Ajankohtaista - Sivu 2 - Akaan kaupunki

Hiekoitushiekan poisto ja katujen kevätpesu ovat alkaneet

Jokakeväinen hiekanpoisto- ja katujenpesu -urakka on alkanut Akaan kaupungin alueilla. Hiekanpoisto on alkanut pääväylien kevyen liikenteen väyliltä ja jatkuu kunnossapitoluokituksen mukaisesti pääväyliltä kokoojakatujen kautta kohti tonttikatuja. Työtä tehdään useammalla alueella samanaikaisesti sekä kaupungin omana työnä että urakoitsijavoimin. Yöpakkaset hidastavat työtä jonkin verran, sillä hiekotusmateriaali on poistettava märkänä pölyämisen ehkäisemiseksi. Kaupungin omistamien kiinteistöjen hiekanpoistot ovat myös


Valtuuston 25.3.2026 päätökset

Akaan kaupunginvaltuusto kokoontui 25.3.2026 ja teki seuraavat päätökset: 3 § Akaan Toijalan uusi 8-ryhmäinen päiväkoti, hankesuunnitelman hyväksyntä ja hankinnan kriteerit Kaupunginvaltuusto päätti Akaan Toijalan uuden 8-ryhmäisen päiväkodin rakentamispäätöksen tekemistä hyväksymällä hankesuunnitelman ja sen liitteet alkuperäisellä pihankäyttösuunnitelmalla vahvistaa Akaan Toijalan uuden 8-ryhmäisen päiväkodin rakennusinvestoinnin määrärahaksi 5.900.000 euroa ja ensikertaisen varustuksen sisältäen av-varusteet määrärahaksi 340.000 euroa. Akaan


Akaassa suunnitellaan vilkasta kaavoitusvuotta 2026

Keskustaa kehitetään, uusia asuinalueita valmistellaan ja ranta-alueiden kaavoitus käynnistyy. Akaan kaupungin kaavoituskatsaus 2026 ja uusi kaavoitusohjelma esittelevät laajan kokonaisuuden hankkeita, joiden avulla kaupunki varautuu kasvuun, parantaa asuinalueita ja kehittää palveluiden saavutettavuutta. Kaavoituskatsaus on nähtävillä 25.3–30.4.2026.    Uusi projekteja ja jatkokehittämistä  “Meillä on paljon kiinnostavia hankkeita käynnissä”, kertoo kaavoituspäällikkö Niina Järvinen. “Vuoden laajin hanke meillä tulee olemaan koko Akaata koskeva yleiskaava, jonka ehdotusvaihetta työstämme tänä vuonna”, Järvinen jatkaa. 


Torkontien siltaurakka käynnistyy

Huonokuntoisen Torkontien sillan uusimisen urakka on käynnistymässä suunnittelulla ja työmaan valmisteluilla. Uusimishanke toteutetaan suunnittelu ja toteutus (ST) -mallilla, jossa pääurakoitsija vastaa sillan rakennussuunnittelusta ja uuden sillan rakentamisesta. Tekninen lautakunta on valinnut kokouksessaan 25.2.2026 ST-urakan päätoteuttajaksi Silvertek Oy:n. Työmaa vaikuttaa alueen liikenteeseen Liikenne Torkontien sillalla katkaistaan urakan ajaksi. Urakan ajaksi jalankulku- ja pyöräilyliikenne joudutaan siirtämään kiertoreiteille.


Kaupunginhallituksen päätökset 17.3.2026

Akaan kaupunginhallitus kokoontui 17.3.2026 ja teki seuraavat päätökset:  48 § Kaupunginjohtajan ajankohtaiskatsaus Merkittiin tiedoksi 49 § Lastunmäen asemakaavan ajanmukaisuuden arviointi Kaupunginhallitus hyväksyi elinvoimalautakunnan ehdotuksen ja ehdottaa valtuustolle, että se – toteaa Lastunmäen asemakaavan 003007 (vahvistettu 15.7.1977) vanhentuneeksi. – toteaa valtuuston päätöksellä vanhentuneeksi todetulla alueella tulevan voimaan alueidenkäyttölain 61 §:ssä tarkoitetun rakennuskiellon 50 § Omakotitonttien kauppahinnan alentaminen rakentamisolosuhteiden


Liikuntasalien vakiovuorojen haku

Kesän liikuntasalien vakiovuorojen haku käynnistyy 15.3. ja haku päättyy 31.3. Kesän vuorot on haettavissa Akaa Areenan, Monitoimihallin, Pappilan koulun ja Toijalan yhteiskoulun liikuntatiloihin. Talvikauden vakiovuorot Sisäliikuntapaikkojen talvikauden vakiovuorot on haettavana 15.4.-5.5.2026. Haku: Hakulomake ja lisätietoja löytyy sisäliikuntatilojen harjoitusvuorot ja varaukset sivuilta. Lisätietoja: maria.pulkkinen@akaa.fi, puh. 040 335 3564.


Haku aamu- ja iltapäivätoimintaan lukuvuodelle 2026 – 2027

Aamu- ja iltapäivätoimintaan haku lukuvuodelle 2026–2027 on käynnissä Wilmassa 9.3. – 31.3.2026 välisenä aikana. Hakulomake tulee täyttää Wilman nettiselainversiossa, ei sovelluksessa.  Akaan kaupungissa perusopetuslain mukaista aamu- ja iltapäivätoimintaa tarjotaan 0 – 2. vuosiluokkien oppilaille. Haku aamu- ja iltapäivätoimintaan päättyy 31.3.2026. Myöhässä hakeneille paikka voidaan myöntää vain, jos ryhmässä on tilaa.   Aamu- ja iltapäivätoimintapaikka näkyy Wilmassa toukokuun loppuun


Tampereen seudun työllisyysalueelle lähes kolme miljoonaa euroa tukea nuorten työllistämiseen – Työnantajat voivat pian hakea nuorten rekrytointitukea

Tampereen seudun työllisyysalueelle on myönnetty lähes kolme miljoonaa euroa nuorten rekrytointitukea, jonka avulla työnantajia kannustetaan tarjoamaan töitä alle 30-vuotiaille Tampereen seudun työllisyysalueen työttömille nuorille vähintään puoleksi vuodeksi. Tuki helpottaa työnantajan palkkakustannuksia ja tarjoaa nuorille väylän työelämään. Uudenmaan elinvoimakeskus on myöntänyt Tampereen kaupungille 2,93 miljoonaa euroa nuorten työllistämiseen tarkoitettua rekrytointitukea. Harkinnanvarainen tuki on tarkoitettu elinkeinotoimintaa harjoittaville


Kuntabarometri 2026 on käynnissä

Valtakunnallinen Kuntabarometri 2026 on jälleen käynnissä, ja yrittäjillä on vielä hyvin aikaa osallistua. Akaan kaupunki kannustaa kaikkia yrittäjiä vastaamaan kyselyyn, jotta yrittäjien ääni kuuluu mahdollisimman kattavasti myös meidän kunnassamme. Kuntabarometri on Suomen Yrittäjien joka toinen vuosi toteuttama kysely, jossa arvioidaan kuntien ja yrittäjien välistä yhteistyötä sekä elinkeinopolitiikan onnistumista. Tuloksia hyödynnetään valtakunnallisesti, alueellisesti ja kuntakohtaisesti. Mitä


Kaupunginhallituksen 3.3.2026 päätökset

Akaan kaupunginhallitus kokoontui 3.3.2026 ja teki seuraavat päätökset:  30 § Akaan Toijalan uusi 8-ryhmäinen päiväkoti, hankesuunnitelman hyväksyntä ja hankinnan kriteerit Kaupunginhallitus hyväksyi teknisen lautakunnan ehdotuksen ja ehdottaa edelleen kaupunginvaltuustolle Akaan Toijalan uuden 8-ryhmäisen päiväkodin rakentamispäätöksen tekemistä hyväksymällä hankesuunnitelman ja sen liitteet alkuperäisellä pihankäyttösuunnitelmalla että valtuusto vahvistaa Akaan Toijalan uuden 8-ryhmäisen päiväkodin rakennusinvestoinnin määrärahaksi 5.900.000 euroa ja ensikertaisen


Ohjelmaa Ikiliikkuja-viikolla!

Ikiliikkuja-viikkoa vietetään 9-13.3.2026. Liikunnallinen teemaviikko tarjoaa monipuolista tekemistä ikäihmisille. Kurkkaa, mitä kaikkea viikolla on luvassa ja nappaa kaverikin mukaan!   Ikiliikkuja-viikolla ohjelmassa: Maksuton ”Potkua proteiinista” etäwebinaari torstaina 12.3. klo 10-10.45 Monitoimihallilla Rauhallisen liikunnan tilassa (Tarjolla on tietoa liikkumisen ja ravitsemuksen merkityksestä hyvinvointiin ja vinkkejä omaan arkeen). Webinaariin saadaan vieraaksi Gerontologinen ravitsemus ry:n (Gery) asiantuntija.  


Tekojää suljetaan

Kiitokset kaikille luistelijoille kuluneesta talvesta! Tekojään huoltotoimet päättyvät tältä erää perjantaina 6.3.2026. Jäädytyskoneet jäävät ansaitulle kesälomalle, ja toimintaa jatketaan jälleen marraskuussa.


Vuoden ensimmäinen akaalainen

Akaan kaupunginjohtaja kävi tapaamassa vuoden ensimmäistä akaalaista – 5. tammikuuta syntynyttä pientä ihmettä. 🧡 Tämä pitkätukkainen, suloinen pikku sankari syntyi Villiina ja Eeli Jokisen perheen esikoiseksi. Painoa hänellä oli syntyessään 3850 g ja pituutta 51 cm. Pienokainen nukkuu hyvin, joskin vielä lyhyissä pätkissä – aivan kuten vastasyntyneen elämään kuuluukin. ✨ Akaa toivottaa perheelle lämpimät onnittelut ja iloa uusiin


Haku varhaiskasvatukseen toimintavuodelle 2026–2027

Varhaiskasvatuksen haku toimintavuodelle 2026–2027 on 2.–29.3.2026 Toiveet hoitopaikan vaihdosta toimintakaudelle 2026–2027  tulee jättää eDaisy järjestelmässä 2.–15.3.2026 Varhaiskasvatusta järjestetään Akaassa osa- ja kokopäiväisesti päiväkodeissa tai kokopäiväisenä perhepäivähoidossa. Vuorohoitoa tarjotaan ainoastaan epäsäännölisestä työstä tai opiskelusta johtuvista syistä. Hakeminen tapahtuu ensisijaisesti täyttämällä sähköinen hakemus eDaisy järjestelmässä. Hakemukselle on hyvä laittaa myös toissijainen hakutoive mikäli ensisijaista hakutoivetta ei voida toteuttaa.