Koulut - Sivu 6 - Akaan kaupunki

Akaan lukiossa todettu koronatartunta

Akaan lukion opiskelijalla on todettu koronatartunta. Koronalle altistuneet opiskelijat on kartoitettu ja osa on asetettu karanteeniin. Terveysviranomainen on tehnyt tartunnanjäljitystyön ja todennut, että koko luokkaa ei tarvitse asettaa karanteeniin. Ryhmän opiskelijoiden on tärkeää tarkkailla vointiaan ja mahdollisia oireita huolellisesti. Lievistäkin hengitystieoireista tulee jäädä kotiin. Akaan valmiusjohtoryhmä muistuttaa, että lukiossa ja perusopetuksen 6.-9. luokkalaisilla on voimassa


Koronatartunnat laskussa Pirkanmaalla ja myös Akaassa

Pirkanmaan pandemiaohjausryhmä tiedotti eilen, että koronatartunnat ovat kääntyneet laskuun vaikka sairaanhoitopiirin alue onkin edelleen leviämisvaiheessa. Pirkanmaalla koronan ilmaantuvuus oli viime viikon päättyessä 123 tapausta 100 000 asukasta kohden kahden viikon ajalta. Positiivisten testitulosten osuus Fimlabin koronatesteistä on niin ikään laskussa. Se oli kuluneelta viikolta 2,1 prosenttia. Myös Akaassa koronatartunnat ovat laskusuunnassa. Ilmaantuvuusluku oli eiliseen mennessä 85


Viialan yhtenäiskoulussa todettu koronatartunta

Viialan yhtenäiskoulun yhdessä luokassa on todettu koronatartunta. Luokkaa ei ole määrätty suoraan karanteeniin, sillä kaikilla on ollut maskit käytössään kouluaikana, he ovat opiskelleet omana ryhmänä ja käyttäneet vain yhtä luokkatilaa. Kyseisen luokan oppilaiden koteihin on asiasta lähetetty Wilman kautta erillinen tiedote, jossa on ohjeistettu oppilaita ehdottomasti jäämään kotiin ja hakeutumaan koronatestiin, jos oireita ilmenee. Lisätietoja:


Pirkanmaa siirtyi koronan leviämisvaiheeseen – Akaassa jatketaan varotoimia taudin leviämisen ehkäisemiseksi

Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä totesi kokouksessaan 3.8., että Pirkanmaan sairaanhoitopiiri siirtyy koronaepidemian leviämisvaiheeseen. Hankalaan koronatilanteeseen ei ole tullut helpotusta, ja tilanne on mennyt edelleen huonompaan suuntaan. Viime viikolla Pirkanmaalla todettiin 521 uutta koronatartuntaa, mikä on enemmän kuin koskaan aiemmin. Myös sairaalahoidon tarve on kasvanut. Myös Akaassa koronatilanne on huonontunut. Viime viikonlopun jälkeen Akaassa todettiin yhdeksän uutta


NCC rakentaa Viialan yhtenäiskoulun Joutsenmerkki-kriteerien mukaisesti

NCC on sopinut Akaan kaupungin kanssa Viialan uuden yhtenäiskoulun rakentamisesta tiukkojen turvallisuus- ja ympäristökriteerien mukaan. Kohteelle haetaan pohjoismaista Joutsenmerkki-ympäristömerkkiä. KVR-urakan arvo on noin 19 miljoonaa euroa. Maalämmitteinen noin 750 oppilaan koulu otetaan käyttöön elokuussa 2023. – On hienoa, että uutta nykyaikaista koulua päästään Akaan Viialaan vihdoin rakentamaan. Koulu tulee olemaan merkittävä vetovoimatekijämme Viialassa. Yhteistyömme NCC:n


Yrittäjyyteen painottuva linja Akaan lukioon

Akaan lukion ja Valkeakosken ammattiopiston VAAO:n yhteistyössä suunnittelemat yrittäjyysopinnot lisätään Akaan lukion opetustarjontaan syksystä 2022 lähtien. Yrittäjyysopintojen avulla Akaan lukio haluaa tarjota lisää houkuttelevia opiskelumahdollisuuksia opiskelijoilleen. Yrittäjyysopintoihin painottuvalla linjalla opiskelija suorittaa lukio-opintojen ohessa monipuolisen kokonaisuuden Valkeakosken ammattiopiston liiketoiminnan alan opintoja. Opiskelija saa valmiuksia keskeisiin liiketoiminnan ja yrittäjyyden osa-alueisiin. Yrittäjyyslinjan suorittanut opiskelija hankkii opintojen aikana osaamisen, jonka


Viialan uuden yhtenäiskoulun urakoitsijaksi NCC Suomi Oy

Akaan kaupunginhallitus päätti 18.5.2021 valita Viialan yhtenäiskoulun urakoitsijaksi NCC Suomi Oy:n. Yrityksen urakkatarjous oli kokonaistaloudellisesti edullisin, arvoltaan 18 700 000 euroa. Lisäksi kaupunginhallitus päätti ottaa mukaan option, joka sisältää ensimmäisen kohteen rakentamisen sääsuojan alla, sekä vesikatto että seinät suojattuina. Tämän option kustannus on 150 000 euroa. Rakennushanke toteutetaan KVR-urakkana, mikä tarkoittaa sitä, että urakoitsija huolehtii koko rakennushankkeen toteutussuunnittelusta


Kuudesluokkalaiset Arvo Ylpön ja Pappilan kouluihin ensi syksynä

Akaan kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan eilen 5.5.2021, että Pappilan ja Arvo Ylpön koulujen nykyiset 5. luokkien oppilaat jatkavat ensi syksynä koulunkäyntiään 6. luokalla alakouluissa. Valtuusto päätti, että jos Pappilan ja Arvo Ylpön kouluilta ei löydy tarvittavia tiloja, Pappilan koululaisille vuokrataan lisätilaa Norlandia Päiväkodit /Päiväkoti Toivon tiloista ja Arvo Ylpön koululaisille Nahkapirtti Oy:n kiinteistön alakerrasta. Jos Pappilan


Viialan yhtenäiskoulun keittiön henkilökunta karanteeniin koronan vuoksi

Viialan yhtenäiskoulun keittiön henkilökunta on asetettu karanteeniin koronan vuoksi. Keittiöllä työskentelee viisi henkilöä. Asia kävi ilmi tänään sunnuntaina. Keittiölle on saatu rekrytoitua sijaisia ensi viikoksi, joten toiminta siellä jatkuu normaalisti. Tapaukseen ei liity enempää altistumisia koululla. Lisätietoja: ma. perusturvajohtaja Elina Anttila, puh. 040 335 4270 tekninen johtaja Jaana Koota, puh. 040 335 3517


Koronaoireisena pysyttävä kotona ja käytävä testissä

Pirkanmaan pandemiaohjausryhmä on eilen tiedottanut, että pääsiäisen lomilta palaavien pitää hakeutua nopeasti koronatestiin, mikäli ilmenee oireita. Sairaana ei tule mennä työpaikalle, julkisiin paikkoihin, kouluun tai päiväkotiin. Akaassa yläkoulut ja lukio palasivat eilen lähiopetukseen pandemiaohjausryhmän suosituksen mukaisesti. Yläkoulussa ja lukiossa tulee käyttää kasvomaskeja kouluympäristössä. Akaan kaupungin valmiusjohtoryhmä on linjannut, että koko henkilöstöllä maskinkäyttö on pakollista kohtaamisissa,


Muokattu: Yläkoulut ja toinen aste palaavat lähiopetukseen 6.4.

Päivitetty 31.3.: Tarkennettu, että suositus lasten ja nuorten harrastusten tauottamisesta koskee vain sisällä tapahtuvaa toimintaa. Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä linjasi tiistaina, että yläkoulut ja toinen aste palaavat lähiopetukseen 6.4. alkaen. Sen sijaan kaikenikäisten lasten ja nuorten sisätiloissa tapahtuva harrastustoiminta suositellaan pidettävän tauolla ainakin 18.4.2021 asti. Pandemiaohjausryhmä esittää aluehallintovirastolle, että kaikki urheiluun ja liikuntaan käytettävät sisätilat, myös


Etäopetus jatkuu yläkouluissa ja toisella asteella 5.4. asti

Pirkanmaan pandemiaohjausryhmä suosittelee jatkamaan yläkoulujen ja toisen asteen etäopetusta 5.4. asti. Syynä on Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella jatkuva koronan leviämisvaihe. Ohjausryhmä esittää aluehallintovirastolle kuuden henkilön kokoontumisrajoituksen jatkamista 18.4. saakka. Myös yksityistilaisuuksiin suositellaan edelleen kuuden henkilön rajoitusta. Aikuisten liikuntaharrastukset sisätiloissa on suositeltu pidettäväksi tauolla toistaiseksi. Muu aikuisten ryhmäharrastustoiminta suositellaan pidettäväksi suljettuna sisätiloissa 18.4.2021 asti. Akaan kaupungin valmiusjohtoryhmä


Uudet alueelliset koronalinjaukset voimaan myös Akaassa 8. –28.3.

Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä on tänään linjannut uusista toimenpiteistä koronan leviämisen ehkäisemiseksi. Linjaukset koskevat ajankohtaa 8. –28.3. Perusopetuksen luokilla 7–9 ja toisen asteen opetuksessa siirrytään etäopetukseen. Linjaus ei koske erityistä tukea tarvitsevia oppilaita. Etäopetukseen siirtyville oppilaille Akaan kaupunki järjestää maksuttoman kouluruokailun. Kysely ruokapakettien tarpeesta lähetettiin koteihin Wilman kautta talvilomaviikon alkaessa, kun sivistystoimi ennakoi etäopetukseen siirtymistä. Sisätiloissa


Uuden yhtenäiskoulun ja liikuntahallin rakentaminen etenee

Akaan tulevaisuuden kannalta merkittävät rakentamishankkeet, Viialan uusi yhtenäiskoulu ja liikuntahalli etenevät aikataulussa. Liikuntahallin rakentaminen alkoi jo loppuvuodesta 2020, ja yhtenäiskoulun rakentamisen kilpailutus on käynnistynyt. Uudet rakennukset sijoittuvat vierekkäin Akaan Viialaan vanhan Keskustan koulun läheisyyteen. Yhtenäiskoulusta tulee nykyaikainen 750 oppilaan koulu, joka soveltuu lisäksi monipuolisesti seurojen ja opistojen toiminnalle sekä lasten ja nuorten vapaa-ajan viettoon. Koulun


Penkkariajelut siirtyvät pidettäväksi myöhemmin keväällä

Pirkanmaan pandemiaohjausryhmä on 26.1. antanut suosituksen, että abiturienttien penkkariajelut järjestetään vasta kirjoitusten jälkeen. Akaan valmiusjohtoryhmä on käsitellyt linjausta ja päättänyt noudattaa sitä. Penkkariajeluiden uuteen ajankohtaan palataan myöhemmin. Lisäksi abiturienteille suositellaan omaehtoista karanteenia kaksi viikkoa ennen ensimmäistä ylioppilaskirjoituspäivää ja kirjoitusten ajan. Ohjeet omaehtoiseen karanteeniin THL:n sivuilla Akaan kaupungin valmiusjohtoryhmä seuraa koronatilannetta aktiivisesti. Lisätietoja: kaupunginjohtaja Antti Peltola,