Ajankohtaista - Sivu 47 - Akaan kaupunki

Syyslomaviikolla tekemistä ja tapahtumia

Akaa tarjoaa syyslomalaisille kivoja tapahtumia ja virkistävää tekemistä. Poimi omasi! Tapahtumat Lauantai 15.10. klo 9–16 Suurtori Toijalan torilla, Kirkkotori. Järj. Suomen Tapahtumatrio Oy klo 17–21 Wauto liikkuu taajamissa. Järj. Akaan kaupungin nuorisopalvelut ja yhteistyökumppanit Tiistai 18.10. 18.10. klo 17–21 toukolailta Toukolassa. Tarkoitettu nuorille 15-vuotiaasta ylöspäin. Lisätietoa Jani Myllylä, puh. 040 7422711. Järj. Akaan seurakunta Keskiviikko


Astetta alemmas -kampanja haastaa energiansäästötalkoisiin

Akaan kaupunki on mukana valtionhallinnon Astetta alemmas –kampanjassa, joka kannustaa kaikkia osallistumaan yhteisiin energiansäästötalkoisiin. Parhaillaan selvitämme, millä tavoin kaupunki voi vähentää energiankulutustaan tulevan talven aikana. Ehdotus konkreettisista toimenpiteistä on menossa teknisen lautakunnan hyväksyttäväksi 27. lokakuuta. Säästötoimet liittyvät muun muassa infran ylläpitämiseen, valaistuksen energiatehokkuuden parantamiseen ja kiinteistöjen lämpötilan laskuun niiltä osin, kuin se on järkevää ja


Akaan Toijalan kouluverkon uudistaminen etenee

Akaassa Toijalan kouluverkon uudistaminen etenee sekä pohjoisen että eteläisen puolen osalta. Akaan valtuusto hyväksyi kokouksessaan 28.9. niin sanotun Nappilan pienten koulun tarkentuneen kustannusarvion. Seuraavana vuorossa on kilpailutuksen valmistelu ja tavoitteena on, että koulun rakentamistyöt saadaan käyntiin Toijalan vanhan terveyskeskuksen tontille viimeistään kevään 2024 aikana, jolloin valmista voisi olla syksyllä 2025. Koulun sijainti varmistunee lähikuukausien aikana.


Kausi-influenssarokotukset 2022–2023 alkavat

Kausi-influessarokotusten ajanvaraus avataan 19.10.2022 Influenssarokotteen saavat kansallisessa ohjelmassa maksutta ne, joiden terveydelle influenssa aiheuttaa oleellisen uhan tai joiden terveydelle rokotuksesta on merkittävää hyötyä. Raskaana olevat Kaikki 65 vuotta täyttäneet Alle 7-vuotiaat lapset Sairauden tai hoidon vuoksi riskiryhmiin kuuluvat Varusmiespalveluksensa aloittavat miehet ja vapaaehtoisen asepalveluksen aloittavat naiset Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä lääkehuollon henkilöstö, joka osallistuu potilaiden ja


Pirkanmaan hyvinvointialueen kysely asukkaille maksutavoista vastaanottotoiminnoissa

Pirkanmaan hyvinvointialue järjestää kyselyn asiakasmaksutavoista pirkanmaalaisille. Kyselyn tarkoituksena on selvittää, millä tavoin pirkanmaalaiset ovat halukkaita jatkossa maksamaan käynneistään terveydenhuollon vastaanottopalveluissa. Kyselyn tuloksia hyödynnetään sujuvan asioinnin kehittämisessä. Tarkoituksena on kartoittaa asiakasnäkemystä, jotta maksamisesta saataisiin sujuvaa ja tehokasta. Kysely kattaa terveydenhuollon ja suun terveydenhuollon palvelut. – On tärkeää selvittää nyt pirkanmaalaisten halukkuus maksaa vastaanottotoiminnan asiakasmaksuja myös muulla


Maankäyttö ja kaavoitus sekä rakennusvalvonta esittäytyvät

Akaan kaupungin maankäyttö ja kaavoitus sekä rakennusvalvonta ovat saaneet riveihinsä vahvistusta. On siis hyvä aika esitellä henkilöstömme. Maankäytön ja kaavoituksen tiimi Kuvassa vasemmalta oikealle: suunnitteluavustaja Sari Vierimaa, lupainsinööri Sanna Anttila, kaavasuunnittelija Anniina Grönholm, kaavoituspäällikkö Niina Järvinen ja kaupunkikehitysjohtaja Lasse Silván. Rakennusvalvonnan tiimi Kuvassa vasemmalta oikealle: vs. rakennustarkastaja Janne Uusimaa, lupasinsinööri Milla Kytölä, tarkastusinsinööri Jussi Kirkonoja


Rasin kuntosali avataan ma 24.10. klo 12.00

Rasin kuntosalin remontti ja uusien laitteiden asennukset ovat viimeistä vaille valmiit. Sali avataan käyttäjille maanantaina 24.10. klo 12.00. Uusien laitteiden toimittaja on luvannut asentaa vielä puuttuvat laitteet viikon 43 aikana. Salilla vietetään avoimia ovia lauantaina 29.10. klo 12.00 – 15.00, jolloin paikalla on Akaan liikuntapalveluiden edustaja ja Akaan Voima ry:n valmentajia. Tervetuloa tutustumaan uusiin laitteisiin.


Kaupunginhallituksen päätökset 4.10.2022

Akaan kaupunginhallitus kokoontui 4.10.2022 ja teki seuraavat päätökset: 251 § Akaan kaupungin palveluasumisen palvelut Kaupunginhallitus päätti tarjouskilpailun perusteella valittavista puitesopimustoimittajien tarjoajista ja palveluyksiköistä 252 § Perustietotekniikan palveluiden hankinta Kuntien Tiera Oy:ltä Kaupunginhallitus päätti hyväksyä Tiera Oy:n kanssa neuvotellut sopimukset Tieran palveluiden käyttöönotosta kaupungin perustietotekniikassa sekä valtuuttaa tietohallinnon käynnistämään siirtymähankkeen. 253 § Hyvinvointialueen vaikuttamistoimielimet / vanhusneuvosto – kuntakohtainen edustus


Avantosaunan polettivika korjattu

Avantosaunojen avainpolettiongelma on nyt korjattu. Pahoittelemme viasta aiheutunutta harmia. Avantosaunojen aukioloajat löydät Avantouinti-sivulta


Attendo irtisanonut hoivakoti Peltolan sopimuksen – palveluiden jatkuvuus halutaan turvata

Attendo sanoo irti merkittävän määrän ikääntyneiden palveluja koskevia sopimuksiaan kuntien ja kuntayhtymien kanssa. Attendon mukaan irtisanomisten taustalla ovat ensi vuoden huhtikuussa ja joulukuussa edessä olevat muutokset hoitajamitoituksessa. Attendo on irtisanonut myös Akaan Peltolan nykyisen sopimuksen Akaan kaupungin/Pirkanmaan hyvinvointialueen kanssa päättyen toukokuussa 2023. Pirkanmaan hyvinvointialue vastaa ikäihmisten tehostetun palveluasumisen palvelujen järjestämisestä 1.1.2023 alkaen. Akaan kaupunki, Pirkanmaan hyvinvointialue


Akaan yrityspalvelut ja Ensimetri tiivistävät yhteistyötä

Akaalaiset yrittäjyyttä sekä yrityksen perustamista harkitsevat saavat jatkossa tukea Ensimetrin Anu Lehtolalta. Anulla on pitkä kokemus alkavien yrittäjien neuvonnasta ja hän tulee täydentämään Akaan kaupungin elinkeinopalvelutiimiä mainiosti. Myös elinkeinopäällikkö Jari Jokiseen voi olla yhteydessä, missä tahansa asiassa. Löydämme aina juuri sinulle parhaan tuen haasteeseesi. Palvelu on maksutonta. Yhteystiedot: Ensimetri yrittäjyysasiantuntija Anu Lehtola +358 40 836


Ikääntyneiden toimintakyvyn mittaukset 5.10. Viialassa

Toimintakyvyn mittauspäivät järjestetään Viialan Työväentalolla ke 5.10. klo 12-15. Mittauspäivänä suoritetaan seuraavia testejä: kävelynopeus, tuolilta ylösnousu, tasapainotesti, puristusvoimamittaus. Lisäksi mitataan verenpaine ennen testeihin osallistumista. Mukana paikalla myös fysioterapeutti ja liikunnanohjaaja antamassa vinkkejä ja liikuntaneuvontaa. Ota myös läheisesi mukaan! Osallistuminen on ilmaista ja omalla vastuulla – Tilaisuudessa on kahvitarjoilu ja maskisuositus! Mittaukset voi suorittaa ilman jalkineita


Miten johtaa työntekijäkokemusta, houkutella oikeat osaajat ja erottua työmarkkinoilla? Imago-valmennus yrityksille

Suositun Imago-valmennuksen syksyn 2022 ryhmiin mahtuu vielä mukaan. Miten johtaa työntekijäkokemusta, houkutella oikeat osaajat ja erottua työmarkkinoilla? Hae mukaan maksuttomiin valmennuksiin: aloitukset loka- ja marraskuussa!  Yrityksille on syksyn aikana tarjolla maksutonta etävalmennusta vahvan työnantajamielikuvan rakentamiseen! Valmennuskokonaisuus koostuu kahden kuukauden aikana toteutettavista kolmesta erillisestä valmennusiltapäivästä, joissa pureudutaan vahvan työnantajamielikuvan ja yrityskulttuurin perusteisiin osaajien löytämiseen ja houkutteluun


Kaupunginvaltuuston päätökset 28.9.2022

Akaan kaupunginvaltuusto kokoontui 28.9.2022 ja teki seuraavat päätökset: 60 § Siirtosopimus ja siirtosuunnitelma koskien 1.1.2023 lukien Pirkanmaan hyvinvointialueelle siirtyvää henkilöstöä Kaupunginvaltuusto hyväksyi siirtosopimuksen ja siirtosuunnitelman henkilöstön siirtämisestä Pirkanmaan hyvinvointialueelle 1.1.2023 lukien. 61 § Arviointikertomus 2021 Kaupunginvaltuusto päätti merkitä tiedoksi koonnin kaupunginhallituksen, kaupunginhallituksen henkilöstöjaoston ja lautakuntien lausunnoista arviointikertomuksesta. 62 § Talouskatsaus 1-6/2022 Kaupunginvaltuusto päätti merkitä tiedoksi


Valtuusto kokoontuu 28.9.2022

Valtuuston kokous pidetään 28.9.2022 klo 18.00 Toijalan yhteiskoulun auditoriossa. Yleisö voi seurata kokousta internetissä osoitteessa akaa.fi/valtuustonkokous Kokousta voi seurata myös paikan päällä. Asiat: § 58 Kokoukseen osallistuvien toteaminen sekä kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus § 59 Pöytäkirjantarkastajien vaali ja tarkastusajankohdan määrääminen § 60 Siirtosopimus ja siirtosuunnitelma koskien 1.1.2023 lukien Pirkanmaan hyvinvointialueelle siirtyvää henkilöstöä § 61 Arviointikertomus