kunnan alueella yhteensä 126 asukasta.  Kirjastojen toivotaan pitävän esillä yhteiskunnallisia aiheita erityisesti avoimissa tapahtumissa sekä kirja-, lehti- ja elokuvanäyttelyissä. Talous, turvallisuus sekä sosiaali- ja terveydenhuolto olivat kuntalaisia eniten puhuttelevat


Kaupungin kesätyöpaikat haettavissa 2.3.2025 asti

Akaan kaupungin kesätyöpaikat 17–23 -vuotiaille nuorille ovat haettavissa 1.2.–2.3.2025. Kesätöitä on tarjolla sivistystoimen ja teknisen toimen työtehtävissä 2–4 viikon mittaisissa jaksoissa. Työaika vaihtelee yksiköittäin 30–38,25 tuntia/viikko. Tehtävät ovat avustavia tehtäviä, joihin et tarvitse aikaisempaa kokemusta. Reippaudella, täsmällisyydellä ja positiivisella asenteella pääsee siis pitkälle! Katso koko työnhakuilmoitus ja täytä hakemus Kuntarekryn sivuilla


Lättähattu Light(n)ing

Nostalginen lättähattu-juna kuljettaa matkustajia Toijalasta Tampereelle ja takaisin lauantaina 26.10.2024. Edestakainen matka on maksuton. Matkustajat kutsutaan mukaan osallistumaan matkan aikana yhteisölliseen ja ohjattuun valoteoksen valmisteluun. Teos toteutetaan Viialan teatterin ja ohjaaja Arto Mantelan johdolla samana iltana sekä Tampereen että Toijalan asemilla. Junan aikataulu: lähtö Toijalasta klo 18.09, saapuminen Tampereelle klo 18.49. Paluumatkalle juna lähtee Tampereelta


Näyttely Kulttuuritalo Laaksolassa

Ari Yrjänän (1933-2002) urheiluaiheiset pienoisveistokset ovat näytillä Kulttuuritalo Laaksolassa (Saunatie 4, 37800 Akaa) elokuun loppuun asti. Näyttely on avoinna arkisin 26.8.-30.8. klo 10-17 ja lauantaina 31.8. klo 11-15Emeritus päätoimittaja Juha Kosonen kertoo teosten ja taiteilijan historiasta näin:”Ari Yrjänä oli paitsi kansakoulunopettaja ja Pappilan koulun johtaja, myös moni alainen palkittu kuvataiteilija. Ari aloitti valokuvaajana, mistä syntyi


Liikuntavälinelainaamon avajaiset 2.7.

Akaan uusi liikuntavälinelainaamo aloittaa toimintansa 2.7.2024! Liikuntavälinelainaamo sijaitsee Akaan pääkirjastossa, josta saat kirjastokortilla lainattua monipuolisesti erilaisia liikuntavälineitä, kuten SUP-lautoja, tennismailoja, kahvakuulia, rullaluistimia, padel-mailoja ja paljon muuta. Liikuntavälinelainaamon avajaisia vietetään tiistaina 2.7.2024. Klo 14-15 pääset tutustumaan välineisiin Akaan pääkirjastossa osoitteessa Köyvärintie 1, jonka jälkeen SUP-lautojen ja muiden ulkovälineiden testausta klo 16-17.30 Sampolanrannassa osoitteessa Sampolantie 5. Tervetuloa!


Leena Elina Valkeapäälle valtionpalkinto

Akaalainen Leena Elina Valkeapää on saanut tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon 2024 kirjastaan Kansallispuvun kulttuurihistoria. Tiedonjulkistamisen valtionpalkinto on valtakunnan korkein kunnianosoitus ansiokkaasta tiedonjulkistamisesta. Valtioneuvoston sivuilla kerrotaan Valkeapään palkitusta teoksesta näin: ”Kansallispuvun kulttuurihistoria on perusteos kansallispuvusta. Siinä käydään tarkkaan ja suorasanaisesti läpi asun varhainen rooli poliittisena välineenä kansallisromanttisen heräämisen aikana ja vakiintuminen sotienvälisen ajan maakuntahengen ilmentymäksi sekä käytännölliseksi ja


Lasten ja nuorten kesälukukampanjat Akaan kirjastoissa

Kesän aikana Akaan kirjastoissa on tarjolla lapsille ja nuorille jopa 3 erilaista kesälukukampanjaa, joista lisätietoa alla: Kerää leimoja Akaan kirjastojen lasten lukupassiin ajalla 3.6.-30.8. Saat leiman jokaisesta lukemastasi kirjasta. Päivässä voi saada yhden leiman. Kerättyäsi 9 leimaa saat pikkupalkinnon. Leimat ja palkinnon saat Akaan kirjastoista (Toijalan pääkirjasto ja Viialan kirjasto Vilkku). Palauta täytetty passi jompaankumpaan


Kulttuuritilojen vakiovuorojen haku on käynnissä

Akaan kaupungin kulttuuritilojen vakiovuorot ajalle syksy 2024 ja kevät 2025 ovat haettavissa 15.6.2024 mennessä. Hakemukset tehdään sähköisellä lomakkeella. Vakiovuoroja voi hakea Laaksolaan (Saunatie 4) sekä Seurantalo Sampolaan (Sampolantie 3). Tarkemmat ohjeet löytyvät kaupungin sivuilta: Kulttuuritilat Mikäli kaikki vuorot eivät täyty kesäkuun haussa, niin elokuussa järjestetään toinen haku. Lisätietoja antaa: Jarmo Julkunen, tapahtuma- ja kulttuurikoordinaattori jarmo.julkunen@akaa.fi