Tee ja viihdy - Sivu 13 - Akaan kaupunki

Liikuntahallin rakentaminen edennyt puoleenväliin

Viialaan rakentuvan liikuntahallin urakka on puolessavälissä. Molempien salien runkotyöt ovat valmiina ja kattoelementit on asennettu. Nyt edetään yhä yksityiskohtaisempiin töihin. Esimerkiksi talotekniikkaa asennetaan parhaillaan. – Isossa salissa tehdään maalaustöitä. Pian pääsemme asentamaan ensimmäiset akustointilevyt. Sitä tulee noin 800 neliömetrin seinäalueelle, kertoo vastaava työnjohtaja Petri Manner Jatke Pirkanmaalta. Yksi tärkeä etappi häämöttää: lattian rakenteiden kuivuminen. –


Kaupunki toivoo torilavalle ahkeraa käyttöä

Toijalan torille saatiin tänä kesänä uusi kiinteä esiintymislava. Se on ollut käytössä jo muun muassa Iltatorilla ja Hunajatorilla, ja lava on havaittu toimivaksi tapahtumapaikaksi. Lavalle kuitenkin toivotaan ahkeraa käyttöä muulloinkin kuin isoissa yleisötapahtumissa. Akaan kaupungin elinkeinopalveluilla on paikallisille yhteisöille ja toimijoille haaste. – Haluamme haastaa kaikkia akaalaisia yksityisiä ja yhdistyksiä sekä muualta tulevia esiintyjiä hyödyntämään lavaa.


Ilmoittautuminen lattiajumppa- ja tuolijumpparyhmiin alkaa tänään klo 10.00

Erityisryhmien Lempeän liikunnan ryhmiin on tänä vuonna ennakkoilmoittautuminen. Tämä koskee tuolijumppaa ja lattiajumppaa. Jumpat alkavat 4.10. Ilmoittaudu ryhmään sähköisellä lomakkeella erityisryhmien liikunta-sivuilla (linkki alla) tai soittamalla Jussille 040 335 3366 (ma-to) tai Riitalle 040 335 3566. Emme ota vastaan ääniviestejä! Ryhmiä ei täytetä ilmoittautumisjärjestyksessä. Ryhmän tullessa täyteen arpa ratkaisee, kuka saa paikan ryhmässä. Ryhmien ulkopuolelle


Lattiajumppa- ja tuolijumpparyhmien aloitus siirtyy. Kuntosaliryhmät aloittavat 6.9.

Vallitsevan koronatilanteen vuoksi erityisryhmien Lempeän liikunnan lattiajumppien sekä tuolijumpparyhmän aloitus siirtyy lokakuulle. Ilmoittautuminen lattiajumppaan alkaa 1.9. sähköisesti ja puhelimitse. Kuntosaliryhmät alkavat 6.9. supistetulla ryhmäkoolla. Seuraavissa kuntosaliryhmissä on vielä tilaa: Ma 10.00 Helppo Monari Ti 8.30 Helppo Rasi Ke 14.30 Reipas Kylmäkoski To 9.00 Helppo Monari To 10.30 Helppo Rasi Vinkit terveysturvalliseen harjoitteluun: -Ethän tule sairaana


Vuoden Kuningattareksi Satu Kettunen, Kuhnuriksi Pasi Kylmälä

Suomen Hunajapääkaupunki Akaassa on valittu Vuoden 2021 Kuhnuri ja Kuningatar. Vuoden Kuningattareksi valittiin Satu Kettunen. Hän toimii paikallisen K-Supermarket Akaan kauppiaana ja on tuonut akaalaisuutta ylpeästi esiin oman yritystoimintansa kautta. Kettunen on ottanut omakseen kaupungissa käynnissä olevan ainutlaatuisen mehiläistarhauksen, ideoinut uusia Akaa-aiheisia tuotteita lähiruokaa unohtamatta ja kasvattanut paikkakunnan tunnettuutta maakunnallisesti. Hän on innovatiivinen persoona, jonka


Voita Hunajafillari – osallistu arvontaan

Arvomme tuliterän Hunajafillarin Hunajahulinoiden kunniaksi. Arvontaan voi osallistua 21.8-5.9.2021 välisenä aikana. Osallistumaan pääset tästä. Ilmoitamme arvonnan voittajalle henkilökohtaisesti 6.9.2021. Kyselyllä ei kerätä henkilötietoja.


Haku: Toijalan Satamaan toimijoita kesälle 2022

Akaan kaupunki on käynnistänyt Toijalan Sataman kehittämisen. Vuoden 2021 aikana sataman muutos on lisännyt kävijämääriä ja palaute on ollut pääosin erinomaista.  Alueelta löytyy monenlaista toimintaa ja uimaranta on noussut monien kuntalaisten ylpeydenaiheeksi. Kehittäminen jatkuu myös 2022. Tarjoamme toimijoille mahdollisuuden osallistua Sataman palveluiden lisäämiseen. Akaan kaupungilla on alueella uimaranta, sauna-pukuhuone –kioskirakennus, koirien uimaranta, laavu, beach-volley -kentät


Akaan suunnistusmestaruuskisat 12.8.2021

Tarpian Suunta järjestää Akaan mestaruuskisat Kylmäkoskella 12.8.2021 klo 17.00-20.00. Paikkana toimii Urjalan Pelti Oy:n piha-alue osoitteessa Helmitalontie 30, 37910 Akaa. Sarjat H/D10RR – H/D80. Akaan kaupunki maksaa akaalaisten osallistumismaksun. Lisätietoja: ratamestari Vesa Ijäs 040 5482322 ja https://tarpsu.sporttisaitti.com/torstairastit-kiintorastit/torstairastikalenteri-2021/info-pitkakorpi/


Varaa myyntipaikkasi Ohjelmalliselta iltatorilta

Akaan kaupunki järjestää Ohjelmallisen iltatorin ja peräkonttikirppiksen Toijalan torilla 13. elokuuta klo 17-20. Tapahtuma kokoaa yhteen tutut ja tuntemattomat rennoissa toritunnelmissa. Luvassa on torimyyntiä ja peräkonttikirppis sekä livemusiikkia Harri Salmisen ja Osmo Korpelan esittämänä. Myyntipaikat torialueelta ja peräkonttikirppikseltä ovat nyt varattavissa tällä lomakkeella. Paikat ovat maksuttomia. Varmista paikkasi suositussa tapahtumassa! Lämpimästi tervetuloa!


Maaseudun laajakaistainvestointien haku on avautunut

Ruokavirasto tiedottaa: Laajakaistahankkeiden haku on nyt avautunut Hyrrä-asiointipalvelussa. Tukea voivat hakea esimerkiksi kyläyhdistykset tai muut yhdistykset, osuuskunnat, kunnat ja paikallisoperaattorit. Rahoituksella voi rakentaa kyläverkon eli tilaajayhteysverkon tarvittavine yhteysverkkoineen kylään tai kyläryhmiin. Pitkiä runkoverkkoja ei rahoiteta, joten rahoitettava hanke edellyttää valmista ja kapasiteetiltaan riittävää runkoverkkoa tai yhteistyötä runkoverkkoa rakentavien hankkeiden tai toimijoiden kanssa. Tuettavien yhteyksien on


Aikuisten ohjattu ulkoliikunta alkaa 19.5.

Keskiviikkona 19.5. aloitamme aikuisten ohjatun ulkoliikunnan viime vuonna tutuksi tulleella liikuntapuistolla.  Kyseessä on välineetön kuntopiirityyppinen rata, jonka tehtävärastit sisältävät lihaskuntoa, liikkuvuutta ja aerobista kuntoa kohentavia liikkeitä. Ohjaaja pystyttää radan ja on paikalla valvomassa toimintaa. Liikuntapuistossa noudatetaan turvavälejä ja yleisiä kokoontumisohjeita. Ethän tule paikalle sairaana. Tunnilla noudatetaan 50 henkilön kokoontumisrajoitusta. MA Viialan kenttä klo 10-11.30 (Alkaa viikolla


Akaan Toijalan Sataman yleisilmettä ja toimivuutta parannetaan

Akaan kaupungin kärkihankkeisiin kuuluvan Toijalan Sataman alueen kehittäminen on edennyt toteutusvaiheeseen. Sataman alueella on aloitettu toimenpiteitä, joiden avulla alueen yleisilmettä ja käytännön toimivuutta parannetaan tulevaksi kesäksi. Samalla halutaan luoda uusia edellytyksiä myös matkailuliiketoiminnalle. Tavoitteena on lisätä alueen houkuttelevuutta ja mahdollistaa alueen laaja-alainen harrastus- ja virkistyskäyttö. Alueella on valmistauduttu muun muassa padel-kenttien, rantaravintolan ja minigolfradan tuloon.


Uudistuva Akaan Toijalan Satama avautuu kesäksi 2021

Kesäkausi 2021 tuo Akaaseen uusia matkailupalveluita, kun uudistuva Toijalan Satama avautuu kävijöille. Akaan kaupunki ja paikalliset yritykset ovat lyöneet hynttyyt yhteen, ja tuloksena sekä matkailijat että paikalliset kävijät pääsevät nauttimaan laajentuvasta tarjonnasta, oikeista Akaa-elämyksistä. Yhtenä vetonauloista Satamassa aloittaa elämyspuisto GoPark lukuisine aktiviteetteineen. Läheisessä Kekkä-saaressa pääsee nauttimaan luontoelämyksistä Pirkanmaan ensimmäisessä virallisessa Tentsile Experience Campissa. Tentsile tarkoittaa