Yleinen - Sivu 17 - Akaan kaupunki

Koronatuki yrityksille: kustannustuen haku auki vielä reilun viikon

Kustannustuki on tarkoitettu yrityksille, joiden liikevaihto on pandemian vuoksi pudonnut yli 30 prosenttia kesä—lokakuussa 2020 verrattuna vastaavaan ajankohtaan vuonna 2019. Jos yritys on perustettu 1.5.2019 tai sen jälkeen, vertailukausi on 1.1.–29.2.2020. Kustannustukea voi hakea Valtiokonttorista 26.2.2021 klo 16.15 asti. Valtiokonttorin verkkosivuilta löytyy laskuri, jonka avulla voi arvioida, onko yritys oikeutettu tukeen. Laskuri on suuntaa antava,


Koronalta suojautuminen edelleen tärkeää

Vaikka koronarokotukset ovat alkaneet myös Akaassa, kansalaisten on edelleen erittäin tärkeää noudattaa hygieniaohjeita. Koronavirusrokotteet antavat suojan oireista ja vakavaa koronavirustautia vastaan. Vielä ei kuitenkaan ole tarkkaa tietoa rokotteen antaman immuniteetin kestosta tai siitä, kuinka hyvin rokotus estää viruksen tarttumista ihmisestä toiseen. Nämä tiedot tarkentuvat tutkimusten edetessä. Edellä mainittujen syiden vuoksi on tärkeä muistaa, että rokotusten


Etäjumppa alkaa

Akaan kaupungin liikuntatoimi aloittaa ilmaiset etäjumppalähetykset keskiviikkona 10.2. alkaen. Jumpat alkavat klo 10.00 ja 14.00. Jumppaan pääsee sisään 15 minuuttia ennen aloitusta. Ohjaustuokion kesto on 30 minuuttia. Voit osallistua jumppaan pelkällä internet-selaimella (ei vaadi rekisteröitymistä). Halutessasi voit asentaa maksuttoman teams-ohjelman laitteellesi (vaatii rekisteröitymisen). Tämän ensimmäisen keskiviikon etäjumpan tarkoitus on testata yhteyksiä ja laitteistoa. Jatkossa etäjumpat


Valtuuston kokous 27.1. on peruttu

Alustavan kokousaikataulun mukaan 27.1. pidettäväksi suunniteltu valtuuston kokous on peruttu. Valtuusto kokoontuu seuraavan kerran keskiviikkona 17.2.


Kirjasto ja korona – rajoitukset voimassa toistaiseksi

Akaan pääkirjasto ja Viialan kirjasto Vilkku ovat avoinna normaalien aukioloaikojen mukaisesti, mutta koronarajoitukset jatkuvat toistaiseksi. Noudatamme Akaan kaupungin valmiusjohtoryhmän ohjeita. Jotta käynti kirjastossa on turvallista, suositaan nopeaa asiointia, enintään 15 min. Kirjastossa voit palauttaa lainoja, noutaa varauksia ja lainata aineistoa. Suosittelemme käyttämään ensisijaisesti lainaus- ja palautusautomaatteja. Asiakastietokoneita on käytössä välttämättömään, pikaiseen asiointiin. Kirjaston lehtisalit sekä


Työllisyyden kuntakokeilu starttaa Pirkanmaalla maaliskuussa

Suuri osa Pirkanmaan työttömistä työnhakijoista siirtyy TE-toimistolta kuntien asiakkaiksi, kun työllisyyden kuntakokeilu alkaa 1.3.2021. Eduskunta hyväksyi lain työllisyyden edistämisen kuntakokeilusta 15.12.2020. Pirkanmaalta kokeilussa ovat mukana kaikki nykyiset 22 kuntaa ja ne yhdessä muodostavat yhden yhtenäisen kokeilualueen. Kuntien asiakkaiksi maakunnan alueella siirtyy noin 30 000 työtöntä tai työvoimapalveluissa olevaa työnhakijaa. Työllisyyden kuntakokeilussa osa valtion työ- ja


Leader-rahoitus yleishyödyllisiin kehittämis- ja investointihankkeisiin sekä yrityshankkeisiin jatkuu

Yhteistyösopimukset rahoituskaudelle 2021–27 on allekirjoitettu paikallisen Leader-ryhmä Pirkan Helmen ja toimialueen kuntien kanssa Pirkan Helmen toiminta Akaan, Pälkäneen, Urjalan ja Valkeakosken alueen Leader-ryhmänä jatkuu myös vuosina 2021–27. Jokainen toimialueen kunnista hyväksyi uudistetun yhteistyösopimuksen lokakuussa ja näin paikallinen Leader-toiminta voi jatkua keskeytyksittä Euroopan unionin rahoituskauden 2014–20 päättymisestä huolimatta. Uudella sopimuskaudella alueen kuntien toimintaan vuosittain kohdistama rahoitus


Lääkäreiden vastaanoton puhelinnumerot muuttuvat Urjalassa

Urjalan vastaanottopalveluiden puhelinnumerot muuttuvat 19.10.2020. Syynä on Urjalan lääkäreiden vastaanottotoimintaa koskeva pilottihanke, joka vaikuttaa puhelinnumeroihin. Akaan ja Urjalan vastaanottojen yhteinen keskitetty ajanvarausnumero poistuu Urjalan osalta. Tilalle tulee Urjalan lääkärien ja hoitajien kiireettömien asioiden puhelinpalvelu, joka palvelee ma – pe klo 8.00-10.30 numerossa 040 335 2133. Voit ottaa yhteyttä Urjalan terveysasemalle myös Akaan kotisivujen Klinik Pro


Hyvinvointikeskuksen nimeksi satoja ehdotuksia

Uusi hyvinvointikeskus sai akaalaiset ideoimaan rakennukselle nimeä. Järjestämäämme nimikilpailuun tuli lähes 200 ehdotusta. Paikallislehti Akaan Seudun kautta saapui lähes saman verran ehdotuksia. Kiitos kaikille osallistuneille! Ilmoitamme henkilökohtaisesti heille, jotka voittivat palkintoja yleisessä arvonnassa. Hyvinvointikeskuksen nimestä päätetään hieman myöhemmin. Jos uusi nimi löytyy kilpailuehdotusten joukosta, palkitsemme voittajan aktiivisuusrannekkeella.


Hyvinvointikeskuksen nimeksi satoja ehdotuksia

Uusi hyvinvointikeskus sai akaalaiset ideoimaan rakennukselle nimeä. Järjestämäämme nimikilpailuun tuli lähes 200 ehdotusta. Paikallislehti Akaan Seudun kautta saapui lähes saman verran ehdotuksia. Kiitos kaikille osallistuneille! Ilmoitamme henkilökohtaisesti heille, jotka voittivat palkintoja yleisessä arvonnassa. Hyvinvointikeskuksen nimestä päätetään hieman myöhemmin. Jos uusi nimi löytyy kilpailuehdotusten joukosta, palkitsemme voittajan aktiivisuusrannekkeella.


Akaan uudet nettisivut avattu

Akaan kaupungin uudet verkkosivut on nyt avattu! Sivuilta löydät kaupungin tärkeät palvelut ja niiden yhteystiedot. Akaan vilkasta vapaa-ajan tarjontaa halusimme tuoda esiin Tee ja viihdy -osiossa. Sieltä löydät paikallisten matkailutoimijoiden, tapahtumanjärjestäjien ja vapaa-ajan toimijoiden tiedot kätevästi eri kategorioiden alta. Sivuston toteutuksesta vastaa Creative Crue, ja sisällön suunnitteluun saimme apua Valoria Oy:lta. Kiitos molemmille sujuvasta yhteistyöstä!


Hyvinvointikeskus nousee harjakorkeuteen

Akaan hyvinvointikeskuksen rakentaminen on edennyt harjakorkeuteen. Harjannostajaisia vietetään työmaalla perjantaina 18. syyskuuta 2020. Uusi hyvinvointikeskus kokoaa sosiaali- ja terveyspalvelut laajasti saman katon alle. Siellä tulee toimimaan lääkärin vastaanotto, laboratorio, röntgen, fysioterapia ja suun terveydenhuolto. Hyvinvointikeskus kerää samalla yhteen alueen lasten, nuorten ja perheiden palvelut. Asiakkaille hyvinvointikeskes avautuu kesällä 2021. Lisätietoja: Tekninen johtaja Jaana Koota, puh.