Tee ja viihdy - Sivu 4 - Akaan kaupunki

Maalämmön asennustyöt alkavat Sampolassa ja Sampolanrannassa

Seurantalo Sampolassa ja Sampolanrannassa alkavat maalämmön asennustyöt viikolla 43. Työt alkavat ulkoalueilla noin 250 metrin syvyisten kaivojen porauksella.  Poraus vie 2-4 viikkoa. Töistä aiheutuu meluhaittaa ja niitä tehdään pääosin arkisin klo 7-21. Lauantaisin voidaan porata klo 8-18 välisenä aikana. Kaivojen paikat merkitään näkyvästi töiden etenemisen mukaan. Töiden vuoksi pysäköinnissä ja tontilla kulkemisessa voi olla poikkeusjärjestelyjä.


Lättähattu liikennöi Valkeakoski-päivänä 27.10.2024 Toijalan ja Valkeakosken välillä

Tapahtuma on osa koko Pirkanmaan laajuista Ruudun takaa -kokonaisuutta ja junamatkat ovat maksuttomia. Pysäkit Toijalassa, Ilolassa ja Valkeakoskella. Toijalan Veturimuseo on poikkeuksellisesti avoinna junan Toijalan pysähdyksen ajan klo 14.30-15.30 ja museolla voi tällöin näyttelyyn tutustumisen lisäksi nauttia kahvia ja kuumaa mehua. Lisäksi Ilolassa ovat Ilolan maatilamatkailun palvelut avoinna ja Valkeakoskella on mahdollisuus tutustua Valkeakoski-päivän ohjelmaan


Lättähattu Light(n)ing

Nostalginen lättähattu-juna kuljettaa matkustajia Toijalasta Tampereelle ja takaisin lauantaina 26.10.2024. Edestakainen matka on maksuton. Matkustajat kutsutaan mukaan osallistumaan matkan aikana yhteisölliseen ja ohjattuun valoteoksen valmisteluun. Teos toteutetaan Viialan teatterin ja ohjaaja Arto Mantelan johdolla samana iltana sekä Tampereen että Toijalan asemilla. Junan aikataulu: lähtö Toijalasta klo 18.09, saapuminen Tampereelle klo 18.49. Paluumatkalle juna lähtee Tampereelta


Erityisliikuntakortti astuu voimaan 1.1.2025

Vuoden 2025 alusta akaalaisilla pitkäaikaissairailla, liikuntarajoitteisilla ja vammaisilla henkilöillä on mahdollisuus hakea käyttöönsä erityisliikuntakortti, jolla on mahdollisuus käyttää kaupungin kuntosaleja. Erityisliikuntakortin tavoitteena on aktivoida erityisryhmiin kuuluvia henkilöitä liikkumaan. Korttiin oikeuttavat sairaudet ja vammat on luokiteltu alla. Korttia ostettaessa tulee esittää kelakortti, jossa on tunnus tai lääkärintodistus, joka osoittaa oikeuden erityisliikuntakorttiin. Lisäksi kortti voidaan myöntää harkinnanvaraisesti


Kesämatkailijoiden määrä jatkoi kasvuaan Akaassa

Akaassa matkailualan hyvä noste jatkuu edelleen. Matkailijoiden määrä jatkoi kasvuaan kesäkaudella 2024. Akaan kaupungin paikallisille matkailutoimijoille järjestämässä kyselyssä 45 prosenttia vastaajista kertoi kesämatkailijoiden määrän lisääntyneen vuoteen 2023 verrattuna. Joka viides sanoi matkailijoiden määrän pysyneen samana, ja joka viides kertoi sen laskeneen. Kyselyyn vastasi paikallista 20 matkailuyritystä ja tapahtumanjärjestäjää. Näissä matkailukohteissa tai -tapahtumissa kävi kesän aikana


Syyslomaviikon menovinkkejä

Syyslomaa vietetään 14.–20. lokakuuta. Akaa tarjoaa syyslomaa viettäville elämyksiä, kokemista ja tekemistä. Lapsille on runsaasti ohjelmaa: aina iloiset Mimi ja Kuku laittavat pystyyn huiman hauskat Halloween-etkot Seurantalo Sampolassa tiistaina 15. lokakuuta. Akaan seurakunta järjestää muun muassa hauskan toimintapäivän Viialan kirkolla maanantaina 14.10. sekä perheretken Herra Hakkaraisen taloon Sastamalaan tiistaina 15.10. Nuorille on tarjolla keilausta, nuorisokahviloita


Lasten liikuntamaa keskiviikkoisin klo 16-17

Suosittu lasten liikuntamaa keskiviikkoisin klo 16-17 Toijalan yhteiskoulun liikuntasalissa, osoitteessa Kurisjärventie 18, Akaa. Kulku liikuntasaliin iltakäytön ovesta, kentän puoleiselta sivulta. Lasten liikuntamaa on suunnattu alakouluikäisille lapsille ja on kaikille maksuton. Liikuntamaassa pelaillaan, tehdään temppuratoja ja liikutaan lapsille mieluisilla tavoilla. Paikalla on liikunnanohjaaja valvomassa, mutta toiminta ei ole ohjattua. Liikuntamaahan ei tarvitse ilmoittautua; paikalle voi tulla


Sivistyslautakunta käsittelee talouden tasapainottamistoimia torstaina 26.9.

Akaan talouden tasapainottamisen tarve vaikuttaa myös sivistystoimen vuoden 2025 suunnitteluun ja sitä kautta monien akaalaisten arkeen. Sivistystoimeen kuuluu varhaiskasvatuksen ja koulujen lisäksi myös vapaa-aikapalvelut, eli nuorisotoimi, liikuntapalvelut, kulttuuri ja kirjasto. Sivistystoimella on myös iso rooli kaupungin hyvinvointityössä. Sivistyslautakunta käsittelee säästölistaa kokouksessaan 26.9.2024. Sivistyslautakunta aloitti säästölistan käsittelyn jo elokuussa. Listalla on jotain kaikilta sivistystoimen tehtäväalueilta. –


Polkupyöräsuunnistus liikutti jälleen akaalaisia

Perinteinen Akaan polkupyöräsuunnistus päättyi jälleen tämän kesän osalta sunnuntaina 1.9.2024. Rastikarttoja palautettiin määräajassa 115 kappaletta ja lahjakorttien arvontaan osallistuivat kaikki vähintään 13 rastia hakenutta. Arvonnassa lahjakortin voittivat Eira ja Miika, voittajiin on oltu yhteydessä henkilökohtaisesti. Anna palautetta polkupyöräsuunnistuksesta Olemme avanneet polkupyöräsuunnistuksen palautekyselyn, jotta voimme kehittää polkupyöräsuunnistusta vastaamaan entistä paremmin kuntalaisten toiveita. Anna palautetta, kehitysideoita ja


Hunaja maistui Akaan Hunajahulinoiden päätähtenä

Akaan 11. Hunajahulinat saivat liikkeelle noin 5000 kävijää 24.–31.8.2024. Elokuun lopussa vietetyn makean juhlaviikon käynnisti perinteisesti Hunajatori, joka keräsi yhteen hunajantuottajat sekä runsaasti paikallisia yhdistystoimijoita ja muita näytteilleasettajia lauantaina 24. elokuuta. Hunajaostosten lomassa yleisölle oli tarjolla ohjelmaa: Toijalan torilla nähtiin yleisöryntäys, kun akaalaislähtöinen Anna-Maija Tuokko tulkitsi elokuvamusiikkia pianisti Petri Somerin säestyksellä. Pikku Kakkosesta tuttu Maisteri


Näyttely Kulttuuritalo Laaksolassa

Ari Yrjänän (1933-2002) urheiluaiheiset pienoisveistokset ovat näytillä Kulttuuritalo Laaksolassa (Saunatie 4, 37800 Akaa) elokuun loppuun asti. Näyttely on avoinna arkisin 26.8.-30.8. klo 10-17 ja lauantaina 31.8. klo 11-15Emeritus päätoimittaja Juha Kosonen kertoo teosten ja taiteilijan historiasta näin:”Ari Yrjänä oli paitsi kansakoulunopettaja ja Pappilan koulun johtaja, myös moni alainen palkittu kuvataiteilija. Ari aloitti valokuvaajana, mistä syntyi