Aamu- ja iltapäivätoiminta - Akaan kaupunki

Aamu- ja iltapäivätoiminta

Esikoululaisten  ja koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnasta käytetään lyhennettä ap/ip -toiminta. Käytämme Kylmäkosken koulun ap/ip-toiminnasta myös nimitystä Kirkkis.

Ap/ip-toimintaa järjestetään uuden koulurakennuksen esiopetusta ja ap/ip-toimintaa varten suunnitellussa tilassa.

Toiminta on suunnattu esikoululaisille ja 1. ja 2. vuosiluokan oppilaille.

Tavoitteena on järjestää turvallinen, monipuolinen ja toiminnallinen aika eskareille ja koululaisille.

Kirkkis noudattaa koulun toiminta-aikoja. Loma-aikoina toimintaa järjestetään vain esikoululaisille keskitetysti Viialan tai Toijalan toimipisteissä.

Esikoululaiset saavat aamupalan koululla, mutta koululaisten mahdollisesta aamupalasta vanhemmat huolehtivat itse. Aamuhoitoon tulevat lapset voivat syödä aamupalaeväänsä hyvissä ajoin ennen koulun alkamista.

Kaikki ap/ip- toiminnassa olevat lapset ovat oikeutettuja välipalaan iltapäivällä.

Kirkkiksen ohjaajina toimivat

Taina Halonen (vastuuohjaaja)
Tiina Lindström
Mirva Mäntylä
Mervi Nieminen (henkilökohtainen avustaja)
Juho Pouru
Petra Tarpila

Päivärytmi

Esikoululaisten hoito alkaa (tarvittaessa ja ennalta sopien) klo 6.30.

Kello 7.00 Kirkkis aukeaa, rauhallisia leikkejä, pelejä ja muuta toimintaa

Kello 7.50 Koululaisten aamupala (eväät)

Kello 8.15 Esikoululaisten aamupala

Koulupäivä
Esikoululaiset: Kello 9.00 – 13.00
1. – 2. luokka: Kello 8.00/9.00 – 12.00 – 13.00

Kello 12.00 – 13.00 Ulkoilua (koululaiset) ja/tai leikkiä

Kello 13.00 – 14.00 Jakoryhmät (salissa/ulkona/ohjattu toiminta luokassa/lepohetki)

Kello 14.15 – 14.45 Välipala

Kello 14.30 – 16.30 Vuosisuunnitelman mukaista toimintaa sekä leikkiä, pelejä, muuta touhua ja ulkoilua sään mukaan

Esikoululaisten hoito jatkuu (tarvittaessa ja ennalta sopien) klo 17.00 asti.

Toimintaan hakeminen ja paikan irtisanominen

Aamu- ja iltapäivätoimintapaikkaa haetaan kirjallisesti, joko kouluun ilmoittautumisen yhteydessä, tai jälkikäteen kesken toimintakauden. Hakemuslomake löytyy Wilmasta.

Huoltajien tulee ilmoittaa lapsen läsnäolomuutoksista Kirkkikseen.
Puhelinnumero: 040 335 4638.

Aamu- ja iltapäivätoiminta tulee irtisanoa kirjallisesti viimeistään kaksi viikkoa ennen hoidon päättymistä. Irtisanomislomake täytetään sähköisesti. Lomake löytyy Akaan verkkosivuilta,  seuraavan linkin kohdalta:

Aamu- ja iltapäivätoiminta
> Sähköiset lomakket/linkit
> Aamu- ja iltapäivätoimintapaikan toiminta-ajan muutos/irtisanominen