Ajankohtaista - Sivu 64 - Akaan kaupunki

Onko yrityksen omistajanvaihdos mielessä tai lähellä? – Valtakunnallinen omistajanvaihdosbarometri 2021 -kysely on auki 31.3. asti

Suomen Yrittäjät tiedottaa: Valtakunnallinen omistajanvaihdosbarometri 2021 -tutkimus on käynnistynyt. Peräti noin 30 000 pientä ja keskisuurta yritystä suunnittelee omistajanvaihdosta seuraavan kahden vuoden aikana Suomessa. Yrityksensä myyntiä suunnittelevilta tai jo myyneiltä sekä sukupolvenvaihdoksen äärellä olevilta yrittäjiltä saatu tieto ja kokemus on äärimmäisen tärkeää.  Tutkittua tietoa tarvitaan, jotta yrittäjien aikeet ja tarpeet saadaan selville, jotta tarvittavat palvelut voidaan


Etäopetus jatkuu yläkouluissa ja toisella asteella 5.4. asti

Pirkanmaan pandemiaohjausryhmä suosittelee jatkamaan yläkoulujen ja toisen asteen etäopetusta 5.4. asti. Syynä on Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella jatkuva koronan leviämisvaihe. Ohjausryhmä esittää aluehallintovirastolle kuuden henkilön kokoontumisrajoituksen jatkamista 18.4. saakka. Myös yksityistilaisuuksiin suositellaan edelleen kuuden henkilön rajoitusta. Aikuisten liikuntaharrastukset sisätiloissa on suositeltu pidettäväksi tauolla toistaiseksi. Muu aikuisten ryhmäharrastustoiminta suositellaan pidettäväksi suljettuna sisätiloissa 18.4.2021 asti. Akaan kaupungin valmiusjohtoryhmä


Rahoitushaku pk-yrityksille koronan aiheuttaman kriisin vahinkojen korjaamiseksi sekä uuden kasvun luomiseksi 31.5. asti

ELY-keskuksella on haettavissa pk-yrityksille lisärahoitusta yritystukiin osana REACT-EU -toimenpiteitä. Pk-yritysten odotetaan kehittävän TKI-toiminnan kautta kilpailukykyisiä tuotteita, palveluja ja ratkaisuja kasvaville markkinoille. Tärkeitä teemoja ovat digitaalisuuden ja vähähiilisen liiketoiminnan edistäminen, sekä sitä tukeva tutkimus ja innovointi. Rahoitushaun kohderyhmänä on kasvuhaluiset ja -kykyiset pk-yritykset. Erityisenä painopisteenä ovat teollisuuden alan pk-yritykset ja niihin liittyvät palvelut, merkittävältä osaltaan kansainväliseen


THL keskeyttää AstraZenecan koronarokotteen antamisen

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on päättänyt keskeyttää AstraZenecan koronarokotteen antamisen Suomessa. Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean mukaan Suomessa on ilmoitettu kaksi aivolaskimotukosta 4-10 päivää AstraZenecan koronarokotteen saamisen jälkeen. Molemmilla sairastuneilla henkilöillä on verisuonitukokseen liittyviä lääketieteellisiä riskitekijöitä ja potilaiden tutkimukset ovat yhä kesken. AstraZenecan rokotteiden antaminen keskeytetään siihen asti, kunnes tapauksista on lisää tietoa ja


Akaan uudeksi kaupunkikehitysjohtajaksi Lasse Silván

Akaan uudeksi kaupunkikehitysjohtajaksi on valittu Lasse Silván. Valtuusto teki valinnan keskiviikkona 17.3. suljetussa lippuäänestyksessä, jossa Silván sai 19 ääntä. Toiseksi eniten ääniä sai Jari Jokinen 15 äänellä. Jokinen työskentelee kaupungin elinkeinopäällikkönä ja hoitaa tällä hetkellä myös kaupunkikehitysjohtajan tehtäviä. Yhden äänen sai Tommi Henriksson. Silván on koulutukseltaan hallintotieteiden maisteri. Hän on kotoisin ja asuu Tampereella.  


Tietoa koronaviruksen vaikutuksista eri kielillä

Työ- ja elinkeinoministeriö tiedottaa: Koronaviruksen vaikutukset yrityksiin, työllisyyteen, kuluttajiin ja huoltovarmuuteen Työ- ja elinkeinoministeriö seuraa koronaviruksen vaikutuksia mm. yritysten toimintaan, työllisyyteen ja huoltovarmuuteen. Työ- ja elinkeinoministeriö pyrkii vähentämään koronaviruksen vaikutuksia yritysten toimintaan, työllisyyteen ja huoltovarmuuteen yhdessä eri toimijoiden kanssa. Työ- ja elinkeinoministeriö julkaisee tietoa koronaviruksen vaikutuksista usealla eri kielellä


Yrityksille odotettavissa korvaus asiakastilojen sulkemisesta

TEM tiedottaa: Hallitus esittää, että yrityksille maksettaisiin korvaus, jos niiden toimitilat on lain tai viranomaismääräyksen johdosta pidettävä suljettuina koronavirusepidemian vuoksi. Uusi sulkemiskorvaus koskisi ravintoloita ja muita ravitsemisyrityksiä, jotka on suljettu majoitus- ja ravitsemistoiminnasta annetulla lailla 9.–28.3.2021. Korvausta voitaisiin maksaa myös yrityksille, jotka kunta tai aluehallintovirasto voi määrätä suljettavaksi tartuntatautilain nojalla. Näitä ovat esimerkiksi liikunta- ja


Tiedote koronarokotusaikaa varaaville asiakkaillemme

Akaan kaupungin terveydenhuolto tekee tällä hetkellä parhaansa koronarokotusten antamisessa asiakkaille. Suuren kysynnän ja toisaalta pienten saapuvien rokote-erien vuoksi aikoja ei valitettavasti voida antaa kovin pitkälle. Suosittelemme rokotusajan varaamista ensisijaisesti Akaan kaupungin nettisivuilla Klinik 24 h-asioinnin kautta. Kun olet jättänyt yhteydenottopyynnön, jääthän rauhassa odottamaan vastaustamme. Sinun ei tarvitse ottaa yhteyttä puhelimitse tai muuta kautta. Meillä on


Yrittäjän työmarkkinatuki jatkuu 30.6.2021 asti

Yrittäjän väliaikainen työttömyysturva Kela voi maksaa yrittäjälle työmarkkinatukea, jos toinen seuraavista ehdoista täyttyy: päätoiminen työskentely yrityksessä on päättynyt yrittäjätulo on epidemian vuoksi vähemmän kuin 1 089,67 e/kk. Väliaikainen työmarkkinatuki koskee vain niitä yrittäjiä, joiden yritystoimintaan koronaepidemia on vaikuttanut haitallisesti. Yrittäjän ei tarvitse lopettaa yritystoimintaa, jotta voi saada työmarkkinatukea. Nämä väliaikaiset ehdot yrittäjän työttömyysturvassa ovat voimassa


Korjattu tiedote: koronarokotukset jatkuvat nyt 75–79-vuotiaille

Koronarokotusten ajanvaraus on nyt auki 75–79-vuotiaille akaalaisille ja urjalalaisille. Kerroimme 12.3., että ajanvaraus on auki 70–79-vuotiaille, mutta ikäryhmä on sen jälkeen rajattu 75–79-vuotiaisiin. Tällä hetkellä ajan voivat varata: Tänä vuonna 75 vuotta täyttävät ja sitä vanhemmat henkilöt mukaan lukien samassa taloudessa elävät omaishoitajat 16–69-vuotiaat henkilöt, joilla on erittäin vakavalle koronavirustaudille altistava sairaus tai tila (riskiryhmä


Lasten ja nuorten harrastukset tauolle 5.4. asti

Pirkanmaan pandemiaohjausryhmä on tänään antanut suosituksen lasten ja nuorten harrastusryhmien siirtymisestä tauolle 5.4.2021 asti. Tauko koskee sisätiloissa toteutettavia kaikenikäisten lasten ja nuorten harrastusryhmiä, joissa on enemmän kuin yksi henkilö. Ulkona harrastamisessa toimitaan OKM:n ja THL:n yhteisen turvallisuusohjeen mukaan. Tällä ratkaisulla pyritään siihen, että yläkouluissa ja toisella asteella voidaan palataan lähiopetukseen mahdollisimman pian. Pandemiaohjausryhmä käsittelee asiaa ensi viikon tiistaina.


Valtuuston kokous 17.3.

Akaan kaupunginvaltuusto kokoontuu keskiviikkona 17.3. klo 18 alkaen. Kokous on sähköinen kokous ja yleisöllä on mahdollisuus seurata sitä livestreamin kautta. Alla linkki livestreamiin ja kokouksen esityslistaan. Livestream Esityslista  


Janne Uusimaa aloitti rakennustarkastajan sijaisena

Akaan vs. rakennustarkastajana on aloittanut Janne Uusimaa. Nokialla asuva Uusimaa kiinnostui tehtävästä, sillä hän näkee rakennusvalvonnan roolin merkityksellisenä kehittyvässä Akaassa. — Tehtävässä yhdistyvät kehittyvä kaupunkirakenne ja perinteinen maaseudullinen ympäristö hyvien kulkuyhteyksien varrella. Lisäksi työn monipuolisuus erilaisten hankkeiden ja sidosryhmien kanssa kiinnostavat ja tuovat haastetta, Janne Uusimaa kertoo. Rakennustarkastaja huolehtii kunnan rakennusvalvonnan viranomaistehtävistä. Työkenttään kuuluu johtaa


Potilastietojärjestelmän häiriö hidastaa palvelua

Pirkanmaalla laajalti käytössä olevassa terveydenhuollon Pegasos-tietojärjestelmässä on viime viikkoina esiintynyt ajoittain häiriöitä, jotka ovat vaikeuttaneet ja hidastaneet asiakaspalvelua Tampereella, Ylöjärvellä, Lempäälässä, Valkeakoskella ja Akaassa. Häiriöiden syitä selvitetään yhteistyössä palveluun liittyvien ICT-toimittajayritysten kanssa. Pahoittelemme häiriöistä aiheutuvaa haittaa.


Varhaiskasvatuksen kesäpäivystys

Varhaiskasvatuksen keskitetty kesäpäivystys järjestetään 5.7.-31.7.2021 välisenä aikana. Toijalan taajaman varhaiskasvatus keskitetään päiväkoti Onniin Sontulantie 8, 37800 Akaa ja Viialan varhaiskasvatus Sahurin päiväkotiin Sahurintie 2, 37830 Akaa. Kylmäkosken lapset sijoitetaan huoltajien toiveiden mukaan joko päiväkoti Onniin tai Sahuriin. Kesäkyselylomakkeet jaetaan huoltajille huhtikuussa. Lasten kesän aikaisista hoitojärjestelyistä tiedotetaan hoitopaikkojen kautta toukokuun loppuun mennessä.